Pyydaa

Yöllä oli satanut lunta ja tuultakaan ei ollut juuri nimeksikään. Onnekkailla oli aamulla vapaata, mutta allekirjoittanut jäi vetämään hiihtotunteja mattohissille. Kun iltapäivällä vapaus koitti, oli aika siirtyä testailemaan Armadan suksia Ylläksen pyydassa. Pehmeää löytyi ihan rinteiden vierestä ja ensimmäiset pyydat telluilla tuli testattua. Oli mukavaa päättää hyvä päivä onnistuneisiin omiin laskuihin rinteiden vierustoilla ja suhteellisen nopeasti alkoi reisiä hapottaa siihen tahtiin, että oli aika siirtyä mökille saunomaan ja rentoutumaan...

Henkilömäärä 6+x

Eilen sain Opelin hiihtarin pihaan vaivaisen reilun tuhannen kilometrin ajon jälkeen ja tarkoitus oli illalla käydä ajoissa nukkumaan. Yleensä ymmärrystä ajoissa nukkumaan menemiselle ei löydy, mutta tällä kertaa onnistuin perustelemaan asian tarpeeksi hyvin, eikä kukaan yrittänyt houkutella Taigaan. Yllätyksekseni mökillä oli vain viisi tyyppiä ennen minua ja vain pari tyyppiä oli vielä saapumatta. Kuusi sänkyä ja x määrä lisävuoteita taitavat riittää ongelmitta tänä vuonna.

Yöllä heräsin, kun pari heppua kömysi baarista kotiin ja vähän myöhemmin heräsin uudestaan. Samat heput olivat kykkimässä sänkyni vieressä. Ystävällisesti herrat ilmoittivat tulevansa kyydissä aamulla ja tiedustelivat, mihin aikaan auto lähtee pihasta.

Olin jo melkein unohtanut, miten mukavaa elämä tunturissa on. Iltapäivällä varpaat olivat tunnottomat, nilkka paskana, monot jäätyneet jäykäksi koppuraksi jalan ympärille, sormia paleli, kaupasta ei löytynyt sellaisia tarpeettomia tuotteita kuten sipuli, jauheliha, kurkku ja leipä...

Kaikesta huolimatta elämä hymyilee ja on taas kiva olla täällä.

Usein kysyttyä

Liikunnan opettajan hommia on nyt tehty tällä erää kolme päivää. Näiden kolmen päivän aikana oppilaat jopa kyselivät asioista, tosin hyvin vahvasti aiheen vierestä. Tässä muutamia mieleen jääneitä juttuja...

Oppilas: Onks sulla auto?
Niko: On
Oppilas: Mikä?

Oppilas: Paljo sä ite sait täst testistä?

Oppilas: Ootsä kova jätkä?
Niko: Määrittele kova jätkä.
Oppilas: Onks sulla tyttöystävää?
Niko: On
Oppilas: KOVA JÄTKÄ!
Oppilas 2: Onks sil isot tissit?

Alan hyvin ymmärtää, miksi toiset eivät juurikaan keskustele oppilaiden kanssa oppiaineen ulkopuolisista asioista...

Teemana monoski

Nyt on alppimoduuli onnellisesti takana ja huomenna ohjelmassa 950km autolla ajoa.

Viime torstaina ilmestyin hiihtarille aamulla kolmen ja neljän välillä ja virkeänä kolmen tunnin unien jälkeen siirryin tunturiin vetämään monoja jalkaan. Huikea määrä mäkiä auki. Neljän päivän aikana on taas kerran tullut hinkattua Maailman Cuppia oikein urakalla, kun muita mäkiä ei ole ollut auki.

Eri valtioiden lahjoja muille maille tuli testattua myös. Ohjelmassa oli muun muassa norjalaisten sovellus rapukävelystä, suoraan suorien suksien ajalta ehkä 80-luvulta. Vastaavaa kamaa tarjoiltiin myös itävaltalaisten ja ruotsalaisten keksiminä. Meille suomalaisille näytti taipuvan paremminkin Oktoberfest tarjoilija-asento ja monoski. Porukka oli selkestikin treenannu laudalla kunnolla, kun selkä oli oikein komeasti suorana, vaikka sen olisi pitänyt olla pyöreä ja muutamat olivat myös tutustuneet hyvin monoskihin ainakin kapean laskuasennon perusteella.

Neljän päivän moduulilla ensimmäinen päivä oli loistava! Pilvistä ei ollut tietoakaan ja rinne oli loistava! Kolme päivää laskettiin koko ajan sakenevassa sinkissä ja testipäivän aamuna näkyvyys oli jo hyvinkin ylläsmäinen. Ola näki todennäköisesti pari kolme käännöstä jokaisesta testilaskusta, mutta tuskin juurikaan enempää. Kaikesta huolimatta jokainen sai arvosanansa. Osa koki pettymyksiä ja toiset olivat tulokseen hyvinkin tyytyväisiä. Oma arvosana ylsi tavoitteisiin, eli kolmonen napsahti ja tästä on hyvä jatkaa treeniä alppikakkosta ajatellen.

Kouvolassa

Vettä sataa, ulkona on seitsemän astetta lämmintä ja autoon voisi hyvin vaihtaa kesärenkaat alle. Tervetuloa Kouvolan arkeen!

Lauantaina ajeltiin Rukalta etelään ja tarkoitus oli matkalla pysähtyä Vuokatin sisäpaippiin kruunaamaan viikon vammat. Kuusamon nurkilla oli satanut lunta ja aurat olivat vasta lähdössä liikkeelle. Jonkin matkaa etelään satanut lumi oli muuttunut loskaksi ja tiellä sai luistelle oikein urakalla ja rengasurasta poistuminen johti välittömään luisuun määrittämättömään suuntaan. Mielenkiintoista matkantekoa! Vajaan parin sadan kilometrin kohdalla loska oli muuttunut vedeksi ja jossain vaiheessa jo lähes siniseksi tunnistettava auto alkoi jälleen muistuttaa pyörillä liikkuvaa hiekkakuormaa!

Vuokatissa venailin Leenaa ja Katjaa hetkisen ja suunnattiin porukalla sisäpaippiin. Vaan eipä päästy laskemaan, kun Elixir kuvasi jotain shaibaa ja perään oli joku yksityistilaisuus. Kyseltiin, että eikö tällaisesta voisi netissä ilmoitella? Vastaukseksi kerrottiin, että kyllä siellä on ilmoitus. Emma koitti etsiä ja lopulta pitkän etsinnän jälkeen löysi jonkin pikkupräntin, mistä jollain tapaa saattoi tulkita, ettei tavallinen maksava asiakas pääse tuolloin laskemaan.

Kouvolassa sää oli tosiaankin ankea. Huhujen mukaan jokin aika sitten olisi satanut reilusti lunta, mutta lauantaina siitä ei ollut enää tietoakaan. Nyt aika on kulunut hiihtokeskushommissa ja kävin kerran kokeilemassa uppopalloakin. Tälläkin kertaa kolme sukellusta ja kotiin! Painetta viisauden hampaassa, eikä päätä voinut enää pistää edes parin metrin syvyyteen. Kyseinen hammas lepäilee nykyään hammaslääkärin roskiksessa ja toinenkin viisari lähtee tammikuussa. Treeniohjelma pitäisi kyllä saada nopeasti takaisin arkirytmiin, ettei tässä ihan pääsisi löystymään.

Mitä laskemiseen tulee, niin ei tämä Kouvolan talvi mitään katastrofia aiheuta. Ensi viikolla suuntaan neljäksi päiväksi Ylläkselle alppimoduulille ja kuun lopulla takaisin samaan tunturiin töihin. Laskemaan pääsee vielä tämän vuoden puolella, mutta olisihan se mukava päästä lähimäissäkin laskemaan ennen Ylläksen työpäiviä.

Neppailupäivä

Tänään oli vuorossa freestyle pikkukummulla, pallobonkkeja ja muiden osalta pressissä. Otettiin muutama kuvakin, mutta hyppyjen ja bonkkien osalta meni vähän turhan pimeäksi ennen kuvauksia, mutta jotain saatiin silti aikaiseksi. Ei tosin mitään oikeasti julkaisukelpoista. Täällä voi siis julkaista julkaisuun kelpaamattomiakin otoksia!

Onnistuin tänään oppimaan jotain uutta. Fronttikolmonen pyörähti päälle useampaankin kertaan ja sen myötä fiilis oli suhteellisen hyvä. Bäkkiin en vielä yrittänyt, vaikka eilen ajattelin että sitäkin pitäisi koittaa. Bäkkiykkösen pannut selälleen eivät mitenkään kannustaneet yrittämään kolmosta, kun ykkösenkin jäljiltä tuntui haarukan pitäminen kädessä hieman haastavalta. Pään ja kaulan jumius parien ylimääräisten lumikosketusten myötä lisääntyivät myös hieman, mutta johan reissu on kohta ohi ja pääsee etelään parantelemaan paikkoja ennen alppimoduulia ensi kuun alussa.

Kokonaisuutena oli hyvä päivä ainakin omalla kohdallani ja nyt paikat tuntuvat yleisesti ottaen hieman aukeavan. Tästä se kausi lähtee mukavasti käyntiin ja ensi lauantaille pohdittiinkin vakavasti Vuokatin sisäpaippia, kun se on niin mukavasti tuossa matkan varrella. Katsotaan sitten huomenna kuinka kipeitä ollaan ja millä fiiliksellä Rukan laskut tämän reissun osalta päätetään.

Hiihtokämppä

Miltä yleensä kuvittelisi mökin tuoksuvan? Voisi kuvitella, että jokaisella rakennuksella on oma ominainen tuoksunsa tai hajunsa, miten asian haluaakaan esittää. Ensimmäisenä ei tulisi mieleen, että sisään astuva vieras valittaa ikävää hajua ensimmäiseksi saapuessaan!'

Eilen pohdittiin, että on se kumma, kun kuivauskaappikaan ei haise pahalle ja laskukenkien ominaistuoksu ei ole levinny edes oven suuhun. Tänään rinteestä saapuessa ensimmäiseksi ovella tuli vastaan rehellinen paskan haju! Ensimmäisenä syytettiin tietysti Tinttiä, mutta koska myös vessa haisi vahvasti, eikä ulosteita löytynyt mistään kämpästä, ajateltiin vapauttaa Tintti syytteistä. Toisena vaihtoehtona pidettiin viemäriä ja vasta kolmanneksi ja ehkä todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi ehdotettiin laskukamoja. Oli totuus mikä hyvänsä, päätettiin että on kaikkein helpoin syytää Tinttiä, koska meillä on tunnetusti tapana pitää laskukamat puhtaana ja huolehtia kanssa-asujien viihtyvyydestä muun muassa pitämällä omien varusteiden ominaistuoksu kurissa!

Kolmannen päivän kirous

Perinteisesti reissun kolmannen päivän aamu on yhtä helvettiä! Lihakset ovat jumissa, päätä koskee, voimaa ei vain ole... Tänään tuntui menevän kohtalaisen hyvin kolmannesta päivästä huolimatta kunnes päästiin rinteeseen. Ensimmäisen laskun puolivaiheilla makailtiin rinteessä ja naurettiin, kun ei vain jaksa!

Päätettiin vetää seuraa johtajaa, ihan vain herätelläksemme kroppaa. Johtajalla on yleensä jotain mielessä muiden pään menoksi ja perässä tulevat koittavat kovasti tsempata. Leenan johdolla aloitettiin ja perään Katja nostatti jo keskisormia ja kiroilu kuului varmasti kauas one footin seurauksena one foot vaa'asta puhumattakaan! Mulla oli viimeinen vetovuoro ja pistin vielä vähän paremmaksi. Switch one foot ei sujunut kenelläkään ja syyksi illan spekuloinneissa todettiin takasiteen pienet kulmat. Laskijoissahan vika ei tietenkään voi olla! Viiden laskun jälkeen oli jo korkea aika pitää tauko, kun vaatteet olivat hiestä märät ja kroppa ei oikein tuntunut jaksavan.

Makkaroiden jälkeen siirryttiin hyppimään. Leenan kanssa kunnianhimoisena tavoitteena ländätä kolmonen pikkunokasta ja perään bonkkailtiin puolipalloa. Kerran taisin ehkä jopa onnistua! Myös bonkkailu sujui ja onnistuin pyöräyttämään satasen ja bonkkaamaan samalla kertaa. Jostain syystä tällaista ei tulisi tehtyä Mielakassa! On se kumma miten ne aivot aina jäävät sinne Kouvolaan!

Viimeisen tauon jälkeen kaikilta oli puhti poissa ja siirryttiin bonkkailemaan tolppia rinteiden reunalla. Että terveisiä vaan Rukan rinneduunareille - ei me niitä tolppia kaadettu! Ainakaan montaa (tai jos kaadettiinkin niin ainakin nostettiin ne takaisin pystyyn) ... Kotimatkalla pohdittiin, miksi tällainen kiire! Murtsiladullakin tuli mäessä vastaan vain yksi hiihtäjä, mutta kyllähän se kylmä sauna ja lämmin ollut mökillä kummasti pistää vauhtia jalkoihin. Illan ohjelmaan voisi oluen juonnin ja viinin nautiskelun ohella lisätä myös venyttelyä. Kännejä tänään ei tarvitse pelätä, koska koko viikon kiputila on noussut jaloista pikkuhiljaa ylemmäs ja jäljellä on enää pää, joten se on huomenna joka tapauksessa kipeä.

Rukan Big Brother

Meillä nähtiin sunnuntaina Rukan Talent ja tänään oli vuorossa Big Brother, tosin hieman muokatuin säännöin. Jokainen sai kulkea miten huvitti ja ulkomaailman kanssa oltiin tekemisissä täysin normaalisti. Kolme kuudesta asukkaasta kuitenkin äänestettiin ulos ja nyt jatketaan Häklin ja Leenan kanssa kolmistaan kahdeksan hengen mökissä. Uusia asukkaita seulotaan kovasti ja pitkältä listalta etsitään parhaiten ryhmään sopivat alk... persoonat. Seulan tiheydestä sitten riippuu, jatketaanko lauantaihin asti kolmistaan vai saapuuko uusia asukkaita peräti jo huomenna.

Uusi reissuruoka

Tänään syötiin reissuruokana ensimmäistä kertaa jotain kiusausta. Sitä voisi kutsua kinkkukiusaukseksi, mutta kun siinä oli pitsasuikaleita. Tässä kohtaa moni varmasti väittää pitsasuikaleita kinkkusuikaleiksi, mutta kun vieressä oli kinkkusuikaleita samalta valmistajalta 40 senttiä kalliimmalla hinnalla. Ei kai samaa tuotetta voi myydä erilaisessa pakkauksessa eri hinnoilla?

Joka tapauksessa ruoasta keskusteltiin ruokapöydässä. Pohdittiin tuoreen reissuruuan vikoja, eikä löydetty kuin yksi: viini loppui! Siitä tuskin voi ruokaa syytää, joten syytettiin Alkon paskoja aukioloaikoja. Alko meni kuudelta kiinni, eikä ehditty ostamaan sen enempää ruokaviiniä kuin kossuakaan. Tosin kukaan ei tarkistanut mitä kello oli, kun rinteestä lähdettiin sen enempää kuin Alkon aukioloaikojakaan.

Vapaat hiihdonopettajat ry

Eilen illalla saavuin neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen Rukalle. Katja tuli pihalle vastaan kertomaan, että Ruka-Talent on juuri alkamassa ja hävinnyt häädetään mökistä. Kiiresti sitten omaa ohjelmaa kehittelemään. Ajon jälkeen aivot löivät vähän tyhjää ja mielessä pyöri lähinnä jäiset tiet, pakkanen ja vesisade, jonka seurauksena tuulilasi koitti kovasti jäätyä ja autossa sisällä sai paistua, kun yritti pitää tuulilasin sulana. Ohjelmanumeroiden aikana nähtiin muun muassa akrobatiaa, kirppusirkusta, juomapeli totuttua isommalla pullolla ja rinteissä harvemmin nähtävä lumilautatemppu. Lopulta ei osattu päättää, kuka saisi häädön ja kaikki saivat jäädä.

Aamulla suunnattiin rinteeseen. Mäki oli aika sinkissä, mutta rinteet hyvässä kunnossa. Hiihdonopettajia oli taas paikalla enemmän kuin tarpeeksi ja hississä naurettiinkin, miten kaikkia ohi laskevia täytyy kommentoida ja seurata miten muut laskevat. Myöskin muiden maikkojen bongaaminen laskutyylin perusteella kuului päivän viihdetarjontaan.

Pari vuotta sitten täällä koitettiin kovasti laskea kuviolaskuja ja tällä kertaa paholaisen pakkanaalin hiomista jatkettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin. Edelleen oli ongelmia, mutta kaikilla oli kivaa. Muutenkin kuviolaskuteema eli vahvana ensimmäisenä laskupäivänä ja erilaisia kuvioita hiottiin ja kun homma alkoi tuntua liian helpolta, etsittiin lisähaastetta käännöstän välisillä hypyillä. Kaikkien yllätykseksi päivän aikana nähtiin vain kahdet kunnon ruoskat, eikä yhtään kolaria päästy todistamaan. Erilaisia teemahiihtokouluja nähtiin pari kappaletta ja päätettiin, että kun kuviolasku sujuu kunnolla perustetaan oma hiihtokoulu, jota ei sidota mihinkään tiettyyn hiihtokeskukseen. Sitä odotellessa...

Jos kaikki menee perinteiden mukaan, illalla keskustelut alkavat sanoilla "ai mun...". Toivottavasti poikkeus vahvistaa säännön. Huomenna porukan koko puolittuu ja meidän jäljelle jäävien täytyy kai ottaa osumaa muidenkin puolesta. Sitä murehditaan kuitenkin vasta keskiviikkona.

Levi WC 09

Perjantaina alkoi tunturissa näkymään totuttua enemmän ihmisiä. Illalla oli naisten numeroiden arvonta 15 asteen pakkasessa ja perään Koop Arponen, Pete Parkkonen ja Petra kävivät hytisemässä täysin säähän sopimattomissa asusteissa viiden biisin verran.

Lauantaina naisten pujottelu alkoi Tanjan laskulla. Populaa katsomossa oli aika vähän ja VIP-katsomot näyttivät varmasti telkkarissa hyvältä tyhjine penkkeineen. Perussuomalainen kannustusmeininki tuntui aika laimealta, mutta ei se yllättänyt. Kannatusta riitti juuri ja juuri suomalaisille laskijoille, mutta muiden maiden edustajat eivät saaneet yleisöä syttymään. Toiselle kierrokselle yleisömäärä sentään kasvoi, mutta fiilis olisi silti voinut olla parempi.

Illalla arvottiin Mikon ja Hannan kanssa baariin lähtöä ja lopulta päädyttiin katsomaan telkkaria ja vetämään hillitysti keittoa mökillä. Aamulla ajoissa ylös ja netistä bongaamaan uutisia. Sanni Leinonen oli saanut useammankin kutsun hotellihuoneisiin ja Jukka Leino laski polven paskaksi viimeistelyharjoituksissa. Tuli fiilis, että kannattaako miesten kisaa lähteä edes katsomaan. Mäen juurella oli porukkaa vain nimeksi eiliseen verrattuna ja suomalaiset laskivat porukan häntäpäässä. Miesten skaboissa laskut olivat varsinkin toisella kierroksella näyttävää katsottavaa, vaikka rata ennakkoon vaikuttikin aika helpolta. Vauhtia näytti kuitenkin riittävän.

Oli muuten jännä, miten löysää oli lippujen tarkistus kisa-alueelle mennessä. Porukkaa saisi sisään oikein urakalla hankkimalla yhden lipun ennakkoon ja kopioimalla siitä sitten lappuja kavereille. Ennakkoon ostettua lippua eivät kaikki myyjät edes tunnistaneet ja osalle riitti, että jotain paperilappua näytti.

Nyt on kisat nähty, osa tutuista tavattu ja kohta suuntaan Opelin keulan kohti Rukaa ja huomenna olisi tarkoitus laskea ihan oikeasti. Täällä laskut menivät vähän vasemmalla kädellä ja puolivaloilla, mutta huomenna sitten vedetään jo täysillä!

Voisi mennä huonomminkin...

Nyt olen toistaiseksi asettunut Leville Artun nurkkiin. Ehdin tosiaan olla Ylläksellä vain sen puoli vuorokautta, mutta ehtiihän sinnekin talven aikana. Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mihin sitä seuraavaksi yöksi päänsä kallistaa. Pistän nyt pari valokuvaa eiliseltä Ylläksen suunnalta ihan vain lumettomalla alueella viihtyvien kiusaksi.

SkiLAT

Paluu koulun penkille sujui ihan mukavasti. Viime keskiviikkona alkoi Liikunnan ammattitutkinto hiihdonopettajasuuntautuneesti (vai miten se nyt olikaan). Viisi päivää kestäneellä lähiopetusjaksolla aika meni nopeasti ja joillakin oli lähtöpäivänä sellainen fiilis, että vielä olisi voinut jäädä. Päivät venyivät parhaimmillaan kymmeneen tuntiin, mutta ei se tuntunut yhtä pitkältä. Ohjelmassa oli terveysttä ja liikuntaa, tapahtuman järjestämistä, fysiologiaa ja anatomiaa. Lisäksi käytiin hiihtämässä pelailtiin pallopelejä. Täällä ei ketään katsottu kieroon, jos saapui syömään hikisenä. Kuten vt rehtori Welsby sanoi, Vuokatin urheiluopistossa on tarkoitus haista hielle!

Porukka tuntui tulevan hyvin keskenään toimeen. Ikähaarukka oli suhteellisen laaja, vaikka valtaosa meistä olikin alle kolmekymppisiä, mutta koko porukka sulautui hyvin yhteen, eikä ryhmässä kukaan erottunut joukosta. Kun pyydettiin luomaan erilainen ryhmä, kuin edellisellä kerralla, ei suurin osa muistanut kenen kanssa oli aiemmin ollut samassa porukassa. Yhteishenki siis löytyi nopeasti ja tervehenkiset kilpailutkin vedettiin läpi asianmukaisella tavalla ilman sääntöjä mutta hyvän maun rajoissa.

Nyt kun ensimmäinen lähiopetusjakso on takana, on tullut aika tehdä myös etätehtäviä. Seuraavalla lähiopetusjaksolla olisi tarkoitus järjestää Werneritapahtuma, joka työllistää porukkaa jonkin verran. Turvallisuussuunnitelma olisi työlistalla ensimmäisenä meidän ryhmällä. Myös SHORYn kursseille pitäisi ilmoittautua ja alkaa pohtimaan, kenelle tekisi henkilökohtaisen treeniohjelman näyttötyönä. Kiirettä ei vielä ole, mutta toisaalta ei kannata jäädä laakereilla lepäämään.

Eilen illalla saavuin Ylläkselle, mutta hiihtokoulun mökin remontin takia siirryin Artun nurkkiin Leville muutamaksi päiväksi. Lähisuunnitelmissa olisi kauden avaus huomenna, ensi viikonlopun Levin maailman cupit ja sunnuntaina olisi tarkoitus suunnata Rukalle. Sieltä sitten todennäköisesit etelään, vaikka ovat kyllä kyselleet, jos tulisin Levi-Ylläs akselille takaisin. Pohditaan sitä sitten myöhemmin...

Expot

Perjantaiaamuna lähti tukka! Sillä on tosin hyvin pieni merkitys expojen kannalta, mutta pieni tekijä kuitenkin. Oltiin lähdössä Emman kanssa Suskin kyydillä Expoille ja tapaaminen oli sovittu matkakeskukselle puolille päivin. Me oltiin vähän etuajassa ja Suski myöhässä, mutta eipä se ketään häirinnyt. Matkalla keskustelun aiheina oli muun muassa hevosten käyttäytyminen ja luonne, takajalan merkitys telemarkissa eri siteiden kanssa ja muuta mielenkiintoista. Paikalla soiteltiin kukin omille tahoillemme ja lopulta päästiin sisään.

Homma eteni perinteiseen malliin. Kymmenen metrin etenemisen jälkeen oli jo korkea aika tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Joidenkin kanssa otettiin jopa puhelinkontaktia viikonlopun aikana. Pääasiassa mikään ei ollut muuttunut edellisistä vuosista. Perinteiseen tyyliin porukka kokoontui after -alueelle jo hyvissä ajoin iltapäivällä huolehtimaan nesteytyksestä. Illan ohjelmaan oli suunniteltu Virneen (laskuleffa) ensi-iltaa mutta sinne asti ei koskaan päästy. Oli kuulemma pitkä jono jo hyvissä ajoin, eivätkä kaikki jonottaneet todellakaan päässeet sisään. Annan ja Peten kanssa niiden kämpältä lähdettiin hilaamaan itseämme kaupungille baariin joskus puolen yhdeksän pintaan.

Normaalistihan kukaan ei mene baariin yhdeksän maissa. Eihän? No Expojen aikaan mikään ei ole normaalia ja puoli kymmeneltä baaritiskille pääseminen oli työn ja tuskan takana. Pois pääsy oli vielä hankalampaa kun ihmisiä tuli vastaan! Illan mittaan paikalla näkyi enemmän tuttuja kuin kotipaikkakunnan baareissa koskaan. Jossain kohtaa kanssajuopottelijat totesivat, että Palanderin tukka ei ole järin siistissä kunnossa. Siitä sitten pienen yllytyksen ja vedon jäljiltä päädyin taputtelemaan Kallea olkapäälle ja kehotin miestä menemään parturiin. Kalle sanoi, että täytyy mennä, mutta mene toki itsekin. Tarkoitus ei ollut millään tavalla aukoa päätä alppinistille, vaikka hän sen taisi niin ottaakin. Toivottavasti pääsee Levillä mäkeen ja laskee kovaa.

Yöllä kömyttiin Emman kanssa Annan ja Peten nurkkiin ilmeisesti jo puolen kolmen maissa. Lauantaiaamuna oli olo hieman heikko ja tuli nukuttua kokouksenkin ohi. Aamupalan ja -oluen jälkeen homma lähti kuitenkin käyntiin ja suunnattiin takaisin messuille nauttimaan oluesta ja hyvästä fiiliksestä ja tietysti tapaamaan mattimyöhäisiä, jotka olivat perjantaina kuuliaisesti töissä eivätkä messuilla.

Ei nyt menny ihan putkeen!

Tällä viikolla oli liikunnan sijaisuus yläasteella. Alkujaan oli sovittu kolmesta päivästä, mutta torstaina kello 7.44 soi puhelin. Tunti olisi alkanut vartin päästä, mutta jos nyt edes toiselle tunnille olisin ehtinyt. Tuolloin olin matkalla töihin ja viemässä Emmaa kouluun. Puhelua mäen juurelle, että olisiko mitenkään mahdollista jättää tänään tulematta. Onnistui ja päädyin opettajaksi vielä yhdeksi päiväksi.

Samana iltana oli tarkoitus käydä ostamassa akut lämpöpohjallisiin ja kysellä lippuja Expoille. Kumpiakaan en saanut! Puoli kahdeksan maissa pakkasin uppopallokamat kassiin ja suunnattiin Kotkaan. Ohjelmassa oli pelit "merivesialtaassa" ja porukkaa oli paikalla ihan mukavasti. Ensimmäinen sukellut tuntui ihan hyvältä ja toisellakin pääsin sujuvasti pohjaan. Pohjassa ei sitten ollutkaan niin mukavaa olla. Pelin ensimmäinen sukellus olikin illan viimeinen! Viisauden hammas reagoi paineeseen ja oli pakko kääntyä kohti pintaa jo 2,5 metrin syvyydestä.

Tänään purettiin autosta takajarrut. Oikea takapyörä oli kuulemma jäänyt jumiin ja kun iskä sai sen lopulta pyörimään, ei ääni ollut aivan terve. Nyt auto varttuu pihalla, että huomenna saadaan uudet jarrukengät ja pistetään kasaan. Tiistaina lähtö!

Mistä on kyse?

Päivän päätteeksi on hyvä fiilis. Aamulla on lähdetty töihin ja iltapäivällä hoidettu normaaleja arkisia asioita. Illalla on sitten ollut aika mennä harrastuksiin ja sieltä palataan kotiin sen jälkeen, kun normaalit ihmiset ovat jo käyneet nukkumaan.

Kotiin palatessa silmä on mustana, nenästä on valunut vähän verta ja koko kroppa on täynnä raapimisjälkiä. Jalkaterät saattavat mahdollisesti olla vähän hellänä ja lihakset tuntuvat väsyneiltä. Harrastuskamat pistetään kuivamaan ja nukkumaan mennessä pää on märkä. Kyse ei ole ollut katutappelusta tai muustakaan kyseenalaisesta toiminnasta. Porukalla on käyty pelaamassa uppopalloa. Pallopeliä, jossa lähes kaikki on sallittua! Onko se rankkaa? Aivan varmasti! Onko se mukavaa? Se tietysti riippuu mistä pitää! Onko se tervettä? Todennäköisesti ei! Se on kuitenkin varma, että kun palaan reissusta, täytyy vakavasti harkita omien varusteiden hankkimista...

Talvi tekee tuloaan =)

Ensimmäiset liukkaat kelit kesärenkailla on nyt koettu, eikä niistä mitään opittu! Kesärenkailla mennään edelleen. Mäkiautokausi saatiin pakettiin 3.10 ja heti seuraavalla viikolla alettiin purkaa kesäkamoja pois. Olin myös taas kaksi päivää Kartanokoululla opettajana. Tällä kertaa oli vuorossa ykköskakkoset. Lukemaan opettaminen on yllättävän haastavaa ja vähän jäi hämärän peittoon, kuinka opettaa noin pienille materiaalien ominaisuuksia ja raaka-aineita ja muuta sellaista.

Olin myös yhden päivän Inksassa yläasteella liikunnanopettajana. Tällä kertaa oli selvät sävelet, kuinka homma hoidetaan. Kimmon kanssa juttelin edellisenä iltana ja koululle oli helppo mennä, kun paikat olivat tutut ja joitakin minuakin opettaneita opettajia oli vielä talossa jäljellä. Yläasteikäisten kanssa oli myös luontevampi tehdä töitä, koska heiltä uskalsi jo vaatia osaamista ja omaa ajattelua. Myöskin kaikenlainen säätäminen oli jäänyt vähän vähemmälle. Yllättävää kyllä, seiskaluokkalaiset olivat paljon vanhemman oloisia kuin kuudesluokkalaiset. Ei kesä kuitenkaan niin paljon vanheta ihmistä!

Hiihtokeskushommissa on ollut ihan mukavaa ja kesäkamoja on purettu reilusti pois, vaikka vielä jotain onkin tekemättä. Talveakin on jo alettu valmistelemaan ja esimerkiksi pikkukissa on saatu jo ajoon. Syyshuolto siihenkin on vielä tekemättä, mutta töitä sillä jo pääsee tekemään. Alkavan viikon työkuviot ovat hyvinkin pitkälle selvillä ja alkavalla viikolla olisi tarkoitus aloittaa neuvotteluja talven asioista. Syksyn reissukin lähestyy, mutta vielä on vähän epäselvää kuinka kauan olen poissa paikkakunnalta. Alkukauden työkuviotkin varmaan jonkin verran määrittelevät, kuinka pitkään olen reissussa ja pilkonko sitä useampaan osaan.

Selailin tämän vuoden treenikalenteria tuossa yhtenä iltana ja totesin, että olen kohtuullisen ahkerasti ollut liikkeellä viime kauden päättymisen jälkeen. Kroppa tuntuu voivan poikkeuksellisen hyvin, verrattuna aiempiin syksyihin. Paino on pudonnut toukokuun alusta viitisen kiloa ja selkäkivut eivät ole haitanneet elämää viikkoihin! Polvet ja nilkat ovat myös olleet suhteellisen kiltisti, vaikka eivät monista asioista pidäkkään. Viime aikoina aloiteltu uppopallo ei oikein sovellu kintuille, koska räpylöillä potkiessa nilkka rasittuu vähän turhan paljon. Tänään normaali uiminenkin aiheutti hieman ongelmia, mutta olen silti suhteellisen tyytyväinen toimintakykyyni. Katsotaan miten homma jatkuu ja toimiiko kroppa yhtä hyvin myös kauden käynnistyessä.

Vielä on reilu pari viikkoa aikaa palloilla Kouvolassa ja sitten suuntaan Astran kohti Vuokattia. Ohjelmassa olisi myös Levin maailman cupit ja Rukan ensilumen reissu. Itsenäisyyspäivän vietän Ylläksellä, mutta vielä ei ole oikein selvinnyt, mitä teen Vuokatin ja Levin tai Rukan ja Ylläksen välillä. Aika näyttää, enkä jaksa kovinkaan paljon uhrata aikaa miettimiseen. Jos ei mitään ilmene, niin elän sitten nuo ajat fiilispohjalta!

Urakehitys

Työurani on kuulemma monipuolistunut. Ainakin se on monipuolistunut siitä, mistä lähdettiin liikkeelle. Junnuna leikattiin nurtsia urakalla ja kerättiin mansikoita vähän sinne päin. Nykyäänkin on kyllä tullut leikattua nurtsia, mutta vähän toisenlaista heinää ja vähän toisenlaisilla koneilla.

Olen aina sanonut, että kaupungille en mene töihin! En ikinä! Eilen tipahti postilaatikkoon ensimmäinen tilinauha kaupungin toimittamana. Puolustukseksi voin mainita, että en koskaan halunnut kaupungin hanttihommiin kesäksi leikkamaan heinää katujen varsilta tai kitkemään liikenneympyrän nurkilta rikkaruohoja. Opettajaakaan minusta ei koskaan pitänyt tulla, mutta opettajan sijaisuushan on täysin eri asia. Olin tässä kuussa kolme päivää opettamassa ala-asteella viides- ja kuudesluokkalaisia. Joukkoon mahtui oppilaita vähän joka lähtöön, kuten arvata saattaa. En kuitenkaan olisi uskonut löytäväni ketään kirjakaapista kesken oppitunnin. Näin tapahtui kaksi kertaa! Kokonaisuudessaan homma oli kuitenkin ihan positiivinen ja olihan se vaihtelua golfkenttä- ja hiihtokeskustyöhön.

Pääsin opiskelemaankin. AlppiLAT Vuokatissa kutsuu. Parin vuoden päästä pitäisi olla liikunnan ammattitutkinto ja ISIA-pätevyys takataskussa. Todennäköisesti siirryn koulun jälkeen työttömäksi, koska suhtaudun hieman pessimistisesti kyseisen koulun työllistävään vaikutukseen. Taloudellisesti kouluun pääsy ei ehkä ollut hyvä asia. Opintotukea ei minulle myönnetä, koska vanhempani tienaavat liikaa! Ei kyllä tunnu tai näytä siltä. Ainakin vanhempieni auto on niin romun näköinen, että ei voisi uskoa heillä olevan liikaa tuloja! Täytyy ilmeisesti yrittää tehdä töitä sitten jossain välissä, vaikka elättelinkin toiveita vuokraamotyön hylkäämisestä työhistoriaan. Uusia työpaikkoja voi kuitenkin olla hieman haastavaa saada, jos on jo suoraan ilmoittamassa, että on käytettävissä vain muutaman viikon seuraavan kahdeksan kuukauden aikana.

Vanha saa olla, mutta ei aikuinen! Ainakaan tällä hetkellä urakehitys ei näytä johtavan kovinkaan pitkälle aikuisuuteen johtavalla polulla. Ehkä olen jo ohittanut sen haaran, mistä olisi aikuisuuden suuntaan päässyt. Ainakaan tällä hetkellä se ei häiritse...

Näin rakennat goflkentän

Oikeaoppisesti se ehkä menee jollakin toisella tapaa. Meidän tapauksessamme homma alkoi sillä, että alun perin jo ennen kuin astuin nykyiseen hommaani kentän paikalla oli kaatopaikka. Se sitten peitettiin jollakin random jätemaalla. Kuuden ensimmäisen väylän rakennuksessa en ollut mukana, mutta kolmeen viimeisimpään olen jossain määrin päässyt osallistumaan ja osallistun jatkossakin.

Homma alkoi sillä, että väylän pohjaksi ajettiin jotain satunnaista paskaa, jota myöskin saveksi ja kiveksi kutsutaan. Jossakin kohtaa saattaa olla ihan rehellistä multaa tai tiiliskiviä. Sekaan upotettiin joitakin salaojia ja kastelujärjestelmä. Oma osuuteni alkoi muiden jälkien siivoamisella. Väylä oli saanut muotonsa jo mainitun sekalaisen (ja halvan) jätemaan avulla ja minulle annettiin hommaksi mennä keräämään kiviä! Pintamaasta tuli seuloa kaikki peukalon päätä suuremmat kivet pois! Tällöin elettiin kesäkuuta. Samaa hommaa kävi tekemässä moni muukin ja itsekin onnistuin työkaverini huijaamaan kertaalleen mukaan. Koska homma tehtiin käsin ja se oli äärimmäisen vittumaista (ketään ei oikeasti kiinnostanut kerätä kiviä paria viikkoa putkeen!), kesti noin 150 metriä pitkän väylän putsaamisessa lähes koko kesä.

Lopulta kalenteri kääntyi syyskuulle ja näkyvää jälkeä oli pakko saada aikaan. Loput kivet päätettiin jättää maahan ja paikalle hankittiin kauhakuormaaja, jonka ajoa meistä jokainen on joutunut opettelemaan. Muut koneet (pari traktoria) ja välineet (haravat, lapiot, kylvölaite) löytyivät kentältä jo valmiiksi. Kauhakuormaajalla alettiin tasata väylän pohjaa ja mahdollisesti tasaamiseen saatettiin tuhlata hieman hiekkaakin. Tasaiselle pinnalle kylvettiin heinää ja päälle levitettiin lisää hiekkaa.

Hommasta teki (ja tekee varmasti vielä huomennakin) haastavan muun muassa märkä maa. Pari pisaraa vettä tarkoitti sitä, että kentälle ei ollut koneilla mitään asiaa. Myös konekuskien osaamattomuus on hidastanut työn valmistumista, koska jokainen meistä opettelee vasta tämän projektin yhteydessä kauhakuormalla ajoa. Helpostihan sillä kasoja siirtelee, mutta kun kasasta tulee levittää kolme senttiä paksu kerros hiekkaa siemenien päälle, menee homma yllättävän vaikeaksi! Kun hiekkakerros on saatu siementen päälle, mennään sorkkimaan haravalla kauhan jättämät raidat tasaiseksi ja rikotaan kovaksi tamppautunut pinta. Lisätään mahdollisesti siemeniä ja jyrätään pinta vielä kertaalleen.

Tällä hetkellä projekti on työllistänyt kahdesta neljään henkilöä riippuen siitä, minkä verran muut työtehtävät ovat vaatineet panostusta. Kentän hoitoon ei juurikaan ole liiennyt aikaa ja siksi vain välttämättömimmät hoitotehtävät on tehty nyt ja loput siirretty myöhempään syksyyn. Uusia väyliä työstetään vielä jonkin verran ensi viikolla, mutta sitten tämä projekti on toivon mukaan päätöksessä ja odotetaan vain heinän kasvamista. Haravalla kuopsuttaminen ja koneella ympyrän ajaminen on ihan mukavaa hetken aikaa, mutta ei tätä kovin montaa viikkoa jaksaisi tehdä.


Näin vinkkinä golfbisnekseen mukaan lähteville voin mainita, että kannattaa harkita kahdesti! Jos kuitenkin päätyy yrittämään, on syytä hankkia valmis kenttä. Jos satunnaisen mielenhäiriön seurauksena päätyy rakentamaan kentän, kannattaa varautua siihen, että hommasta ei yksinkertaisesti tule mitään, tai ainakin varautuu useammalla työntekijällä kuin kolmella! Ja lopuksi mainittakoon, että ihan oikeasti se nurmi kasvaa aivan loistavasti ihan rehellisellä hiekalla! Voitte vain arvailla sitä lannoitteiden määrää...

Liikkeellä

Nyt on jo viikkoja ollut tiukkaa treeniä, jos sellainen minun kohdallani on mahdollista. Parhaimmillaan suorituksia on ollut useampia päivässä. Kevyttä lenkkeilyä, pyöräilyä ja uintia. Kohta pitäisi varmaankin juosta cooperin testi ihan vain omaksi iloksi.

Tuli testattua omaa vauhtia alamäessäkin, tosin vain Hepovuori Bike Parkissa, eli omarakenteisella DH-pätkällä. Eihän se hyvin mennyt, mutta loppua kohden fiilis oli kohdallaan ja ajo kulki ainakin välttävästi. Kamojakin tarvitsi keräillä vain kertaalleen!

---

Tänään piti olla tapaaminen fysioterapeutin kanssa. Pohjalliset ovat vedelleet viimeisiään jo melkein vuoden ja uusia tarvitsisi hankkia. Tellumonoihin nykyinen pohjallinen ei edes mahdu, eli täytyy teettää kahden kokoisia läpysköitä. Kallista, mutta valitettavan tarpeellista. No joka tapauksessa tapaaminen siirtyi torstaille, koska joku oli ryssinyt ajanvarauksen kanssa. Tuntuu olevan tapana mun kanssa. Viimeksi kesäkuussa ajanvarauksessa pistettiin lääkärille vain vartin aika, kun olisi pitänyt olla 30 minuutin tapaaminen. Toivottavasti nämä ryssimiset riittävät vähäksi aikaa.

---

Ylipainoiset on jänniä tyyppejä. Joku aika sitten kävin grillillä lounasaikaan ja edelläni oli kauniisti sanottuna tukevampi, suomeksi sanottuna läski, nainen tyttärensä kanssa. Tyttärestä oli hyvää vauhtia tulossa vähintäänkin äidin kokoinen. Kun makkaraperunat lopulta saapuivat, kertoi sikaileva tytär äidilleen, miten olisi ikävää jos tällaisia ruokapaikkoja ei olisi ja täytyisi syödä kotona ihan yksin. Äiti kertoi, että toisissa perheissä tehdään niin.

Tänään pari sinistä plussapalloa oli samaan aikaan uimassa ja veivät valehtelematta viiden uimarin tilan vallatessaan niin suuren osan altaasta omaan vesijuoksuunsa. Kuulumiset vaihdettiin rinnakkain vesikävellen ja uimareita mulkoillen. Kun asiallisesti pyysin, että voisivatko mennä jonossa, hyökkäsi toinen heti minua vastaan. Mitä minulla on heitä vastaan? Eikö hänellä ole sama oikeus käyttää allasta kuin minullakin? Muilta uimareilta sain kyllä tukea lähes välittömästi, mutta tietysti meidät leimattiin heti lajirasisteiksi. Heistä on kuulemma tehty lukuisia valituksia ja useaan kertaan kehoitettu kulkemaan altaassa jonossa. Mikään ei kuulemma auta. Naisen käytöksestä voisin päätellä, että hän ajatteli minun asettuvan häntä vastaan henkilökohtaisesti, koska hän on lihava. Oikeastihan pyysin vain asiallisesti saada hieman lisää tilaa meille 5-7:lle uimarille. Meillä oli kuitenkin saman verran tilaa kuin kolmella vesijuoksijalla, joista kolmatta ei edes huomannut, koska hän noudatti altaan laidalla olevia opasteita.

Mökille, mökillä, mökiltä, mökille...

Tuli tuossa viime kuun lopussa vietettyä vähän pidempi mökkisetti. Keskiviikkona illalla suunnattiin Emman kanssa niiden mökille. Torstaina Emma kävi ratsastamassa ja itse poljin pyörällä. Pyörän kanssa kaikki ei mennyt ihan putkeen, koska yhdeksän vaihteisessa pyörässä neljä vaihdetta oli käytössä. Pidemmän päälle se ei kuitenkaan häirinnyt. Päivän aikana tuli lenkkeiltyä, kerättyä mustikoita, tutustuttua kajakkiin ja uitua järven yli. Sää oli suhteellisen lämmin ja aurinko paistoi ihan mukavasti.

Perjantai oli hyvin samankaltainen päivä, kuin torstai. Sää oli mukava ja tuli käytyä lenkillä ja uitua jonkin verran. Melomaan ei ehditty, mutta aika meni kuitenkin mukavasti. Ei ollut kiire mihinkään mutta koko ajan oli kuitenkin jotain tekemistä, jos vain jaksoi tehdä. Illalla Eeva, Anssi ja tytöt saapuivat myös paikalle ja elämän ääniä kuului selkeästi enemmän.

Lauantaina omalla kohdallani oli edessä työpäivä, kun muut Pekkaa lukuun ottamatta jäivät viettämään vapaapäivää. Sunnuntaina oli sitten vuorossa kesäteatteria jossakin Jyväskylän pohjoispuolella. Tänä kesänä kun on tullut vierailtua kesäteatterissa jo kahdesti, ei tarvitse taas moneen vuoteen mennä! Molemmat tosin olivat sen verran positiivisia reissuja, että ehkä sitä ensi kesänäkin uskaltautuu johonkin, jos tarpeeksi hyvin suostutellaan.

Maanantaina päivällä vahdittiin reilu tunti Petraa ja Lauraa ja siirryttiin meidän mökille. Ilta meni mukavasti ja tiistaina oli taas suhteellisen lämmin päivä. Päästään vinksahtanut heinäsorsa vahti meriharakoiden poikasia samalla nurmikolla, millä todistettiin myös Suomi-Australia maaottelua mölkyssä.

Emma joutui myös maistamaan perinteiseen tapaan valmistettua rantakalaa. Kyseinen sopparuoka on perinteisesti valmistettu avotulella rautapadassa, vesi on kauhottu suoraan merestä ja ruoka on syöty joko suoraan padasta tai sitten se on syöty voipaperilta. Pohjalle on mätetty reilusti perunoita, joiden päälle ladotaan kalat ja lopuksi sipulia. Nykyään merivettä ei enää viitsi käyttää, joten veteen kuuluu lisätä reilusti merisuolaa. Soppaa keitetään sen verran kovalla tulella, että se voi rauhassa kiehua yli. Päälle muodostuvaa vaahtoa pyritään heittämään pois. Kun soppa pariin kertaan on kiehunut yli ja vaahto saatu poistettua, tarkistetaan suola ja lisätään reilusti voita. Asiaan kuuluu, että ympärillä olijat painostavat kokkia laittamaan ainakin nyrkin voita syöjää kohden. Kun lähes kaikki liemi on haihtunut, on aika nostaa pata pöytään ja ruveta syömään. Ruokailun aikana vannoutuneimmat rantasopan syöjät tappelevat kovaäänisesti pohjaan palaneista perunoista, joita pidetään suurena herkkuna. Kokki maiskuttelee suutaan peratessaan makeita pikkuahvenia. Jos pöydässä on uusia ruokaan tutustujia, on jokaisella konkarilla omat vinkkinsä, kuinka kala kuuluu oikeaoppisesti ruotia.

Kesäloma

Lomailu on joskus ihan mukavaa! Tarpeeksi pienissä erissä ja tarpeeksi harvoin, että sitä oikeasti osaa arvostaa. Eikö yksi loma ilman tiukkaa ohjelmaa 2,5:ssa vuodessa riitä aivan mainiosti? Viime aikoina niitä lomia on ollut vähän harvakseltaan ja ne vähäiset loma-ajat on yleensä oltu reissussa. Nyt kun tuli loma keskelle kesää eikä oikein mihinkään reissuun osaa lähteä, on ollut hieman vaikea nauttia siitä. Mitä kotona ollessa oikeastaan voi tehdä?

Nyt alkaa pikkuhiljaa pääsemään lomailun makuun. Ei ole koko ajan pakottavaa tarvetta päästä johonkin, mutta ei oikein osaa jäädä paikalleenkaan. Jotain täytyy olla tekemässä. Pyöräilyyn ja kevyeen lenkkeilyyn jalkojen sallimissa rajoissa on jäänyt aikaa oikein mukavasti ja kun harrastusvälineet ovat kohdallaan on mukavampi lähteä liikkeelle. Parhaimmillaan tulee lenkkiä heitettyä pari kertaa päivässä sekä aamulla että illalla. Jaloissa se kyllä tuntuu mutta kun venyttelee hyvin niin kyllä se siitä. Kroppa tykkää, jos unohdetaan erinäiset kolotukset joissakin nivelissä, maha toimii paremmin ja koko ajan on nälkä. Kaljaakin tulee juotua hyvin vähän, koska krapulassa on aika ikävä lähteä polkemaan! Skeittaamaankin voisi mennä, jos olisi seuraa. Siitä en vielä yksin osaa nauttia.

Onneksi tätä lähes täyttä lomaa ei jatku liian pitkään, ettei siitäkin mene maku. Jo ensi kuun alusta alkaa työvuorolistassa olemaan paria vuoroa viikossa ja uskon, että syyskuun alusta lähtien töitä on vielä enemmän.

Olipa kerran pyöräilypäivä

Aamulla vähän ennen kymmentä soi puhelin. Santtu soitti ja kysyi lähtisinkö mukaan polkemaan. Kun ei mitään olennaista tänä(kään) aamuna ollut ohjelmassa sanoin lähteväni ja sovittiin että nähdään puolen tunnin päästä. Suunnattiin tutuille pätkille, joita on ajettu jo vuosia. Santun kanssa ajaessa tulee ajettua aika eri tyylillä verrattuna siihen, miten ajan jos olen yksin tai Eetun kanssa. Santtu kun on DH-miehiä, tulee sen kanssa ajeltua samoja pätkiä useammin ja alamäet poljetaan täysillä ja sitten siirrytään rauhallisesti seuraavan polun päälle. Yksin tai Eetun kanssa tulee valittua pidempiä polkuja ja vauhti on tasaisempaa. Alamäessä ei paineta niin kovalla sykkeellä eikä ylämäessä huilata. Tällä kertaa alamäkitykitys jäi valitettavan lyhyeen Santun rengasrikon takia kolmannen pätkän jälkeisellä siirtymällä.

Eilen oli Eetun kanssa puhetta, että voisi tänään viiden maissa lähteä polkemaan. Sadetta oli luvattu aamuksi, mutta jo kolmen maissa auringon piti paistaa pilvien lomasta. Toisin kuitenkin kävi ja kolmen jälkeen vettä tuli taivaalta oikein urakalla. Siirrettiin lähtöä tunnilla eteenpäin ja suurin sade meni ohitse. Pientä tuhnua oli ilmassa edelleen ja puut ja heinä tietysti märkää. Polut olivat aika kosteita ja kivet, kannot ja puun juuret liukkaita. Alkuun tuntui että ajamisesta ei tulisi mitään kun varoin kaikkia kallioita ja puun juuria mutta pikkuhiljaa homma lähti rullaamaan. Pari tuntia poljettiin suhteellisen tasaisella sykkeellä ja sitten oli aika lopettaa.

Suuntasin kruisailemaan parin polun kautta kotiin päin. Valitsin reitin, jota en ole ajanut vuosiin. En tietenkään muistanut kaikkia heinien piilottamia kiviä, kantoja ja juuria. Yksi kivi sitten koitui kohtalokkaaksi! Pienen alamäen päätteeksi loivaan vasuriin täydellä vauhdilla ja tietysti sisäreunasta. Eihän tuolla heinien alla polulla mitään ole! Oli kuitenkin! Terävä kivi puhkoi oikein sujuvasti sekä etu- että takarenkaan! Vittumaista mutta minkäs tekee. Voisi sanoa, että oma moka kun leikkasin sisäkaarteesta. Kokemuksesta uskaltaisin väittää, että molemmissa renkaissa on kaksi suhteellisen kookasta reikää ja jos näin on, en todellakaan jaksa alkaa paikkaaman. Täytyy vain toivoa että vanteet ja ulkokumit ovat ehjiä kovan tällin jäljiltä!

Nyt on kaikesta huolimatta fiilis kohdallaan. Ajaminen oli kivaa ja mahakin tuntuu voivan paljon paremmin heti kun kulutus kasvaa. Huomenna tosin nakertaa kun pitää renkaita vaihtaa, mutta se on sitten huomisen murheita.

Mopolla on kiva leikkiä

Mopoilijat pitävät usein silmällä toria sen kulmalla isollakin porukalla. Siitä sitten lähdetään joukolla partioimaan kaduille ja mahdollisesti pyritään kilpailemaan siinä, keneltä jää eniten kumia matkan varrelle. Asfaltilla mopolla on paha kumia polttaa, mutta hiekalla sekin onnistuu! Nurmi on tähän tarkoitukseen lähes täydellinen alusta, sillä vähän pienempitehoinenkin lehtipuhallin sutii ongelmitta!

Usein mopolijat löytävät tiensä golfkentälle ja leikkivät siellä viheriöillä. Nurmihan kasvaa tunnetusti aika hitaasti ja vahinkojen korjaamiseen menee viikkoja. Korjaaminen vie aikaa, maksaa rahaa ja vaurioitunut viheriö häiritsee ratkaisevasti pelaajia. Todennäköisesti mopoilijat eivät edes tiedä kuinka suurta vahinkoa aiheuttavat, mutta kun jonain päivänä poliisi saapuu oven taakse, totuus toivottavasti valkenee tyhmemmällekin!

Helsingissä

Viikko sitten sunnuntaina hyppäsin iltapäivällä junaan muutamaa tuntia aiottua myöhemmin. Kohteena Helsinki ja tarkoituksena viipyä pari yötä Katjan nurkissa, skeitata ja ottaa rennosti. Helsingin päässä onnistuin raahaamaan vielä hieman heikosti pakatut kamat junasta ulos ja leväytin maahan, kun löysin asfaltista kuivan kohdan. Sade oli hieman kostuttanut maata. Kymmenisen minuuttia virittelin kamoja Heli Pron sisälle ja roikkumaa ulkopuolelle ja lähdin rullaamaan metrolle päin. Jostain syystä keräsin katseita aika reilusti. Metrossa pari tyyppiä kyselikin mitä minä lumilaudalla teen heinäkuussa. Ilmeisesti pitkä rullalauta, lumilauta pystyssä repussa ja kypärä roikkumassa laudan päällä oli poikkeuksellinen näky tähän aikaan vuodesta. Suski kuitenkin totesi Facebookissa hyvin, että viime aikoina on lämpötila laskenut sen verran nopeaan tahtiin, että yllättävään lumisateeseen on hyvä varautua. Oikeasti palautin vain Katjan laudan Levin reissulta.

Oleskelu alkoi Tintin ulkoiluttamisella ja tiskaamisella. Katja ei ollut vielä kotona enkä jaksanut enää kuuden maissa illalla lähteä pyörimään kaupungille ja tyydyin rullailemaan Katjan Loadedilla ympäri Vuosaarta sekä testailemaan slalomlautaa.

Kuva otettu myöhemmin kun sade oli kastellut tien, eikä rullailemaan ollut enää asiaa.



Maanantaina ohjelmassa oli Eltsussa snakea, Stadikalla mäen laskua, Laten synttärikahvit Leenan luona ja illalla Kontulassa tyttösessarit. Eltsun snake jäi lähinnä Katjan, Jennin ja Laten hommaksi. Slalomilla kokeilin muutaman kerran miltä kaaressa ajo tuntuu mutta en sen suuremmin alkanut treenaamaan. Stadikan mäessä otettiin Katjan kanssa välillä yhteen autojen ja ihmisten kanssa. Kun aukkoa ei tuntunut löytyvän otettiin suora linja alaspäin niin alkoi tilaa löytyä. Yleensä vallitseva ohje ei toiminut vaan huomattavasti rullalautaa isompi auto joutui useampaan kertaan väistämään. Toisaalta autojen kuuluisi pysyä siellä autotiellä...



Laten synttärikahvien takia Leena oli "leiponut" Daimkakun, joka nautittiin eineslounaan jälkeen. Kuulumisia vaihdettiin ja pohdittiin tulevia säitä. Illalla ohjelmaan oli merkitty Kontulaan tyttösessarit ja Tinttikin pääsi mukaan. Leena opetti droppaamaan kaareen ja muutaman yrityksen jälkeen oli kyynärpäässä reikä ja hyvä fiilis onnistumisten kautta.



Tiistaina oli tarkoitus illalla lähteä kotiin. Aamusta suunnattiin Savelaan skeittaamaan. Kenelläkään ei oikein lähtenyt edellisen päivän rankkojen sessareiden jälkeen. Illalla olisi slalomsessarit ja sinne säästettiin vielä vähän energiaa. Juuri kun oltiin lähdössä vilkaistiin vielä forumilta ja Pokkis olikin ilmoittanut sessareiden peruuntumisesta sateen takia. Sadekin tuli, Katja lähti töihin, Leena rustasi gradua ja oma ohjelmani näytti tutustumista Vuosaareen tällä kertaa kuoritakki päällä ja kengät jalassa. Intoa pakkaamiseen ja kotiin lähtöön ei oikein ollut, joten jäin vielä yhdeksi yöksi.

Kävellessä ehti katselemaan ympäristökin paremmin kuin rullaillessa. Joku oli unohtanut polkupyörän puun juurelle, katujen varsissa oli toinen toistaan kalliimpia autoja, vaikka eimillään ökyalueella liikkunutkaan ja nurmikentät olivat aivan toisella tavalla hoidetut kuin Kouvolassa. Näytti siltä, että siellä oikeasti nurmea leikataan useamman kerran kesässä. Mereltä tuuli kohtuullisen kovaa mutta kuitenkin ilma oli lämmin ja hiki puski pintaan, vaikka ei kovaa kävellytkään.

Kyllä mullekin kelpaisi vene kotioven edessä. Ehkä sen eteen tarvitsisi tehdä muutenkin kun opettaa ihmisiä hiihtämään.

Keskiviikkona aamulla yhdeksän jälkeen rullailin metrolle ja palasin junalla Kouvolaan.

Ja mitä reissusta jäi käteen?

Ainakin oli kivaa ja se on kai pääasia!

Kaupunkihiihtokeskus

Hiihtokeskus keskellä kaupunkia. Lapset pääsevät helposti laskemaan vaikka polkupyörällä, jolloin vanhemmilta säästyy kuljettamisen vaiva. Lapsia ja nuoria pyöriikin talvella keskuksessa ihan kiitettävästi ja joskus onkin puhuttu Mielakan lastentarhasta. Vanhemmatkin pääsevät nopeasti mäkeen nauttimaan vaikka vain pari laskua, jos intoa tai aikaa ei riitä koko illaksi. Työntekijätkin pääsevät töihin helposti ja nopeasti.

Vaikuttaa siis täydelliseltä sijainnilta. Tavallaan onkin, mutta Kouvola tuntuu olevan täynnä pikkukriminaaleja! Eräänä talvisena aamuna mäkeen suunnatessa rinteen piti olla täydellisessä kunnossa. Illalla kissalla ajettu ja yön aikana kovettunut mäki odotti korkkaajaansa. Iltasella oli kuitenkin joku käynyt nauttimassa mäestä ja koittanut autolla (oletettavasti amisbemarilla tai vastaavalla) päästä mäen päälle rinnettä pitkin. Eipä rassukka ollut autollaan päässyt kuin vaivaisen kolmanneksen mäkeä ylös, tehden mennessään syvät renkaan jäljet rinteeseen. Siinä oli sitten mukava lähteä laskemaan ja hissijonossa selitellä asiakkaille, miksi rinteessä on syvät urat ja miksi niitä ei ole paikattu. Jokainen hissipoika kun ei sillä kissalla osaa ajaa...

Tavallisesta mäkiautosetistä arki-iltana tuli todellinen katastrofi viime kesänä. Silloinen työkaverini meni töihin, laittoi kaiken valmiiksi ja käynnisti hissin, joka pyörähti käyntiin ja pysähtyi pian kuin seinään! Ongelma löytyi nopeasti ja osoittautui polkupyörän vaijerilukoksi, minkä joku oli ystävällisesti käynyt ripustamassa hissin vaijeriin kiinni. Lukko oli rullastolla rikkonut mennessään koko turvavirtapiirin ja sen kiinnikkeet. Ongelmahan olisi ollut yksinkertainen jos vain turvavirtapiirin johdot olisivat olleet poikki, mutta rullaston kohdalta tippui paljon muutakin tarpeellista maahan.

Tänä kesänä olin menossa laittamaan saunaa päälle ja ihmettelin kun en meinannut saada ovea auki. Pikainen tutkiskelu paljasti räystään notkahtaneen toistakymmentä senttiä alaspäin ja katossakin oli kunnon monttu. Perjantai-illan ryyppäjäisissä oli porukalla välähtänyt. Yksi penkki oli suurella vaivalla rikottu ja osa siitä oli heitetty saunan oven yläpuolisen kattolipan päälle. Pari viikkoa myöhemmin samaisen, jo korjatun katon päällä oli joku käynyt hyppimässä niin, että katossa oli taas syvä lommo.

Eilen menin aamulla töihin hieman aikaisemmin korjaamaan perjantaina ilmenneitä vikoja. Pistin hissin pyörimään ja ajattelin ajaa autoilla muutaman testikierroksen varmistuakseni niiden toiminnasta. Hissi ei sitten lähtenytkään käyntiin. Kun en enää muutakaan keksinyt, aloin katsella ylös hissitolppiin. Yhdestä tolpasta roikkui ylimääräisiä johtoja ja menin katsomaan lähempää mikä mättää. Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että en todellakaan ole mikään hissiasentaja enkä ole sen kummemmin joutunut perehtymään hissin turvavirtapiireihin. Nyt ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, kun ketään muuta ei ollut saatavilla. Vertailu viereiseen rullastoon osoitti, että pari mutteria puuttui, pätkä punaista johtoa lojui ehjänä maassa ja paksumpi valkoinen piuha roikkui vapaana. Taas oli joku nähnyt vaivaa. Kyseisen punaisen piuhan tarkoitus on mennä poikki, jos hississä sattuu jonkinlainen häiriö vaijerin kulussa. Nyt piuha lojui maassa juuri oikean mittaisena. Ehjä johto ei tipahda ilman syytä, mutterit harvemmin aukenevat itsestään ja valkoisen johdon asennuskin oli sen verran kovan väännön takana, että kyseessä ei millään tavalla voi olla muu kuin ilkivalta.

Eikä tässä vielä kaikki. Viimeisen parin vuoden sisään mahtuu myös lukuisia rikottuja tuhkakuppeja, murtoyrityksiä eri rakennuksiin hiihtokeskuksen alueella, ainakin yksi rikottu ikkuna, pari varastettua rekisterikilpeä ja yksi poltettu kota. Puhumattakaan kaikista niistä asioista, jotka unohdin mainita.. Itselleni ei olisi koskaan tullut mieleenkään tehdä mitään aiemmin mainituista, mutta ehkä tämä maailma on menossa tähän suuntaan tai sitten se on aina ollut tällainen ja olen vain itse ollut harvinaisen lainkuuliainen ja toisen omaisuutta kunnioittava ihminen.

Kesäisiä nyppylöitä

Kesäkuu alkaa lähentelemään loppuaan. Viimeisten kolmen viikon aikana on tehty töitä ja oltu vähän vapaallakin. Kesähelteetkin loistivat poissaolollaan pitkään ja välttivät ikävästi juhannuksen, mutta nyt päivät tuntuvat olevan tukahduttavan kuumia! Eikö ilmasto voisi ennemmin viilentyä?

Töitä on ollut hieman vaihtelevasti. Tiukin setti oli kesäkuun alussa Erämessujen muodossa. Onhan laskettelu, mäkiautoilu ja golf niin eräjormailua, että toki täytyi messuille edustusta saada. Pari päivää kasailtiin messuille kamoja kasaan ja nostettiin kolmeen mieheen helvetin iso teltta pystyyn. Päälle kaksi metriä korkea kookas teltta väännettiin jotenkin pystyyn, mutta kun tuli aika purkaa häkkyrä pois sattui vahinko ja teltta kellahti kumoon. Jostain syystä ketään ei suuremmin kyseinen onnettomuus häirinnyt, koska pystytysvaiheen hapotus oli vielä tuoreessa muistissa. Suksia ja lumilautoja on tullut huollettua ensi talvea varten oikein urakalla ja nurmikkoakin on hieman leikattu.

Pyörä on ollut käytössä valitettavan vähän, mutta erämessuilta mukaan tarttunut juomareppu on kuitenkin testattu käytännössä ja todettu oikein kannattavaksi ostokseksi. Samalla pyörälenkillä testailtiin maan kovuutta hyppelemällä sarvien ylitse. Mustelmista ja turvotuksista huolimatta lenkki oli onnistunut ja oli kivaa. Pitäisi vain useammin saada aikaiseksi lähteä polkemaan! Skeittaaminen on jäänyt todella vähälle tänäkin kesänä. Pari kertaa olen rullannut johonkin, kun en ole autolla tai pyörällä jaksanut lähteä mutta huviskedeemistä en ole harrastanut ollenkaan. Golfin peluukin on ollut aika vähäistä. Bogeylla on tullut pelattua muutamia kertoja ja tänään Miikan kanssa pelattiin Lampilassa. Kuitenkin kentällä vietettyjä tunteja on kertynyt vain murto-osa viime vuoteen verrattuna. Syitä voi hakea muun muassa työpisteestä. Tänä vuonna Bogeyn työvuorot voi laskea yhden käden sormin.

Vapaata on ollut reilusti viime vuoteen verrattuna ja mökeilläkin on ehtinyt pyörähtää. Liperissä porukoiden mökillä tuli vietettyä pari yötä. Jos helkamasta kerran puuttuu vain pakki, voisi Liperin paikasta sanoa, että vain ranta puuttuu. Virolahdella käytiin Emman kanssa viettämässä yksi yö ja pariin otteeseen olen piipahtanut päiväseltään. Juhannuksen päiväreissulla ehdittiin veneilemäänkin. Emma pääsi ensimmäistä kertaa moottoriveneen kyytiin ja Manunkin edellisestä kerrasta vähän isommalla vedellä on ehtinyt vierähtää muutama tovi. Merelle tyypillinen tuuli nosti vähän aaltoja ja Emma kysyikin pysyykö vene varmasti pystyssä ja Manu käski useaan kertaan hiljentää. Itse otin ilon irti! Juhannus Emman mökillä meni rauhallisesti ja toisinaan aamuisin tytöt kävivät hakkaamassa aamulla oveen. Ei ainakaan päässyt nukkumaan liian pitkään...

Vielä olisi vajaa kolme viikkoa vapaa tekemään mitä haluaa ja sitten pitäisi lähteä valtion velvoittamaan vankeuteen. Ensi kuun 13. alkaa asepalvelus ja kaikki on tasaisesti tasaisella. Ei mäkiä lähitulevaisuudessa. Koitetaan kuitenkin nauttia vapaudesta vielä kun se on mahdollista!

Luontainen ympäristö

Tämän päivän ohjelmassa oli kunnon pitkä pyörälenkki. Toisten raataessa töissä, suunnattiin iltapäivällä polttavan kuumasta säästä huolimatta Eetun kanssa metsiin polkemaan. Mittari näytti varjossa lähes 30 astetta plussaa. Mitähän järkeä tässä sitten oli? No ei mitään mutta mentiin silti!

Aloitettiin tutulla pätkällä ja siirryttiin sitten Eetun treenimestoille joen toiselle puolelle. Nyt tuli testattua oma Jamis sen oikeassa ympäristössä eli vaihtelevassa metsämaastossa erilaisilla poluilla. Parin tunnin lenkillä tuli vastaan muutamia kaatuneita puita, lukuisia ylä- ja alamäkiä sekä pieniä droppeja ja step-uppeja. Kaikkea peruskauraa mitä nyt mestästä voi kuvitella löytävänsä. Toisinaan hakkuuaukealla saattoi polku kadota risujen ja heinien alle ja tiheimmissä paikoissa polkua ei juurikaan nähnyt, oksat hakkasivat käsiä, jalkoja ja naamaa ja sarvet tuntuivat mahtuvan vain juuri ja juuri puiden välistä, toisinaan jopa pienten osumien siivittämänä.

Ajetusta matkasta en osaa heittää kunnon arviota, mutta kolmannelle kymmenelle varmasti jonkin matkaa. Treeninä oli ihan loistava lenkki! Sykkeet vaihtelivat mukavasti, maastopyöräily käy aika kokonaisvaltaisesti kaikkiin kehon osiin ja kehittää myös mukavasti koordinaatiota. Aikaa meni reilu kaksi tuntia. Päivän tankkaus ei ehkä ollut parhaalla mahdollisella tasolla, mutta kroppa kesti kuitenkin yllättävän hyvin ja kun muisti nesteytyksen koko ajan, ei ongelmia esiintynyt ollenkaan. Tuli tosin todettua että juomareppu täytyy hankkia, koska 7dl juomapullo ei riitä alkuunkaan ja tälläkin kertaa se täytettiin puolivälissä matkaa.

Hyvä päivä ja tätä voisi hyvinkin harrastaa lisää! Tasamaata polkevia tyyppejä tai yleensäkään polkevia tyyppejä on näillä nurkilla valitettavan vähän, joten ajoseuraa ei ole mitenkään liikaa tarjolla. Santtu ja Arttu ovat vannoutuneina DH-miehinä varmasti valmiit polkemaan alamäkeen, mutta Eetu taitaa olla ainut näillä kulmilla tasamaata polkeva jamppa. Onneksi treeniohjelma on tiukka ja pyörää tulee kuulemma ulkoilutettua kuusi kertaa viikossa. Ehkä minäkin pääsen taas turistina mukaan, kun vaan löydän kalenterista tilaa...

Onks pakko jos ei taho?

Aurinko paistaa ja ulkona on lämmin. Tai ainakin näyttää lämpimältä mutta mistäs minä tietäisin, kun olen herännyt kaksi tuntia sitten, enkä todellakaan ole jaksanut raahautua ulos! Melkein kiinnosti nousta. Joku fiksu on päättänyt, että ylppärireenit on klo 16 tänään niin ei ehdi kolopalloakaan pelaamaan. Työvuorotkin piti lahjoittaa muille. Toimettomuus ei oikein sovi mulle ja tätä on jatkunut jo ties kuinka pitkään! Mitään ei saa aikaiseksi ja pelkkä oleminen kyrsii. Pienet lenkit ja pyöräilyt eivät paljon kostuta, etenkin kun polkemaankin joutuu yleensä menemään yksin. Ihan mukavaa, mutta ne ihmiset puuttuu...

Huominen meneekin sukulaisten onnitteluja kuunnellessa. Ensin kysellään kirjoituksista ja heti perään pitäisi olla raportoimassa jatko-opinnoista. Sitten päivitellään kovaan ääneen, kun en olekkaan hakenut mihinkään enkä ole alkuunkaan tietoinen mihin sitä hakisi. Senhän tietää, että jokaisella on varmasti hyviä neuvoja tulevaisuuden varalle. Toivottavasti en kurista ketään!

Normaalit ihmiset kai tekevät töitä arkisin. Niin minäkin mielelläni tekisin, mutta töitä on valitettavan vähän. Toisaalta useimmat lauantait on jo pyhitetty rahan tekemiseen, joten viikonloputkin menevät perseelleen, kun aikataulut ei vaan satu yhteen. Kotonakin on notkuttu jo monta viikkoa saamatta mitään aikaiseksi ja tuntuisi, että olisi jo korkea aika päästä reissuun. Strynin matkaa katselin, mutta silloin ei ollut rahaa! Nyt on ensimmäiset YO-lahjarahat ilmestyneet tilille ja niillä heittäisi ihan mukavan reissun, mutta kun on sillä viikolla töitä sen verran paljon, että ei pysty lähtemään.

Taas on lupa odotella lumia!

Nyt on kaikki kesäkuviot korkattu. Levillä korkattiin lonkkarikausi muutaman kilometrin rullailuilla, muutama päivä sitten alkoi pyöräilykausi ja eilen kävin pelaamassa golfiakin. Nyt kun kaikki kesälajit on käyty läpi, on kai lupa odotella ensi kautta? Ehkä tässä on kuitenkin olosuhteiden pakosta odotettava vielä muutama kuukausi.

Elämää mäessä on ilman luntakin. Täksi kesäksi hankittu XC-pyörä soveltuu tosin huomattavasti paremmin tasamaalle kuin DH-pätkille, mutta onhan siellä metsässä mäkeä joka tapauksessa. Lonkkarilla tulee kruisittua milloin missäkin, kuitenkin mielummin hieman alamäkivoittoisilla teillä. Golf ei ehkä ole mäkilaji, mutta koska tämä ei ole demokratia, saatan rustata joitain juttuja siitäkin kesän mittaan. Katsellaan miten homma etenee... Tavoitteena olisi kuitenkin pitää fysiikka mahdollisimman korkealla ja mieluiten parantaa sitä tulevia kausia ajatellen ja koittaa nauttia tästä lumettomasta ajastakin parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä hetkellä hinku lumille on yllättävän pieni. Tilanne tosin saattaa muuttua ihan koska tahansa.

Todennäköisesti blogin päivitystahti hieman hidastuu lähitulevaisuudessa, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei tätä päivitettäisi ollenkaan. Jos kiinnostaa, kannattaa satunnaisesti käydä vilkaisemassa jos olisi jotain uutta tapahtunut. Lumia odotellessa vartutaan myös TeamTuhon reissustooria Leviltä Tuhosivuille. Kun sellainen julkaistaan koitan linkittää sen tänne mahdollisimman pian. Nautitaan nyt lämpimistä keleistä, koitetaan välttää lämpöhalvausta ja tehdään rahaa pitkät talvilomat mielessä.

Kausi 08-09

Joku ehkä muistaa abivuodesta penkkarit, hikiset pänttäyssessiot, raivokohtaukset, abiristeilyn... Päälimmäinen asia elämässä on ollut ylioppilaskirjoitukset, koska niihinhän on tietysti tähdätty jo vähintään kolme vuotta. Kuulostaa tylsältä! Erilainen nuori on tässäkin tapauksessa erilainen, eikä tässä vaiheessa kevättä edes muista kirjoittaneensa (toivottavasti) ylioppilaaksi. Koko vuoden olo koulussa oli enemmän tai vähemmän ulkopuolinen ja varsinkin kevään aikana koulukavereiden kanssa ei juurikaan ollut puhuttavaa. Miksi olisikaan, koska yhteisiä keskustelun aiheita ei ollut? Erilainen nuori laittaa asiat erilaiseen järjestykseen.

Ensimmäinen hiihdonopettajakausi on nyt takana. Lumipäiviä kertyi 116 ja kauden mittaan tuli laskettua yhdeksässä eri keskuksessa. Kausi alkoi marraskuussa Vihdissä. Yksi mäki oli auki ja hissikin taisi seisoa toista tuntia. Kun Kouvolaan ei saatu lumia oli laskettava muissa rinteissä ja Messilästä tulikin lähes kotikeskus ensimmäisten viikkojen ajaksi.

Tämän kauden ajan oli tarkoitus opettaa vain Mielakassa. Syksyllä Expojen aikoihin heräsi kuitenkin ajatus siirtymisestä isompiin piireihin jo tässä vaiheessa. Annan kannustuksesta olin yhteyksissä Iso-Ylläksen hiihtokouluun ja testien kautta koeaika alkoi. Sitä kautta meni kauden kouluttautumissuunnitelmat uusiksi ja alppimoduuli sai väistyä Ylläksen töiden alta hamaan tulevaisuuteen. Ensimmäinen oppilas oli keski-ikäinen brittilautailija, joka halusi oppia freestylen alkeet. Yllättävän hyvin hän oppikin ja tunnista jäi hyvä fiilis.

Ylläksen jälkeen paluu arkeen oli karu ja halu Lappiin oli kova. Lautamotivaatio katosi lähes täysin ja menikin pitkään ennen seuraavia kunnon lautasessareita. Alppisuksilla ja telluilla tuli laskettua sitäkin enemmän ja Mielakasta tuli tänäkin vuonna toinen tai kolmas koti, miten kukakin haluaa laskea. Mielakan hiihtokoulun lumileiri Kolilla oli ja meni. Odotin enemmän kouluttautumista, mutta ehkä kaikkea ei voi saada. Toisaalta jos joskus istun itse yhdellä vaikutusvaltaisemmista palleista, tiedän ainakin mitä haluan kehittää. Visiota on ehtinyt kehittyä, mutta toteutusmahdollisuudet nykytilanteessa ovat hieman heikolla pohjalla.

Opiskelu haittasi laskemista aina maaliskuun lopulle asti. Kirjoitusten jälkeen kausi Mielakassa päättyi minun osaltani ja siirryin hoitamaan loput opetusvelvollisuudesta Ylläkselle. Tiukka kuuden päivän työrutistus ennen Lauta kakkosta ja kevään pitkää reissua, johon kausi oli tarkoitus päättää. Omasta vapaasta tahdostani sitten päätin jättää noin puolitoista viikkoa laskuaikaa käyttämättä ja suuntasin Ylläkseltä Kouvolaan. Näin jälkikäteen ajatellen oli ehkä hyvä lähteä, vaikka siellä olisi saattanut olla ihan hyvät setit vähän ennen vappua ja vappuna. MOFY tosin oli kuuleman mukaan laimeaa kamaa enkä siis ehkä menettänyt mitään sen osalta.

Levi ja Camp531 olikin sitten enemmän viihdettä kuin laskemista. Toki joka päivä käytiin mäessä, mutta lumen vähyys ja avonaisten rinteiden olemattoman pieni määrä verotti kummasti laskuhaluja. Vesisateellakin saattoi olla osuutta asiaan Rahaa paloi tuhottomasti, mutta eihän raha tee onnelliseksi! Kausi alkoi Vihdissä 27.11.08 ja päättyi Levillä 9.5.09. Siinä välissä käytettiin rahaa aivan tuhottomasti liikaa, pyörittiin reissussa yhteensä noin 50 päivää ja hankittiin jäsenyys kahteen hiihtokouluun. Laskemista enemmän, paremmin ja monipuolisemmin kuin koskaan. Leena pistäköön ensi kaudella paremmaksi, mutta kausi 2010-11 on sitten toivottavasti taas mun vuoro.

Viikko Levin kadulla

Kausi on nyt lopullisesti laskettu omalta osaltani, vaikka jotkut onnelliset vielä jatkavat Rukalla ja toiset ulkomailla. Meillä Levin reissu meni ihan mukavasti usean päivän vesisateista huolimatta.

Maanantaina saavuttiin Artun kanssa Leville suhteellisen ajoissa ja koska mökillä ei ollut ketään päästämässä meitä sisään, hengailtiin pitkin kylää. Terhi ja Gabe tavattiin mökillä ja siitä sitten poikettiin parin laskun ajaksi Artun kanssa mäkeen. Illalla Katja ja Leenakin saapuivat yllättävän myöhään paikalle.

Tiistain laskupäivä meni vielä mukavasti auringon paisteessa. Alkuun oli ongelmia tarvittavan vauhdin arvioinnissa ja monet hypyt ländättiinkin flätille. Pikkuhiljaa rutiinia kuitenkin tuli ja kolmen hyndän runikin tuli laskettua päivän aikana. Illan ohjelmassa oli skeittausta. Terhi kokeili ensimmäisen kerran lonkkaria, minkä seurauksena Katjan lauta oli päätyä järveen. Skedeparkissa Arttu paineli vanhalla rutiinilla, vaikka omien sanojen mukaan hommasta ei tullut vuosien tauon jälkeen mitään.

Keskiviikkona olikin sadepäivä. Aamusta täytyi taas opetella vauhdin otto uudestaan ja muutamien kivuliaiden vajareiden jälkeen alkoi ländikin taas löytyä. Illalla mökillä oli kunnon kansainvälinen meininkin, kun naapurin mökkiporukka tuli katsomaan Suomi-USA peliä. Jenkki Bryan sai tappouhkauksia varmasti tarpeeksi lopuksi elämää. Lisäksi paikalla oli saksalainen, itävaltalainen sekä meidän oma vahvistus aussi Gabe. Naapurin Krisu ja Marja edustivat vieraina Suomea. Pelin jälkeen pidettiin privaattijatkot Pubissa. Tyhjä baari ei lupaillut hyvää, mutta Artun ja Bryanin kanssa homma saatiin käyntiin ja Oksasen Joonaskin saapui yllättäen paikalle piristämään tunnelmaa.

Torstaina darralaskut vesisateessa. Porukalla alkoi rinteeseen lähtö reissun loppua kohden venyä myöhäisempään. Täysin ymmärrettävää, kun otetaan huomioon keliolosuhteet ja se, että rinteitä oli auki juuri eturinne ja sen viereinen kolmen hyndän streetti. Paippikin edusti mäen päällä, mutta sitäkään ei oltu ajettu kuulemma moneen viikkoon.

Perjantaina starttasi Camp531 ja reissun toinen päivä, kun aurinko näyttäytyi. Vapaamuotoiset Jamit streetillä meni mukavassa fiiliksessä, eikä yhtään tuntunut siltä, että on mukana kisoissa. Palkinnot tosin arvottiin osallistuneiden kesken, tosin tämä kerrottiin vasta palkintojen jaon yhteydessä. Ilmeisesti oli tasaista tai sitten se oli alkujaan ideakin. Yhdeksän osallistujaa saatiin snowskedekrossiin, joka oli enemmänkin chinese donwhill tyylinen, eli ylhäältä suorilla alas ja ensimmäinen alhaalla voittaa. Kolme karsintalähtöä ja finaali. Voittajan nimeä en nyt muista, mutta ei se varmaan ketään kiinnostanutkaan. Hyvä fiilis oli kuitenkin pääosassa. Illalla Frozen Ramp Jam karsinnat Hullu Poro Areenalla. Katja oli houkuteltu ainoaksi tyttöskedeejäksi mukaan skaboihin. Varsinaisia karsintoja ei oikeasti taidettu edes pitää, mutta hyvältä se skeittaaminen näytti vapaamuotoisestikin. Harvoin sitä näkee bändiä soittamassa ja parhaita suomalaisia skeittareita yhtä aikaa baarissa. Aivan mahtava meininki!

Launtain ohjelma meni uusiksi sateen takia. Parkissa piti olla photoshootit aamulla, mutta lumet olivat niin lahjakkaasti sulaneet, että ohjelma oli siirretty eturinteen streetille. Arttu laski meidän porukasta yhden laskun, minä, Leena ja Gabe ehkä jopa toista tuntia ja muut jäivät mökille homehtumaan. Iltapäivän lonkkarisessarit oli peruttu huonon sään takia, samoin kuin skedeparkin sessarit. Ohjelmassa oli enää siis jäljellä Frozen Ramp Jam finaalit Areenalla. Taas aivan mahtava meininki ja hyvät bändit soittamassa. En kyllä muista mitä bändejä olivat, mutta eihän se haittaa ketään? Hienoa skedeystä taas kerran.

Aamusta rojut autoon ja suunta etelään. Arttu oli odotetusti reilun pätkän alusta täysin ajokelvottomassa kunnossa, mutta itselläni olo oli aivan loistava olosuhteisiin nähden. Koskaan en ole näin helposti ajanut noin pitkää matkaa! Kokonaisuudessaan reissu oli loistava ja freestylea tuli laskettua enemmän kuin koko kaudessa yhteensä. Kielikylpykin oli aika loistava, kun englantia puhuttiin yleisesti suomalaistenkin kesken, että Gabe ymmärtää jos sattuu kuuntelemaan. Heppua kun selvästi vitutti aina, jos puhuttiin pidempiä pätkiä suomea, eikä hän ymmärtänyt mistä on kyse. Porukalle tuli myöskin uusia nimiä, kun Artun nimeä oli ihmisten vaikea muistaa. Lopulta hän tunnistikin itsensä myös nimillä Krisse, Ilkka, Ile, Jussi tai Markku tai oikeastaan ihan millä vaan.

Kausi ohi, Camp531 takana ja krapulasta selvitty. Rustailen vielä jossain kohtaa yhteenvetoa koko kaudesta ja sitten siirrytään kesäisempiin kuvioihin, mitä ne sitten ikinä ovatkaan...

Taas mennään

Nyt on kesäloma pidetty ja Levi kutsuu ennen töiden alkamista. Reilu viikko poissa lumilta on mennyt yllättävän kivuttomasti. Alkuun häiritsi, kun ei päässyt laskemaan mutta siitäkin pääsi yli ihan mukavasti. Mielakan kauden päättäjäiset olivat mukava tapahtuma ja tapasi tuttuja vielä ennen kesäkauden käynnistymistä. Mökkeilyäkin on tullut jo harrastettua, mutta niin skede- ja pyöräilykausi kuin myös golfkausi on avaamatta. Skeittaamaan oli tarkoitus mennä, mutta aika loppui kesken.

Camp531 päättää laskukauden ja avaa skedekauden ensi viikonloppuna. Meidän porukka suuntaa Leville kuitenkin jo huomenna valmistautumaan ajoissa Camppiin. Jos vanhat merkit tuholaisten kanssa reissaamisesta pitävät paikkansa, ei Campin aikoihin sitten enää paljon tarvitse laskea tai skeitata, koska paikat ovat jo sen verran romuna muutaman päivän jäljiltä. Katjalle kannetaan sidetarpeita mukaan jo vanhoihin vammoihinkin. Toivotaan kuitenkin, että tämä reissu olisi kuitenkin se säännön vahvistava poikkeus!

Kouvola-Ylläsjärvi-Vuokatti-Pyhä-Äkäslompolo-Ylläsjärvi-Kouvola

Siitä alkaa olla viisi viikkoa, kun viimeksi olin oikeasti Kouvolassa. Pikavisiittiä Ylläksen ja Vuokatin välillä en viitsi laskea, koska silloin hain vain auton ja kamat ja nukuin muutaman tunnin. Ylläksen työkeikka kuukausi sitten oli ihan antoisa ja silloin pääsin nauttimaan ehkä kauden parhaista laskuolosuhteista. Tuolloin rinteet olivat täydellisessä kunnossa ja aurinkoa riitti ihan mukavasti. Silloin tuli myös todettua, että Lapissa on ikävää ilman omaa autoa. Reilun neljän kilometrin yhdensuuntainen kävely kauppaan oli ehkä terveellistä, mutta ei missään tapauksessa mukavaa. Töihinkään ei päässyt bussilla, joten sekin aiheutti ongelmia.

Vuokatissa alkoi lauta kakkonen 28.3 ja oli viimeinkin pakko oikeasti laskea laudalla. Moneen viikkoon en ollut laskenut pidempiä putkia vain laudalla ja olinkin suhteellisen kriittinen oman laskuni suhteen. Myöskin tuntuma tuntui olevan aika pahasti hakusessa. Kurssin aikana fiilis kasvoi ja tuntuma löytyi. Jotain oli ilmeisesti talven aikana tehty oikeinkin, koska oma taito nousi neloseen. Jälkeen päin Ylläksellä Ossi ihmetteli, miten ostamillani Crossin alppihenkisillä housuilla sai nelosen. Ehkä se johtui siitä, että ostin housut vasta Pyhältä, jonne siirryttiin sunnuntaina 5.4.

Pyhältä alkoi kevään loma, vaikka loma tuntui alkaneen jo Ylläksellä. Pyhällä mökkiin oli helppo mennä niin sanotusti valmiiseen pöytään, kun Salla ja Anni olivat jo asettuneet. Pyhä oli paikkana tavallaan uusi tuttavuus, koska olin käynyt siellä vain kerran joskus yhdeksän vuotta sitten. Muulla porukalla oli kokemusta kyseisestä tunturista vieläkin vähemmän, mutta kaikki taisivat viihtyä. Rinteet olivat hyvässä kunnossa ja profiililtaan vaihtelevat. Kaikilla kolmella välineellä tuli laskettua, vaikka aikaa olikin vain neljä päivää. Yksi päivä käytettiin päiväreissuun Suomulle, joka oli ehkä pienoinen pettymys. Pienen keskuksen henki ja alkeellisuus esimerkiksi opti-skin muodossa eivät häirinneet, mutta rinteet eivät olleet yhtä vaihtelevia kuin Pyhällä. Ehkä jopa yksipuolisen haastavat profiilit eivät jaksaisi kiinnostaa kokonaista viikkoa.

Mignon munat jäivät Pyhälle porukan siirtyessä muihin maisemiin. Autoon ahdettiin niin sanotun vakioporukan lisäksi vielä Anni ja sen kamat. Yllättävää kyllä kaikki mahtui, tosin valitettavan kivuliaasti. Äkäslompolota löytyi taas uutta laskuseuraa Tuomaksen muodossa ja etelästä saapuivat Anni ja Emmakin turisteiksi. Äkäslompolossa vietetystä ajasta rinteiden puolella jäi mieleen lähinnä jäiset olosuhteet. Yhtenä päivänä oli kunnon kevätloskaa, jolloin vesi painui rakkaan asti ja pakkanen jäädytti rinteet kunnolla lopuksi viikkoa. Telluilla Kellostapulille oli niitä harvoja valopilkkuja laskujen suhteen, mutta muuten oli mukava viikko.

Äkäslompolon jälkeen porukka hajaantui aika lahjakkaasti. Miikakin päätti kauden ja lähti Tuomaksen kyydillä etelään ja Sannan kanssa jäätiin tunturiin kahdestaa. Kamat raahattiin hiihtokoulun mökille Ylläsjärvelle. Aamut alkoivat venyä ja pari päivää meni laskullisesti taas aika penkin alle. Lopulta tiistaina ja keskiviikkona päästiin oikeasti laskemaan kelien lämmetessä ja rinteiden hieman pehmentyessä. Päätös Kouvolaan lähdöstä oli kuitenkin jo tehty ja kamat oli niin sanotusti pakko pakata. Onneksi viikonlopuksi on luvattu vesisadetta, niin ei harmita läheskään niin paljon katsella ruskeaa maata valkoisen sijaan.

Yhteenvetona reissu kesti käytännössä karvan vaille viisi viikkoa. Siinä välissä kävin yhden yön nukkumassa omassa sängyssä, mutta silti yhteen mittaan olin lähes neljä viikkoa tien päällä.

Kouvola-Ylläsjärvi 21.3
Ylläsjärvi-Kouvola 27.3
Kouvola-Vuokatti 28.3
Vuokatti-Pyhä 5.4
Pyhä-Ylläs 11.4
Ylläs-Kouvola 23.4

Galleria

Suomu, Pyhä ja Ylläs kuvin.



Kevät Suomulla =)



Miika kruisi Suomun rinteillä.



Salla =)



Anni hengaili.



MIÄ ITE!!!



Miikalla ja mulla oli kivaa lasten metsäreitillä Pyhällä =)



Tuomas terassilla Ylläksellä.



Porotkin tulivat maisematielle katselemaan maisemia.



Sanna päätti kauden kyykäten.

Pehmeys

Nyt on pari päivää ollut hyvät laskuolosuhteet. Aurinko on paistanut sekä eilen että tänään. Eilen rinne oli vielä kovassa kunnossa ja keli oli aivan loistava alppisuksille. Omat 8 ässät ovat saaneet levätä rauhassa varastossa ensi kauden Atomicien ollessa kovassa käytössä.

Tänään oli tellupäivä ja rinteet pehmeässä kunnossa jo heti aamusta kymmenen jälkeen. Alppihiihtäjät tuskailivat pehmeillä rinteillä ja vilttiketjun edustaja valitteli tällä kertaa, kun on pehmeää. Aiemmat päivät ovat olleet liian jäisiä, jolloin kantti ei ole purrut. Vika on tietysti ollut suksissa. Tänään oli kuitenkin loistava päivä telluilla Miika läpyttimillä. Pehmeässä oli kiva kruisailla. Maailman Cupiin tuli päivän mittaan kumpareita, jotka toivat vain hieman lisähaastetta laskuun. Mordorin puolella rinteet pysyivät pidempään kovina, mutta kovan tuulen takia ei siellä kovinkaan pitkään viihdytty.

Tänään pitäisi sitten lastata rojut autoon ja aamusta lähteä ajelemaan etelään. Pienoinen pakkausvitutus on alkanut nousta, kun vaihtoehtona olisi ollut jäädä tänne vielä vajaaksi kahdeksi viikoksi. Säästäisi ainakin yhden pakkaamisen. Toisaalta ehkä se on hyvä hakea itse omat skederojut ennen Leville lähtöä. Ylläksen kausi on kuitenkin tällä erää paketissa ja ensi kaudella palataan takaisin isoihin piireihin.

Betonia

Nyt on viikon verran laskettu Ylläksellä tällä erää, ja rinteet ovat olleet yhtä päivää lukuun ottamatta aivan jäässä! Sinä yhtenä loskapäivänä tellu sujui oikein mukavasti ja kaikilla oli kohtalainen fiilis. Jäiset päivät ovat menneet aina jonkun tuskaillessa kanttien tai ihan vaan laskuvälineen kanssa. Myös kova tuuli on haitannut laskemista, mutta joka päivä on kuitenkin päässyt mäkeen ja ainakin muutama mäki on tullut laskettua.

Eilen Tuomas, Miika, Emma ja Anni lähtivät etelään. Sannan kanssa raahattiin kamat hiihtokoulun mökille Ylläsjärven puolelle. Tänään mäki oli totuttuun tapaan betonia. Ensi kauden Atomicit toimivat kuitenkin kivasti ja laskeminen oli ihan mukavaa. Tuli vähän verrattua puikkareita keskenään. Perusmalli oli totuttuun tapaan luotettava. Vario Flex, joka jäykistyy kuormittaessa, oli jopa perusmallia helpompi laskea. Potkuakin riitti kuitenkin mukavasti, kun lisäsi kuormaa.

Loppukauden suunnitelmatkin ovat jo selvillä. Torstaina pakataan kamat autoon ja ajetaan takaisin Kouvolaan. Pari viikkoa taukoa lumilta ja sitten päättämään kausi Leville toukokuun alussa. Kotona sitten selviää, oliko tämä päätös oikea.

Takaisin Ylläkselle

Eilen saavuttiin tunturiin parin viikon tauon jälkeen. Välipäivä meni mukavasti tuttuja tavaten ja asioita hoitaen. Tänään päästiin jo laskemaan tuuliseen ja sumuiseen tunturiin. Telluilla laskeminen kulki ihan kivasti, mutta sää oli suoraan sanottuna perseestä. Iltaa kohti pilvet kuitenkin vähän väistyivät ja Aurinkokin pilkahteli pilvien takaa mukavasti.

Laskupäivän pelasti lopullisesti Suskin puhelu ja äkkilähtö Kellostapulille. Toinen lauta oli mukavasti mökillä toisen sijaitessa toisella puolella tunturia. Kumpaakaan ei ehtinyt hakea, joten suuntasin Kellostapulille telluilla. Suksien leveys arvelutti hieman, mutta lähdin kuitenkin. Kolmen hengen seurue laski yhden laskun tapulin pohjoisella rinteellä pehmeässä lumessa. Loistava lasku ja yllättäen telluilu offarilla sujui lähes täysin ongelmitta. Harmitti vain, että Armadat tulevat vasta syksyllä.

Itärajalla

Vuokatista siirryttiin sunnuntaina Lapin itäosiin. Pyhältä oli mökki vuokrattu ja tarkoitus oli hiihdellä niillä nurkilla viisi päivää. Kun illalla testien jälkeen saavuttiin tunturiin, olivat Salla ja Anni jo hyvässä vauhdissa kotiutuneet. Sänkyjä oli jäljellä kaksi kolmea ihmistä varten, mutta siitäkin selvittiin.

Pari päivää laskettiin Pyhän maisemissa loistavilla rinteillä Auringon paistaessa. Tellua, alppia ja lautaa tuli treenattua ja kaikkia sulassa sovussa. Joka aamu oli ensimmäisenä operaationa lastata lukuisat laskuvarusteet ja viisi ihmistä autoon. Keskiviikkona lastattiin kamat hieman aiemmin ja poikettiin Suomutunturille. Paikkana Suomu oli mukava kokemus. Rinteet olivat profiililtaan suhteellisen haastavat, mutta valitettavan lyhyet. Tunturia Suomu ei ole nähnytkään, vaan puita kasvaa reilusti huipulla asti. Nykyisin jo harvinaisuutena pidettävät toimivat opti-ski korostivat hieman alkeellisia olosuhteita. Aurinko paistoi, suksia oli mukava testailla ja päivän päätteeksi tuli hiihtettyä telluakin.

Salla pakkasi keskiviikkona kamat ja torstaiaamuna raahasi kamat bussipysäkille ja siirtyi takaisin Pikku-Syötteelle. Me muut pakattiin kamat totutusti autoon, tällä kertaa tosin hieman myöhässä, ja siirryttiin tuuliseen tunturiin lumisateen keskelle. Yllättävän pitkään jaksettiin kuitenkin. Itse kikkailin laudalla ja hypin telluilla. Lopulta väsymys kuitenkin voitti ja siirryttiin mökille jo rutinoituneisiin iltatoimiin. Perjantai meni suunnilleen samalla kaavalla. Telluilla poikettiin vähän rinteen vierustoiden metsiin ja löydettiin oikeasti jyrkkääkin pätkää. Laskeminen oli taas mukavaa ja telluilla oli mukava laskea vähän haastavampiakin paikkoja.

Illalla pakattiin kamoja autoon ja ihmeteltiin auton ja boksin tilavuutta. Viisi paria telluja, kolme paria alppisuksia, kolme lumilautaa, kolmet murtsikat ja muuta sälää mahtui kivuttomasti boksiin. Vielä kun saisi muut kamat tungettua autoon sisään niin, että jäisi vielä neljälle ihmisellekin tilaa.