Tuskan hiki

Ihan ensimmäiseksi opin, että todellista ammattimaisuutta on se, että saapuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Itse opin, että tiukka itsekuri ja hyvin treenatut tekohymyyn kykenevät naamalihakset helpottavat elämää hyvinkin paljon. Elekielen hallinta yleisesti, olisi mukava osata. Äänenpainot pysyvät jo suhteellisen hyvin kurissa.

Jokin aika sitten eräs henkilö luuli kykenevänsä hillitsemään itsensä riittävän hyvin. Asiakkaana oli poika, joka oli laudalla jo ties kuinka monetta kertaa. Edelleenkään itsenäinen tekeminen ei meinannut onnistua. Hatara lanaaminen takakantilla ei tuottanut mitään tyydytystä pojalle ja vähintään kerran minuutissa kuultuja lausahduksia olivat muun muassa "tää on vaikeeta", "koska mennään ylös" ja "koska mennään kaakaolle". Opettajan äänenpainot pysyivät hallinnassa, eivätkä kasvotkaan juurikaan paljastaneet muille rinteessä olijoille mitään. Ohitse laskevat kollegat vain pyörittelivät päätään.

Tunnin jälkeen eräs työtoveri kysyi, että paloiko käämi? Pikkumokiksi paljastuivat poikkeuksellinen laudan maahan laitto ja painavat askeleet. Pienestä sitä jää kiinni, mutta valitettava tosiasia oli, että opettajalta paloi käämi! Jos oppilas käy useamman opettajan tunnilla, ei kenenkään opissa opi mitään ja kitisee tasaisesti jokaisen tunnin aikana sellaisista asioista, kuin laudalla potkuttelu, lajin vaikeus ja kyselee koko ajan koska mennään isoon mäkeen, vaikka ei osaa kunnolla edes pysäyttää, katson opettajan kestäneen aivan tarpeeksi ja toimineen vähintäänkin ammattimaisesti asiakkaan ollessa tyytyväinen päivän päätteeksi.