Koulun penkillä ei elämä hymyile! Eiku hymyilee...

ja siksi on sääli, että siellä ollaan niin vähän. SkiLAT tarjosi taas kerran loistavia hetkiä, vaikka pari luopiota jättikin saapumatta paikalle. Kotona ei sitten olekaan niin hehkeää, mutta niinhän se aina?

Rankka lähijakso on taas kerran takana päin. Oli tarkoitus kirjoitella juttuja kesken lähijaksonkin, mutta sen verran kiirettä piti, etten ehtinyt. Tiistaina saapuessamme Minnan kanssa Vuokattiin Jukka kertoi, miten oli kauhea säätö huoneiden kanssa ja kuinka ollakkaan päädyttiin Jukan järjestelyjen jälkeen samaan huoneeseen. Kimi oli sentään Härkösen sijasta, joten joku roti säilyi läpi lähijakson...

Keskiviikkona oli ohjelmassa didaktiikkaa, opintojen ohjausta, venyttelyä ja ultimatea. Ville piti ultimaten eikä selkeästikään arvostanut oppilaitaan, oli valmistautunut huonosti ja aliarvioi oppilaansa! Tai ehkä SkiLAT oli vielä ensimmäisenä päivänä turhan freesinä didaktiikan luennolla...

Torstaina oli vuorossa lisää didaktiikkaa ja iltapäivän kestänyt maastopyöräilyretki. Keskiviikkona tutustuttiin illalla Jasun kanssa lähipolkuihin ja illan aikana mulla pyörän takajarru huononi huononemistaan. Ilmasin muutamaan otteeseen ja lopulta oli todettava, että neste ei pysy sisällä ja takajarru oli täysin poissa pelistä! Torstain lenkki tuli siis ajettua läpi pelkällä etujarrulla. Onneksi oli teknisesti äärimmäisen helppoa reittiä!

Perjantai ja lähijakson puoli väli toi tullessaan kahvakuulaa, MCC-Actionia ja seikkailu- ja elämysliikuntaa. MCC Vuokatti näytti hieman erilaiselta kuin MCC Kouvola. Merkittävin ero oli rata! Mielakan rata on vauhdikas, sisältää muutaman tiukan jarrutuksen ja on varsin väljä ajaa. Vuokatissa tuntui, ettei auto kulje mihinkään, rengasvallit ahdistivat joka suunnasta ja rata tuntui olevan juuri ja juuri 1,5 autoa leveä! Toisaalta varmasti helpompi ylläpidon kannalta, kun rata on hidasvauhtisempi ja tiukasti merkattu. Elämysliikunnassa tutustuttiin jousiammuntaan, pelattiin metsägolfia, hypättiin reilun neljän metrin korkeudessa trapetsille, pyörittiin pallon sisällä mäkeä alas... Oli kivaa!

Lauantaina oli taas didaktiikkaa ja Jussilta tuli kommenttia. Alkoi rankka opiskelu painamaan, mutta kahvin voimalla lusittiin viimeinenkin luento! Iltapäivän melonta piristi kummasti ja Miian kanssa osallistuttiin kuviomelontaan siinä missä muutkin. Suoraan on kauhean vaikea päästä, mutta kyllä se inkkari rupesi menemään sinne minne halusikin, kun vaihtoehtona oli Sallan ja Miran esimerkin noudattaminen. Melonnan päätti koskiosuus ja vesi oli melko matalalla tähän aikaan vuodesta. Navigointi ei mennyt aivan ohjeistuksen mukaan, vaan Miian kanssa lähestymistapa oli hieman demokraattisempi. Pysyttiin kuitenkin väylällä ja pidettiin varusteet kuivana! Ehkä parempi niin ainakin allekirjoittaneen kannalta...

Sunnuntaina didaktiikkaa muutama tunti tällä kertaa Vuokattihallissa säbän muodossa. Eihän siitä mitään tullut, mutta erilaiset opetusmetodit tulivat selviksi ja koettua käytännössä niiden eroja. Seuraavalle lähijaksolle on jo tuntisuunnitelma valmiina 20min ohjaustuokiota varten. Vielä pitäisi ladata open office, että saan sen itsekin auki. Ajattelin, ettei tämä enää työllistäisi ennen seuraavaa lähijaksoa, kun duunattiin melonnan jälkeen tuntisuunnitelma valmiiksi, mutta ei... Täytyyhän se puhtaaksi kirjoitettu versio saada auki!

Tänään oli vuorossa hieronta ja koira osasi edelleen haukkua! Odotetusti paikat aivan paskana ja nyt sattuu! Tästä ei enää alemmas pääse tai jos pääsee, niin normaali vyörylapio ei ihan enää riitä! Suunta ylös än, yy, tee, NYT! Tässä kunnossa kausi tulee päättymään hyvin lyhyeen, joten lienee aika tehdä jotain asialle... Heti huomenissa tai viimeistään keskiviikkona...

Eräjormat

SkiLAT suuntasi tällä kertaa metsään. Tiistain kämppäsähläilyistä selvittiin ja perjantaina pakattiin kamat rinkkaan ja suunnattiin Hiidenportin kansallispuistoon. Aslak, joka oli pitänyt meille matkailualan turvallisuuspassikoulutuksen lähti oppaaksi retkelle. Elävä (päälle 70v?) legenda paineli metsissä siinä missä mekin. Matkan aikana tuli tarinaa milloin mustien lampien synnystä, milloin viisaita elämänohjeita ja toisinaan ihan oikeaa asiaakin.

Ensimmäisenä päivänä suunnattiin autoilla Palolammelle, missä jaettiin kartat alueesta ja pohjustettiin retken tarkoitusta, kerrottiin kansallispuistosta ja selvitettiin mihin ensimmäisenä päivänä on tarkoitus suunnata. Tutustuttiin myös GPS:iin ja otettiin ensimmäinen ryhmäkuva SkiLAT 2:sta. Ensimmäinen etappi oli vain kilometrin mittainen ja suuntana oli Kovasinvaara. Siellä oli aikanaan asuttu ja siitä oli jäljellä joitakin kivikasoja, jotka oli kasattu viljelysten tieltä. Nykyisin paikalla on oikein nätti niitty, joka niitetään talkoovoimin kerran vuodessa.

Kovasinvaara

Kovasinvaaralta suunnattiin Hiidenportin vajoamaan ja sieltä edelleen yöpymispaikkaan Porttilammen laavulle. Porukka pystytti telttoja, laittoi ruokaa ja illan mittaan keksittiin mitä ihmeellisempiä pelejä ja leikkejä ajan kuluksi. Yöllä saatiin Härkösen kanssa idea uida läheiselle sammalmättäälle, joka kasvoi uppotukkien päällä ja siirtyi yön aikana toiseen päähän lampea. Aamuksi mätäs sitten aina saapui takaisin paikalleen. Kun Aslak kertoi tästä, eivät kaikki meinanneet uskoa, mutta illalla kaikkien oli uskottava omia silmiään.

Tältä näyttävät pelit ja leikit SkiLATin tyylillä!

Aamulla heräsin Hynnisen ravisteluun. Koko porukka nukkui hieman pidempään, kuin oli suunniteltu. Yöllä hyttyset olivat vierailleet laavussa ja syöneet kädet niin, että kutisi kunnolla. Aamupalan jälkeen pistettiin taas tossua toisen eteen ja suunnattiin Kitulanlammelle ja sieltä edelleen lounaspaikkaan. Lounaan yhteydessä porukka pääsi halutessaan tekemään onkia ja kalastamaan. Lounaan jälkeen oli vuorossa suunnistus metsien ja soiden läpi Urpolammen yöpaikkaan. Päivän viimeinen etappi alkoi jo rasittaa talvella rikottua polvea ja ilta menikin Härkösen nappeja maistellessa. Suunnistus meni kuitenkin suhteellisen nappiin ja lähes suunnistukseen kelpaamattomalla kartalla päädyttiin suden syömän koiran luo, kuten oli tarkoituskin.

Missä me ollaan? Ainut kuka tiesi aina ja tarkasti missä ollaan, kulki ilman karttaa tai kompassia kepsistä nyt puhumattakaan!

Illalla oli vuorossa Aslakin yllätys, jonka olin tosin nähnyt jo perjantaina pakkauksen yhteydessä. Bongasin peräkärristä telttasaunan ja Aslak sanoi silloin, että jos lupaan olla hiljaa hän myöntää, mutta jos kerron, hän kieltää kaiken. Olin hiljaa ja lauantain päätteeksi päästiin Urpolammella saunaan ja uimaan. Ilta meni samoissa merkeissä kuin edellinenkin ja melkein alkoi harmittaa sunnuntain pikainen taivallus Palolammelle ja paluu sivistyksen pariin. Oli tavallaan vapauttavaa olla tavoittamattomissa paikassa, missä ei ole sähköä ja kunnon pesumahdollisuuksia tai ei tarvinnut pohtia saapuneita sähköposteja tai puhelinta, koska tietokonetta ei ollut ja puhelin ei kuulunut!


Sunnuntaina herättiin puoli seitsemältä, syötiin ja pakattiin reippaaseen tahtiin ja yhdeksältä aloitettiin suunnistus Palolammelle. Vettä satoi pitkin matkaa. Toisia sade ja märät varusteet häiritsivät enemmän kuin toisia, tai sitten osa porukasta piti mölyt paremmin mahassa. Puoli yhdeltätoista saavuttiin Palolammelle märkinä ja väsyneinä ilman suurempia koukkuja. Sieltä ajettiin autoilla opistolle suihkuun ja syömään.

Päivä jatkui autossa istuen tiiviissä tunnelmassa. Minnan, Sallan, Kimin ja Jukan tavarat saatiin survottua autoon ja jotenkin saatiin ovetkin kiinni. Tuli ihan reilun vuoden takainen Pyhän reissu mieleen. Pakkaustyyli oli melko samanlainen.

Tuttu paikka, vieras ympäristö

Kesäkausi on lähtenyt käyntiin ja uusi työ toimistossa alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Alkukankeutta on ehkä vielä jonkin verran, mutta tässähän on vasta reilu pari viikkoa tehty töitä. Sopeutuminen etelän elämään on vielä vähän vaiheessa, mutta sitäkin työstetään kaiken aikaa. Tai silloin työstetään, kun olen etelässä ja nythän siis olen jossain täällä välillä - Vuokatissa. Paikka on täysin erilainen näin kesäkaudella. Pihalla riittää tekemistä ja yleisfiiliskin on jotenkin erilainen. En oikein osaa kuvailla, mutta jotenkin valoisuus ja lämpö tuovat toisenlaista rentoutta olemiseen.

Nyt on taas lähijakso ja ensimmäinen koulupäivä takana. Eilen kiireisen työpäivän jälkeen suunnattiin Sallan ja Minnan kanssa levottomien juttujen siivittämänä Vuokattiin. Parkkiksella törmättiin Kimiin, joka oli saapunut Oulun rautatieasemalta taksilla - VR:n kustantamana. Myös Jukka oli vastassa pihalla. Illalla ei päässyt edes ajoissa nukkumaan, vaan läppää heitettiin Jukan kanssa huoneessa ja jossain vaiheessa siirrettiin vastaanottokomitea pihalle muita odottamaan.

Eilen matkalla tänne pohdittiin tulevaisuutta ja hiihtämistä ja ennen kaikkea niiden yhdistämistä. Puhuttiin menneestä kaudesta ja tulevista kausista. Mietittiin laskemisen merkitystä ja millaisen fiiliksen siitä saa. Tuntui jännältä, että asiaa käsiteltiin jo ensimmäisellä kerralla heti Kouvolasta lähdettyämme toista tuntia ja asiaan palattiin useita kertoja ennen Vuokattia. Ei se yllättävää ollut, mutta joku ulkopuolinen olisi varmasti katsonut kieroon! Tuli hyvä fiilis ja etelässä odottava työvuori unohtui nopeasti...

Tänään aamulla koulu alkoi kympiltä opintojen ohjauksella. Lisää juttuja näytöistä ja vähän jotain muutakin. Perään kesäkuun retken suunnittelua ja sitten vielä sisägolfia. Illalla poikkesin vielä hieronnassa ja yllätyin positiivisesti! Aurinko on paistanut koko päivän ja luentojen välillä on istuttu rannassa tai terassilla ja tasapainoiltu slacklinella. Toiset ovat potkineet palloa tai käyneet katsomassa lunta rinteessä. Kiire ja stressi loistavat poissaolollaan ja kaikilla on rento meininki. Nyt otetaan loman kannalta, että jaksetaan kesäkuun lähijaksoon asti!

SkiLAT

Paluu koulun penkille sujui ihan mukavasti. Viime keskiviikkona alkoi Liikunnan ammattitutkinto hiihdonopettajasuuntautuneesti (vai miten se nyt olikaan). Viisi päivää kestäneellä lähiopetusjaksolla aika meni nopeasti ja joillakin oli lähtöpäivänä sellainen fiilis, että vielä olisi voinut jäädä. Päivät venyivät parhaimmillaan kymmeneen tuntiin, mutta ei se tuntunut yhtä pitkältä. Ohjelmassa oli terveysttä ja liikuntaa, tapahtuman järjestämistä, fysiologiaa ja anatomiaa. Lisäksi käytiin hiihtämässä pelailtiin pallopelejä. Täällä ei ketään katsottu kieroon, jos saapui syömään hikisenä. Kuten vt rehtori Welsby sanoi, Vuokatin urheiluopistossa on tarkoitus haista hielle!

Porukka tuntui tulevan hyvin keskenään toimeen. Ikähaarukka oli suhteellisen laaja, vaikka valtaosa meistä olikin alle kolmekymppisiä, mutta koko porukka sulautui hyvin yhteen, eikä ryhmässä kukaan erottunut joukosta. Kun pyydettiin luomaan erilainen ryhmä, kuin edellisellä kerralla, ei suurin osa muistanut kenen kanssa oli aiemmin ollut samassa porukassa. Yhteishenki siis löytyi nopeasti ja tervehenkiset kilpailutkin vedettiin läpi asianmukaisella tavalla ilman sääntöjä mutta hyvän maun rajoissa.

Nyt kun ensimmäinen lähiopetusjakso on takana, on tullut aika tehdä myös etätehtäviä. Seuraavalla lähiopetusjaksolla olisi tarkoitus järjestää Werneritapahtuma, joka työllistää porukkaa jonkin verran. Turvallisuussuunnitelma olisi työlistalla ensimmäisenä meidän ryhmällä. Myös SHORYn kursseille pitäisi ilmoittautua ja alkaa pohtimaan, kenelle tekisi henkilökohtaisen treeniohjelman näyttötyönä. Kiirettä ei vielä ole, mutta toisaalta ei kannata jäädä laakereilla lepäämään.

Eilen illalla saavuin Ylläkselle, mutta hiihtokoulun mökin remontin takia siirryin Artun nurkkiin Leville muutamaksi päiväksi. Lähisuunnitelmissa olisi kauden avaus huomenna, ensi viikonlopun Levin maailman cupit ja sunnuntaina olisi tarkoitus suunnata Rukalle. Sieltä sitten todennäköisesit etelään, vaikka ovat kyllä kyselleet, jos tulisin Levi-Ylläs akselille takaisin. Pohditaan sitä sitten myöhemmin...