Eräjormat

SkiLAT suuntasi tällä kertaa metsään. Tiistain kämppäsähläilyistä selvittiin ja perjantaina pakattiin kamat rinkkaan ja suunnattiin Hiidenportin kansallispuistoon. Aslak, joka oli pitänyt meille matkailualan turvallisuuspassikoulutuksen lähti oppaaksi retkelle. Elävä (päälle 70v?) legenda paineli metsissä siinä missä mekin. Matkan aikana tuli tarinaa milloin mustien lampien synnystä, milloin viisaita elämänohjeita ja toisinaan ihan oikeaa asiaakin.

Ensimmäisenä päivänä suunnattiin autoilla Palolammelle, missä jaettiin kartat alueesta ja pohjustettiin retken tarkoitusta, kerrottiin kansallispuistosta ja selvitettiin mihin ensimmäisenä päivänä on tarkoitus suunnata. Tutustuttiin myös GPS:iin ja otettiin ensimmäinen ryhmäkuva SkiLAT 2:sta. Ensimmäinen etappi oli vain kilometrin mittainen ja suuntana oli Kovasinvaara. Siellä oli aikanaan asuttu ja siitä oli jäljellä joitakin kivikasoja, jotka oli kasattu viljelysten tieltä. Nykyisin paikalla on oikein nätti niitty, joka niitetään talkoovoimin kerran vuodessa.

Kovasinvaara

Kovasinvaaralta suunnattiin Hiidenportin vajoamaan ja sieltä edelleen yöpymispaikkaan Porttilammen laavulle. Porukka pystytti telttoja, laittoi ruokaa ja illan mittaan keksittiin mitä ihmeellisempiä pelejä ja leikkejä ajan kuluksi. Yöllä saatiin Härkösen kanssa idea uida läheiselle sammalmättäälle, joka kasvoi uppotukkien päällä ja siirtyi yön aikana toiseen päähän lampea. Aamuksi mätäs sitten aina saapui takaisin paikalleen. Kun Aslak kertoi tästä, eivät kaikki meinanneet uskoa, mutta illalla kaikkien oli uskottava omia silmiään.

Tältä näyttävät pelit ja leikit SkiLATin tyylillä!

Aamulla heräsin Hynnisen ravisteluun. Koko porukka nukkui hieman pidempään, kuin oli suunniteltu. Yöllä hyttyset olivat vierailleet laavussa ja syöneet kädet niin, että kutisi kunnolla. Aamupalan jälkeen pistettiin taas tossua toisen eteen ja suunnattiin Kitulanlammelle ja sieltä edelleen lounaspaikkaan. Lounaan yhteydessä porukka pääsi halutessaan tekemään onkia ja kalastamaan. Lounaan jälkeen oli vuorossa suunnistus metsien ja soiden läpi Urpolammen yöpaikkaan. Päivän viimeinen etappi alkoi jo rasittaa talvella rikottua polvea ja ilta menikin Härkösen nappeja maistellessa. Suunnistus meni kuitenkin suhteellisen nappiin ja lähes suunnistukseen kelpaamattomalla kartalla päädyttiin suden syömän koiran luo, kuten oli tarkoituskin.

Missä me ollaan? Ainut kuka tiesi aina ja tarkasti missä ollaan, kulki ilman karttaa tai kompassia kepsistä nyt puhumattakaan!

Illalla oli vuorossa Aslakin yllätys, jonka olin tosin nähnyt jo perjantaina pakkauksen yhteydessä. Bongasin peräkärristä telttasaunan ja Aslak sanoi silloin, että jos lupaan olla hiljaa hän myöntää, mutta jos kerron, hän kieltää kaiken. Olin hiljaa ja lauantain päätteeksi päästiin Urpolammella saunaan ja uimaan. Ilta meni samoissa merkeissä kuin edellinenkin ja melkein alkoi harmittaa sunnuntain pikainen taivallus Palolammelle ja paluu sivistyksen pariin. Oli tavallaan vapauttavaa olla tavoittamattomissa paikassa, missä ei ole sähköä ja kunnon pesumahdollisuuksia tai ei tarvinnut pohtia saapuneita sähköposteja tai puhelinta, koska tietokonetta ei ollut ja puhelin ei kuulunut!


Sunnuntaina herättiin puoli seitsemältä, syötiin ja pakattiin reippaaseen tahtiin ja yhdeksältä aloitettiin suunnistus Palolammelle. Vettä satoi pitkin matkaa. Toisia sade ja märät varusteet häiritsivät enemmän kuin toisia, tai sitten osa porukasta piti mölyt paremmin mahassa. Puoli yhdeltätoista saavuttiin Palolammelle märkinä ja väsyneinä ilman suurempia koukkuja. Sieltä ajettiin autoilla opistolle suihkuun ja syömään.

Päivä jatkui autossa istuen tiiviissä tunnelmassa. Minnan, Sallan, Kimin ja Jukan tavarat saatiin survottua autoon ja jotenkin saatiin ovetkin kiinni. Tuli ihan reilun vuoden takainen Pyhän reissu mieleen. Pakkaustyyli oli melko samanlainen.