Vapaa kantapää, vapaa mieli!

Viime torstaina vietin illan läppäriä naputellen. Perjantaina alkoi Mielakan hiihtokoulun lumileiri Tahkolla ja koulutusohjelma piti viimeistellä paperille. Perjantain vietin autossa matkalla Tahkolle. Alkujaan tarkoitus oli lähteä torstaina, mutta jäin kyttäämään hyvää lunta Ylläkselle. Aiemmin viime viikolla käytiin korkkaamassa Luosukuru telluilla töiden jälkeen ja lumi oli aivan mahtavaa!!! Hymy oli silloin korvissa, vaikka näkyväisyys loppui tasan siihen, mihin tellujen kärjetkin.

Tahkolla laskettiin lauantaina yllättävän hyvällä asenteella ja sunnuntaina jatkettiin. Tarkoitus oli ajaa Tahkola Kuopioon, mutta huhut tunturista houkuttelivat suuntaamaan vähintään Tornioon asti, että maanantaina olisi jotain mahdollisuuksia hiihtää lisää hyvää lunta. Pari puhelua auttoivat jaksamaan suorilta kotitunturiin!

Maanantaina suunnattiin Jarin kanssa mäelle jo kymmenen maissa. Tunturin päällä lepäävät pilvetä vähän latistivat tunnelmaa ja skinejä ja vyöryvarusteita pakatessa päätettiin lähteä kevyesti liikkeelle. Reput otettiin selkään vain fiiliksen takia ja skinit jätettiin varastoon lepäämään. Ajatuksena oli katsella mitä rinteiden vierestä löytyy tai korkeintaan käydä katsomassa Tuomikurua, jos sinne jotenkin löytäisi sakeassa sinkissä. Huipulta katseltiin miten Kellostapulin suunnalla oli vähän kirkkaampaa. Ensimmäinen lasku kuitenkin otettiin Harrin rinteen kupeesta, mistä edellisenä päivänä oli muutamien lähteiden mukaan löytynyt hyvää lunta. Meidän laskiessamme se oli kuitenkin jo tuulen raiskaamaan paskaa eikä kauheasti motivoinut laskemaan. Päätettiin suunnata Varkaankuruun ja matkalla sinne Kellostapuli näytti kirkastuvan koko ajan. Keskisen laen kupeessa tehtiin päätös jatkaa Tapulille asti ihan vain haistelemaan, jos sieltä jotain löytyisi. Mukaan oli kuitenkin otettu vyöryvarustus, vaikka skinit olikin jätetty repusta pois!

Hiihdeltiin rauhassa Kellostapulin satulan päälle ja todettiin valo vähän haastavaksi, vaikka näkyväisyys sinänsä olikin hyvä. Päätettiin kuitenkin laskea ja haistella lunta ja tutustua pohjiin ihan vain tulevaisuutta ajatellen. Täytyy myöntää, että reissu kannatti kaikin puolin! Jo ensimmäisellä laskulla leveä hymy levisi meidän molempien kasvoille, kun tasalaatuiseen polven syvyiseen pyydakerrokseen jätettiin kahden suksiparin jäljet! Alhaalla otettiin nopeat hörpyt vesipullosta, mikä oli sattunut mukaan. Itsellä oli nälän tunne hiipinyt mahaan jo jokin aika sitten, mutta ei se paljon haitannut, vaan suunnattiin takaisin kohti huippua! Pois pitäisi kuitenkin päästä, vaikka toista laskua ei laskettaisikaan. Mielessä siinteli jo ajatus toisesta laskusta alas, vaikka päätöstä ei vielä oltukaan tehty. Pilvi tuntui laskeutuvan takaisin tunturin päälle ja näkyväisyys heikkeni koko ajan!

Ylös päin hikoillessa todettiin, että kyllä se skineillä nouseminen olisi paljon kevyempää, mutta mukavaa kiipeäminen oli jalkaisinkin. Ylhäällä piti pitää hetki taukoa ja pohtia laskettaisiinko vai hiihdeltäisiinkö takaisin hisseille. Molemmat ajattelivat samaa, mutta Jari sanoi sen ensin ääneen: lasketaan! Toinen lasku oli vielä ensimmäistäkin parempi, kun uskalsi luottaa lumeen ja suksiin! Pohjia ei tuntunut ja kivistä ei ollut tietoakaan! Valkoista kultaa oli riittävästi ja alhaalla hymy leveni entisestään. Lisää vettä, sukset reppuun ja ensimmäisen haikin aikana tehtyjä portaita takaisin ylös. Kolmatta laskua ei lähdetty laskemaan. Molemmilla oli hieno fiilis ja mielessä oli jo Kammin keittolounas ja pohdittiin vielä, jos jaksaisi lounaan jälkeen laskea Tuomikuruun haistelemaan olisiko siellä jotain.

Lounaalla päätettiin jättää Tuomikuru väliin. Molemmilla oli hyvä fiilis, eikä sitä haluttu lähteä riskeeraamaan jo väsyvillä jaloilla. Päivä oli kaikin puolin onnistunut! Kahdestaan hiljaisessa tunturissa vietetty parituntinen suksien kanssa rauhoitti mieltä mukavasti sesongin jälkeen ja taas tuli mieleen, miksi sitä oikeasti onkaan tullut tunturiin!