Mutanttikyklooppi

Silmälasit ovat vituttaneet jo vuosia enemmän tai vähemmän. Ne ovat aina likaiset ja osuvat milloin mihinkin ja sit niitä saa väännellä pihdeillä suoraksi. Piilolinssejä käyttäessä silmät kuivuvat ja nesteet ovat aina jossain muualla kun itse on. Laserleikkaus muhi mielessä pitkään, mutta ajatus lääkäristä ronkkimassa silmiä ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Keväällä optikkokäynnin jälkeen piti asioita arpoa uudestaan, kun piilolinsseille asetettiin entistä tiukempia rajoituksia. Kun opettaa ihmisiä työkseen laskemaan ja harrastaa sellaisia sokeillekin soveltuvia lajeja kuten lautailu ja maastopyöräily, tarvitsee silmiäkin käyttää melko aktiivisesti. Asiakaskin todennäköisesti arvostaa, jos opettaja pystyy antamaan palautetta näkemänsä perusteella. Tästä sitten lähdettiin pohtimaan silmäleikkausta, jota on aina kuvattu helppona, nopeana ja kivuttomana! No aina kaikki ei mene putkeen!

Voisi kuvitella, että silmää sorkkiessa näkisi mitä tapahtuu. Tai ainakin näkisi, että jotain tapahtuu! No eipä nähnyt... Ei ollut kyllä kipuakaan, mikä on ihan positiivista ja ajattelin, että ensimmäisen silmän jälkeen helpottaisi ja toinen menisi rennommin. Kuumottaahan se ensimmäinen hyppykin aina eniten, kun uutta nokkaa lähtee testaamaan, mutta toisella kertaa on jo yleensä helpompaa. Jostain syystä ensimmäisen silmän operoinnin jälkeen kun toista alettiin työstämään, meni pupu pöksyyn. Ehkä paineita kasvatti vähän, kun ensimmäinenkään ei mennyt ihan kiltisti ja kuulin kun leikkaava lääkäri ääneen pohti, että meneepä nyt hankalaksi. Kuitenkin se onnistui, mutta paineet toisen silmän osalta olivatkin paljon kovemmat! Luomen levitin meni vielä ihan ongelmitta, mutta kaulasta alaspäin kroppa muistutti lähinnä ratakiskoa. Voitte kokeilla mennä pimeään huoneeseen, pitää silmiä auki ja tuijottaa yhtä kohtaa ja samalla miettiä, pysyykö silmä paikallaan vai ei. Se on yllättävän vaikeaa! Imukuppi silmässä se on vielä paljon vaikeampaa! Lukemattomia kertoja lääkäri käski pitää silmää paikallaan, mutta en tiedä miten se olisi pitänyt tehdä, kun ei ollut mitään pistettä mitä tuijottaa. En uskaltanut suutakaan avata, ettei siitä tule ylimääräisiä liikkeitä. Kaikki muut kenen tiedän käyneen laserleikkauksessa ovat sanoneet, että onhan siellä se piste mitä tuijottaa. Ensimmäisen laitteen alta en sitä koskaan kuitenkaan löytänyt ja toisen silmän osalta ei toisen laitteen alle koskaan päästy, kun operaatio keskeytettiin ja siirryttiin odottamaan pimeään huoneeseen lääkärin tuomiota semipaniikissa ja epätietoisena siitä, mitä on tapahtunut! Nyt kun on ensimmäisestä operaatiosta toivuttu, niin ensi viikolla uudestaan!

Eikä se homma aivan vituiksi mennyt... Oikealla näkee hyvin, mutta ei sitä yksisilmäisenä pitkään viitsisi elää!