Kevätaurinkoa

Edellisestä tekstistä on taas vierähtänyt aivan liian paljon aikaa! Kausi on ollut pitkä ja rankka ja omaa laskua on tullut laskettua tosi vähän! Kolmen kausarin voimin hiihtokoulun pyörittäminen näyttää olevan melkein mahdotonta ja vapaapäivät ovat pyörineet todella huonosti. Meillä kaikilla on ylityövapaita jäljellä vaikka kuinka paljon. Töitä on tehty paljon ja virtaa omalle laskemiselle ei oikein ole jäänyt! Viime talvena meitä oli yksi enemmän ja se yhden puuttuminen näkyy paljon ja tuntuu vielä enemmän. Oma laskeminen on jäänyt näin vähälle edellisen kerran varmaan 6-7 vuotta sitten. Kirjaa laskupäivistä en ole pitänyt, mutta tällä hetkellä mennään arviolta 40-50 laskupäivässä, mikä on aika vähän verrattuna edellisvuosien reiluun sataan päivään.

Ihan kuin työkiireet eivät riittäisi, alkaa kroppakin sanomaan sopimustaan irti. Minähän aloitin työt marraskuussa ja ensimmäisen kerran vierailin MediYlläksellä kolmantena työpäivänä rintakipujen takia. Syy löytyi yläselästä ja sitä sai parannella hetken aikaa. Joulukuussa nasahti alaselkä ja loppiaisena järjestetty freestylemoduuli taiteiltiin läpi lääkkeiden voimalla ja naamaa vääntelemällä. Pitkien työpäivien ansiosta saatiin parkki kuntoon vain 12 tuntia ennen kurssin alkamista, kun Timon kanssa lapioitiin silloin paikat kuntoon. Pitkät työpäivät ja rankka moduuli väännettiin väkisin läpi. Uutta työrallia jatkettiin ja viime vuotinen hiljainen tammikuu jäi vain haaveeksi ja kutosviikon lopulla yritin vähän laskeakin. Seuraksena palloilin viikon sairaslomalla, kun selkä ei antanut myöten laittaa edes kenkiä jalkaan. Kasiviikon koittaessa suoraan sairaslomalta kaksi viikkoa töitä putkeen ja taas otettiin miehestä viimeisetkin mehut irti! Viimeinen niitti tälle kaudelle oli maaliskuun lopulla sattunut kaatuminen päivän viimeisellä laskulla. Käsi kipsiin, selkä teippeihin ja töihin!

Muutaman kerran olen talven aikana miettinyt, miten meidän hiihtokoulu eroaa toisen puolen hiihtokoulusta niin paljon. Itselläni taitaa olla enemmän sairaslomapäiviä, kuin Lompolon hiihtokoululla yhteensä! Eräs työkaverini teki alkukauden töitä vain puolellatoista kädellä, kun toisen käden ojentajasta meni muutama säie poikki. Pisteenä I:n päälle hän onnistui töissä katkaisemaan toisen käden! Tapaturmillehan ei voi mitään, mutta rasitusvammoille voi tai ainakin pitäisi voida! Nyt mennään niin tiukalla, että allekirjoittanut pitää tunteja selkä teipeissä ja käsi kipsissä. Jostain se pieni ero on tultava, että vuodesta toiseen meillä on rasitusvammoja ja toisen puolen opettajat tuntuvat porskuttavan ilman sen suurempia ongelmia. Monta kertaa olen jutellut asiasta ja lähes aina sieltä on kerrottu kaikkien olevan ihan hyvässä kunnossa.

Asiakkaat ovat kyselleet, että miten minut yleensäkään päästetään tunneille. Ei minua sinällään häiritse, ettei ole sairaslomaa ja on mukava kun pääsee jotain tekemään eikä tarvitse neljän seinän sisällä olla. Vaikka sairaslomaa olisikin pikku murtuman takia, kävisin laskemassa silti. Tuntuu kuitenkin huvittavalta, että mennään niin rajoilla koko ajan, että käsi kipsissä tehdään täyttä päivää. Tietysti sitä yrittää valikoida tunteja, mutta välillä sinne lipsahtaa nelivuotias ensikertalainen tai HC-jatkotunti, eikä kumpaakaan oikein pysty vetämään täysillä.

Ei oikeastaan ihmetytä yhtään, miksi kausiopettajan ura tuntuu vakiintuvan pariin kolmeen vuoteen. Siinä ajassa on opettajasta imetty kaikki mehut pois ja hänellä ei välttämättä enää ole mahdollisuuksia tehdä töitä. Kausiväsymys iski viime keväänäkin, mutta tänä keväänä se on iskenyt paljon vahvemmin. Tällaisilla tuntimäärillä ja epäsäännöllisillä vapailla sitä palaa väkisinkin loppuun. Vuosien mittaan on puhuttu paljon siitä, miten kausareiden pitäisi jaksaa olla iloisia ja tsempata muita, mutta mitenkäs tsemppaat jos on niin väsynyt, että tuntien välissä nukkuu kymmenen minuutin päikkäreitä. Kaiken lisäksi jotkut hiihdonopettamisesta mitään tietämättömät haluaisivat lyhentää opettajien taukoja ja pidentää päiviä tuloksen parantamiseksi. Onneksi tällaista viestiä ei ole tullut johdolta päin, koska yhtään pidempää päivää tai yhtään lyhyemmillä tauoilla ei kukaan voi tätä tehdä! Nykyiselläänkään tämä ei ole ihmisen hommaa! Työ on kivaa, mutta puolikuntoisena mistään ei vain tule mitään!

Aurinko paistaa ja lunta riittää! Jospa tässä jaksaisi itsekin jossain vaiheessa laskea mäkeä, kun olosuhteet ovat kunnossa. Kolmisen viikkoa pitäisi vielä jaksaa tehdä töitä, mutta kohta pitäisi jo vähän keventyä... Kesä on vielä täysin avoinna, mutta siitä ei jaksa stressata. Kyllä se jossain vaiheessa selviää, mitä sitä tekee vai tekeekö mitään!

Tällainen vuodatus tällä kertaa... Toivottavasti sieltä jotain punaista lankaa löytää...