Pikkupoikainnostus!

Tälle päivälle tarjottiin mahdollisuutta ratatreeneihin ja tarkoitus oli suunnata telluilla kokeilemaan, miten Moto taipuu keppien väliin! Todistetustihan se taipuu, mutta miten se taipuun minun käskyttämänä...

Sää on viime päivinä ollut kuitenkin hyvin suosiollinen alkukauden nihkeilyn jälkeen ja Imaamin odotellessa kopilla jo ennen kymmentä hissien aukeamista, päätin liittyä seuraan ja lähteä metsästämään pehmeää tunturista. Siispä Armadaa alle ja mäkeen. Ensimmäinen nousu Huippuhissillä osoitti, että tuuli huipulla oli melkoinen ja toinen lasku Maailman cupin kuvetta tarjosi meille elämämme ensimmäiset Ylläs face shotit! Loistavaa settiä!!! Kylmä tuuli myöskin pakotti meidät siirtymään alas lämmittelemään, kun allekirjoittaneen posket olivat jo tässä vaiheessa kovat ja valkoiset.

Tauon jälkeen vuorattiin naamat turistityylisesti niin, että mistään ei näkynyt paljasta nahkaa. Päivän mittaan näkyväisyys vaihteli suuresti ja jossakin vaiheessa Aurinkokin pilkisti pilvien lomasta. Lunta tuprutteli taivaalta pitkin päivää. Hyvää linjaa sai vähän hakea, koska tuuli kasasi lunta notkoihin ja aitojen viereen, mutta aikainen lumen löytää - ainakin ennen turistia! Pitkin päivää päästiin korkkaamaan uusia linjoja ja parasta antia tarjosi ennen lounasta laskettu leveä linja lähes huipulta aina puurajaan asti. Taivaskin repesti sopivasti niin, että kontrasti oli kohdallaan ja pääsi tykittämään oikeasti kovaa! Pikkupoikainnostus valtasi mielen meillä molemmilla, mutta turistina mukana ollut Marko mainitsi alhaalla, että eihän hän osaa pehmeää laskea.

Lounaan jälkeen täytyi säästellä vähän jalkoja ja otin laudan alle ja taas jatkettiin face shottien metsästystä ympäri tunturia. Muutamia saatiinkin taas ja fiilis pysyi korkealla. Näkyvyys vaihteli edelleen ja totaalista taivaan repeämistä ei nähty missään vaiheessa. Kertaalleen vetäydyttiinkin spotin päältä heikon näkyväisyyden takia. Näin jälkikäteen ajateltuna ei sen linjan laskeminen olisi ollut yhtään sen enempää HC-kamaa, kuin päivän päättänyt lasku Luosuun.

Kun lopulta ennen neljää päästiin alas kopille, päätettiin toteuttaa Ossin kanssa päivän mittaan herännyt ajatus Luosukurun laskemisesta. Aleksi lupautui nappaamaan meidät matkalta kyytiin ja pienen lämmittelyn jälkeen suunnattiin vielä kerran Huippuhissillä toppiin! Ylhäällä molempia hieman arvelutti, mutta kumpikaan ei ääneen ehdottanut vetäytymistä. Pientä lumen tunnustelua ylhäällä ja molempien suusta sama toteamus: ei täällä mitään näe! Hämärä laskeutui jo tunturiin, kun otettiin puhelua Aleksille, että nyt mennään! Matkan varrelta löytyi korppua ja kumpua, mutta myös loistavaa pehmeää lunta ja muutamia hyviä käännöksiä tuli tehtyä telluilla. Ylhäällä oli sovittu, että pidetään nyt edes vähän kaverista huolta ja että soitellaan sitten maisematiellä mihin kohtaan alas tullaan. Matka tuntui olevan melkoista taistelua paikoitellen ja myös kiviä joutui pujottelemaan, mutta molemmilla oli hymy korvissa, kun lopulta päästiin pimeän Maisematien varteen. Ei välttämättä elämän parasta laskua, mutta ainakin yksi haastavimmista pätkistä, mitä on eteen tullut! Ei siksi että mäki olisi ollut haastava, vaan siksi ettei siellä nähnyt mitään!

Päivä oli erikoinen moneltakin suunnalta tarkasteltuna. Keli oli suoraan sanottuna helvetillinen, mutta missään vaiheessa päivää se ei tuntunut häiritsevän. Kunhan lumi on hyvää, kaikki tuntuu olevan hyvin! Gondoli ei pyörinyt, joten kaikki huiputukset tehtiin ankkurissa roikkuen, mutta poikkeuksellisesti sekään ei häirinnyt! Ajateltiin vain positiivisesti, että kovassa tuulessa ei turisteja ole niin paljon laskemassa samoja paikkoja kuin me. Kumpikaan ei muistanut nousseensa Huippuhissillä näin monesti päivän aikana sitten Gondolin valmistumisen. Päivän saldona paleltuneet posket, seitsemän tuntia tiukkaa laskemista ja lukuisia loistavia käännöksiä!