Muuttolintu

Talvi oli ja meni ja kevät oli kiva. Oli muuten melkoinen shokki tulla ruotsista käytännössä suoraan etelään! Pari viikkoa meni ihmetellessä, että mitä noi vihreät jutut tuolla puissa on. Suunnilleen yhtä pitkään kuuntelin ihmisten vittuilua, kun kävelin kadulla laskutakki päällä! Yrittäkää ihmiset ymmärtää, että muutokseen pitää sopeutua rauhassa!

Nyt olen jo sopeutunut jollain tavalla uuteen duuniin Vierumäellä caddiemasterina. Kämppäkin on tullut Vierulla jo tutuksi, vaikka kauheasti en tänne ole saanut tavaraa tuotua ja aina tuntuu jotain puuttuvan. Tänään henksuiltaan piti ottaa mukaan sään mukainen varustus ja totesin, ettei minulla ole yhtään takkia. Reilun kahden kuukauden aikana Vierumäellä ollessani en ole vielä yhtenäkään vapaapäivänä herännyt täältä. Outoa? Kesäkuussa huomasin jossain vaiheessa, että olin viikon aikana herännyt joka aamu jostain muualta, kuin edellisenä aamuna. Kuulostaako luontevalta? Minulle näin kävi aivan vahingossa...

Olen taas kerran sopeutunut aika hyvin reissaamaan. Pitkiä reissut eivät ole olleet ja motari Helsinkiinkin on tullut melko tutuksi. Nykyään löydän myös Lahdesta autolleni parkkipaikan ja pääsen sieltä ongelmitta poiskin. Sehän kaiketi riittää? Fillari, lonkkari ja golfbägi ovat asustaneet kaksi kuukautta autossa ja makuupussi Atomicin bägin päätytaskussa. Reissukassia en ole purkanut kesäkuun alun jälkeen (vaatteita on toki vaihdettu puhtaisiin). Tavallaan on aika rentoa, kun ei tiedä koskaan mihin on menossa. Huomenna pääsen kahdelta töistä, enkä tiedä vielä yhtään jäänkö Vierulle vai suuntaanko Kouvolaan, Helsinkiin tai ehkäpä Virolahdelle... Aika näyttää, mutta turha sitä etukäteen on stressata. Fiilispohjalta mennään!

Tätä kesäkautta on jäljellä vielä kuusi työpäivää ja sitten on taas uusi muutto edessä. Vanha kaverini totesi tuopin ääressä, että miten minä voin väittää muuttavani, kun en koskaan pysy muutamaa kuukautta pidempään paikallani. Totesin, että eikö se riitä, jos postiosoite vaihtuu. Ensimmäistä kertaa lukion jälkeen tiedän kuitenkin melkein vuoden eteenpäin mitä tulee tapahtumaan! Seuraavan kerran arvotaan sitten 1.6.2013 mitä tapahtuu seuraavaksi. Siihen asti suunnitelma on kuitenkin melko selvä. Tulevasta sitten myöhemmin tulevaisuudessa ja kirjoitustahtini ollessa näinkin aktiivinen, uskoisin saavani tekstiä aikaiseksi jouluun mennessä...

Abisko ja Riksgränsen

Jo pitkään kaavailtu reissu rajan taakse saatiin lopulta toteutettua 14.5.-20.5. Hiihtokoulun kevätreissu Riksuun oli määrä toteuttaa 17.5.-20.5. ja Ossin kanssa päätettiin ottaa varaslähtö. Sopivan säädön jälkeen saatiin majoitukset Abiskosta kohtuuhintaan ja pakattiin Opeliin sopivasti tavaraa kahdelle henkilölle viikoksi.

Onneksi sitä tavaraa ei ollut paljon. Norjan tullissakaan ei jaksettu autoa kokonaan tyhjentää =)

Maanantai käytettiin matkaan ja lähimestoihin tutustumiseen. Laskukamoja ei edes yritetty päälle. Tiistaina oli tarkoitus käydä laskemassa Nordalsfjäll, mutta eteen tuli muutama kymmenen pientä mutkaa. Samalla töppyrällä kun laskettiin juuri silloin vapaalaskun PM-kisat, niin ei tällaisilla turisteilla ollut siihen sekaan mitään asiaa. Sitähän olisi ollut vain tiellä. Päätettiin siis laskea Riksun hissien läheisyydessä ja saatiinkin kivasti laskutuntumaa seuraavia päiviä varten. Lumi oli melkoisen märkää ja luistoa oli sen verran, että tuntui kuin joku murderihiihtäjä olisi laittanut liisterit laudan pohjaan. Iltapäivällä saatiin jo vähän fiiliksiäkin ja illalla suunnattiin hymyillen kämpille.

Tuonne piti mennä, mutta ei sitten menty...

Keskiviikkona oli vuorossa yksi töppyrä Björklidenin ja Riksun väliltä. Ennalta suunniteltiin lähestymiset ja laskut ja niitä sitten viilailtiin tilanteiden mukaan, kun nähtiin lumiolosuhteet tarkemmin. Aurinko paistoi vasten kasvoja koko nousun ja hupparissa tarkeni oikein mukavasti.

Huipulla piti jo vähän pukeutua.

Lasku oli pääosin oikein mukavaa kevätfirniä ja hymy oli meillä molemmilla herkässä. Laskukuvia ei liiemmin saatu otettua, kun päätettiin panostaa olennaiseen, eikä kummallakaan ollut oikeaa kameraa mukana. Kännykät kun ovat edelleen vain kännyköitä. Reissun jälkeen tuntui siltä, että vielähän tässä voisi iltalenkkinä topittaa jonkun toisenkin nyppylän, mutta todettiin kuitenkin riittäväksi päivähaikiksi tonnin vertin kiipeäminen.

Ossi ekana haikkipäivänä laskemassa. Ei ollut kesästä tietoakaan =)

Torstaina suunnattiin Norjaan Spanstindenille. Alhaalta näytti taas siltä, ettei lunta ole nimeksikään, mutta sinnikkäästi lähdettiin lähestymään topon ohjaamaa reittiä kohti varsinaista nousua. Lumi oli melkoisen märkää ja lumikengilläkin humpsahti aika syvälle, mutta pikkuhiljaa ylemmäs päästessä alkoi lumikin parantua. Tällä kertaa ei koskaan saavutettu toppia vaan päätettiin lähteä laskemaan väliltä. Parempi kääntyä ajoissa alaspäin, eikä kiivetä itseään aivan puhki. Tämänkin päivän reissu venyi kuitenkin päälle neljään tuntiin...

 Lasku ei tällä kertaa ollut aivan parasta mahdollista, mutta lunta oli aivan riittävästi. Keli ehti lämmetä vähän liikaa ja märkä lumi ei luistanut, mutta ainakin sitä oli riittävästi. Autolle palatessa oli kuitenkin taas hymy herkässä ja niinhän sitä aina sanotaan, ettei tuonne kannata pelkän laskun takia lähteä - tai jos lähtee niin on parempi varata riittävästi kruunuja helihiihtoa varten tai varautua kunnon vitutukseen haikkausosuudella...

Paluumatkalle selvittiin Norjan tullistakin ilman kummempia selittelyjä. Menomatkalla päästiin tullivirkailijalle selittämään muun muassa matkan tarkoitusta, millä rahalla eletään ja selvittämään tupakoiko kumpikaan. Minkäänlaista henkilöllisyystodistusta ei kuitenkaan kysytty, eikä tullivirkailija pahemmin jaksanut autoakaan tarkistaa, kun löysi mun laskurepusta päivän eväät ja totesi autossa olevan riittävästi lumilautoja ja -kenkiä... Onneksi ei tarttenut koko autoa tyhjentää!

Tollanen mulle! Kyllä pääsis!

Illalla päästiin Riksuun hiihtokoulun varaamaan majoitukseen aivan keskuksen ytimeen. Siinä majoitussäädön päätteeksi kamat olivat sopivasti hukassa ja alettiin pohtia tulevaa säätä. Tulevasta säästä masentuneena toiset nauttivat juomia hieman enemmän kuin toiset ja innostuivat lähtemään vapaalaskukisojen päätösbileisiin. Itsehän kävin yllättäen ajoissa nukkumaan ja mietin aamulla pitkään jaksanko lähteä sateiseen törmään ollenkaan. Jotenkin onnistuin tsemppaamaan ja lähdin muiden mukana laskemaan ja lopulta se kannatti. Vettä kyllä tuli vähintäänkin riittävästi, mutta lasku maistui kuitenkin hyvältä. Aleksi oli elementissään luonnonmuotojen kanssa.

Lauantaina oli vielä laskupäivä, mutta kukaan lautaporukasta ei innostunut haikkihommista pahemmin ja suksijoiden matkaan ei viitsinyt lähteä juoksemaan perässä. Päädyin laskemaan rinteiden vierustoja ja nauttimaan kevätauringosta. Laskeminen maistui ja kelikin oli melko kohdallaan, vaikka tuulta olikin aika paljon.

Sunnuntaina alkoikin kolmen päivän matkustusurakka parin siivouksen siivittämänä...

Alla vielä muutama reissukuva.

Abiskon ala-asema. Keskushan oli jo kiinni, mutta eipä sinne kai kukaan rinnettä mene laskemaan! Ihan vain siksi, kun ei niitä ole...

Jalkoja on joskus hyvä lepuuttaa vaikka vain ihan vähän.

Oikeaoppisesti reittisuunnittelua: topo, kartta ja ruotsi-suomi sanakirja. Kartasta tosin saatiin kritiikkiä, kun olisi pitänyt olla 1:25 000 eikä 1:100 000 mutta hengissä selvittiin.

 Kausi päättyi ja seuraavaa on mukava odotella, kun kausiväsymys ei jäänyt päälimmäisenä mieleen =)

Keväthankia Ylläksellä

Toukokuun puolen välin paikkeilla laskettiin Ylläksellä vielä hyviä mäkiä, vaikka hissit menivätkin vappuna kiinni ja turistit katosivat samalla vauhdilla. Lunta riitti kuitenkin pitkälle ja saattaa riittää edelleen. Ossi ilmaantui mestoille kyttäilemään lähtöä rajan taakse ja siinä odotellessa käytiin parina päivänä laskemassa. Haettiin vähän kamoihin tuntumaa haikkaamalla toppiin ja laskemalla Luosuun sekä Varkaankurun pohjalle. Laskutkin oli hyviä ja Auringon paistaessa oli mukava touhuta =)

Alla vähän kuvia Ylläkseltä toukokuulta =)

Evästauko lumisissa maisemissa 12.5.12

Luosun pohjalta löytyi lampi...

Kun telkkari ei näy, täytyy tehdä patenttiratkaisuja =)

Tähän päättyi mun osalta Ylläksen kausi 13.5.2012

Pyydaa... Ylläksellä! TOUKOKUUSSA!!!

Hovikuskimme Jarkko ja hovikuvaajamme Junnu - molemmat elementissään =)

Ylläksellä on vieläkin täysi talvi! Tällaisia kelejä olisi sopinut odotella kuukausi sitten. Viikonloppuna tuli lunta kolmisenkymmentä senttiä ja maanantaina päästiin nauttimaan kunnon lumesta tunturissa. En minä eikä kukaan muukaan olisi uskonut, että toukokuussa lasketaan rehellistä pyydaa Suomessa! Aivan järjetöntä! Maanantaina aamulla saatiin kelkkoja pari kappaletta törmään ja lupa vetää narulla keskuksen alueella. Ei tarvinnut haikata, vaan voi "leppoisasti istua kyydissä tai olla narun jatkeena ja vain nauttia laskemisesta. Varkaankurun seiniltä löytyi lunta aivan riittävästi omiin tarpeisiin eikä sitä valkoista kultaa tarvinnut jakaa kenenkään kanssa. Kuruhissin ala-asemalta sai hyviä droppeja ja fiilis oli kaikilla korkealla. Jarkko jaksoi tahkota kelkalla ylös ja alas sellaista vauhtia, ettei hissillä olisi ikinä päässyt ja näytti mies itsekin nauttivan pyydakentistä kelkkansa kanssa. Aurinko paistoi, kaikilla oli hyvä meininki eikä ketään muita ollut missään! Hymy oli herkässä ja etelän hiihtäjät kirosivat meidän statuspäivityksiä. Ei kuulemma saa kiusata ihmisiä, mutta minkä sille voi, jos on loistavaa lunta ja hyvää seuraa kirkkaan taivaan alla, eikä tarvitse kilpailla kenenkään kanssa spoteista.

Varkaankurussa 7.5.2012

Laskettavaa jäi tiistaillekin ja oltiin aamulla jo ajoissa törmässä suunnittelemassa päivän laskuja. Tiistaina lumi oli muuttunut edellisen illan plussan ja yön pakkasten jälkeen kovaksi, mutta meidän puolella Aurinko lämmitti pinnan nopeasti ja päästiin laskemaan mukavaa firniä. Parin laskun jälkeen ajateltiin lähteä taas Varkaankuruun laskemaan samoja mestoja kuin eilen, mutta siellä keli ei ollut lämmennyt tarpeeksi ja keskityttiin pari tuntia Auringon ottoon ja odoteltiin kelin lämpenemistä ja lumen muuttumista mukavammaksi. Mukavia linjoja saatiinkin, vaikka päivän aikana koko kuru ei firnille mennytkään, mutta mukavia käännöksiä silti.

Hissillä pääsi melko vauhdikkaasti ylös!

Viime keväänä lumet meinasivat loppua kesken, mutta tänä keväänä tuota tuntuu riittävän ja sehän sopii minulle. Ruotsiin ja Norjaan suunnitellut laskureissut eivät ole menneet aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan mutta onneks jäin silti tänne haistelemaan. Kannatti todellakin rauhoittaa toukokuu vain itselle ja laskemiselle. Nyt on päässyt rauhassa lataamaan akkuja ja parina päivänä nauttimaan hyvästä laskusta. Toivottavasti ensi viikolla saadaan lisää hyviä laskuja vähän isommassa mäessä!

Tyhjyys!

Joka kevät tässä vaiheessa on vähän tyhjä olo! Vappu on takana ja äkkiä kaikki kaverit hajoaa ympäri Suomea! Tänä vuonna ei itse onneksi tarvinnut lähteä vielä mihinkään. Vuosi sitten oli ehkä vielä melko paljon tyhjempi, mutta silloin kuviot olivat selvillä ja paluu vanhaan tuttuun arkeen edessä. Tasan vuosi sitten laittelin herätyskelloa soimaan kun seuraavana päivänä oli työpäivä etelässä. Nytkin laittelen kelloa soimaan töiden takia, mutta edessä on tämän kauden viimeinen työpäivä tunturissa. Vaikka onki vähän tyhjä olo, niin silti jaksaa jo hymyillä. Pari päivää ei on mennyt melko lailla hymyilemättä, mutta nyt alkaa kaiketi elämä voittamaan. Mökkikin tyhjeni tänään ja nyt saa olla hetken rauhassa itsensä kanssa.

Kauden loppuun pääsin pari kertaa mäkeenkin ilman kipsiä ja selkäkipuja. Viimeiset kaksi viikkoa kaudesta olivat ensimmäiset täysin kivuttomat (ei nyt jaksa puuttua sellaisiin pikkuasioihin kuin peukalo ja polvi) ajat tämän vuoden puolella ja fiilis oli ihan kohdallaan. Jaksoi taas uskoa, että kyllä tässä vielä johonkin pystyy ilman selkäteippejäkin! Tellu kulki paremmin kuin ikinä ja laudalla pysyin hädin tuskin pystyssä. Käden kipsi oli vielä tänään Kaapin siivouskomerossa odottamassa tulevaa käyttötarkoistustaan.

Laskeminen jäi tälle kaudelle vähemmälle kuin vuosiin. Lisääntynyt työmäärä ja jatkuvat selkäkivut verottivat kummasti ja nyt onkin lähinnä helpottunut siitä, että kausi on viimeisiä lomailulumia vaille lusittu. Kyllähän siitä laskemisesta edelleen nautti, mutta kun sitä vaan ei pystynyt tai jaksanut lähteä tekemään! Nyt on edessä vähän lomailua ja vähän laskuhommia rajan takana. Kuun lopulla Opeli suunnataan taas etelään, mutta tällä kertaa suuntana ei ole Kouvola. Jos kaikki menee putkeen, on suunnitelma seuraavaksi vuodeksi selvillä! En edes muista koska viimeksi olisin ollut selvillä tekemisistäni ja olemisistani niin pitkälle... Varmaan lukiossa! Vaikka tässä vielä onkin tiettyä epävarmuutta, niin tavallaan se on hyvä. Liian suunniteltu menisi mulla jo ehkä vähän yli. Se tietty epävarmuus on paikallaan! Joskus aurinko paistaa risukasaankin =) Toivottavasti huomenna Leville!

Kevätaurinkoa

Edellisestä tekstistä on taas vierähtänyt aivan liian paljon aikaa! Kausi on ollut pitkä ja rankka ja omaa laskua on tullut laskettua tosi vähän! Kolmen kausarin voimin hiihtokoulun pyörittäminen näyttää olevan melkein mahdotonta ja vapaapäivät ovat pyörineet todella huonosti. Meillä kaikilla on ylityövapaita jäljellä vaikka kuinka paljon. Töitä on tehty paljon ja virtaa omalle laskemiselle ei oikein ole jäänyt! Viime talvena meitä oli yksi enemmän ja se yhden puuttuminen näkyy paljon ja tuntuu vielä enemmän. Oma laskeminen on jäänyt näin vähälle edellisen kerran varmaan 6-7 vuotta sitten. Kirjaa laskupäivistä en ole pitänyt, mutta tällä hetkellä mennään arviolta 40-50 laskupäivässä, mikä on aika vähän verrattuna edellisvuosien reiluun sataan päivään.

Ihan kuin työkiireet eivät riittäisi, alkaa kroppakin sanomaan sopimustaan irti. Minähän aloitin työt marraskuussa ja ensimmäisen kerran vierailin MediYlläksellä kolmantena työpäivänä rintakipujen takia. Syy löytyi yläselästä ja sitä sai parannella hetken aikaa. Joulukuussa nasahti alaselkä ja loppiaisena järjestetty freestylemoduuli taiteiltiin läpi lääkkeiden voimalla ja naamaa vääntelemällä. Pitkien työpäivien ansiosta saatiin parkki kuntoon vain 12 tuntia ennen kurssin alkamista, kun Timon kanssa lapioitiin silloin paikat kuntoon. Pitkät työpäivät ja rankka moduuli väännettiin väkisin läpi. Uutta työrallia jatkettiin ja viime vuotinen hiljainen tammikuu jäi vain haaveeksi ja kutosviikon lopulla yritin vähän laskeakin. Seuraksena palloilin viikon sairaslomalla, kun selkä ei antanut myöten laittaa edes kenkiä jalkaan. Kasiviikon koittaessa suoraan sairaslomalta kaksi viikkoa töitä putkeen ja taas otettiin miehestä viimeisetkin mehut irti! Viimeinen niitti tälle kaudelle oli maaliskuun lopulla sattunut kaatuminen päivän viimeisellä laskulla. Käsi kipsiin, selkä teippeihin ja töihin!

Muutaman kerran olen talven aikana miettinyt, miten meidän hiihtokoulu eroaa toisen puolen hiihtokoulusta niin paljon. Itselläni taitaa olla enemmän sairaslomapäiviä, kuin Lompolon hiihtokoululla yhteensä! Eräs työkaverini teki alkukauden töitä vain puolellatoista kädellä, kun toisen käden ojentajasta meni muutama säie poikki. Pisteenä I:n päälle hän onnistui töissä katkaisemaan toisen käden! Tapaturmillehan ei voi mitään, mutta rasitusvammoille voi tai ainakin pitäisi voida! Nyt mennään niin tiukalla, että allekirjoittanut pitää tunteja selkä teipeissä ja käsi kipsissä. Jostain se pieni ero on tultava, että vuodesta toiseen meillä on rasitusvammoja ja toisen puolen opettajat tuntuvat porskuttavan ilman sen suurempia ongelmia. Monta kertaa olen jutellut asiasta ja lähes aina sieltä on kerrottu kaikkien olevan ihan hyvässä kunnossa.

Asiakkaat ovat kyselleet, että miten minut yleensäkään päästetään tunneille. Ei minua sinällään häiritse, ettei ole sairaslomaa ja on mukava kun pääsee jotain tekemään eikä tarvitse neljän seinän sisällä olla. Vaikka sairaslomaa olisikin pikku murtuman takia, kävisin laskemassa silti. Tuntuu kuitenkin huvittavalta, että mennään niin rajoilla koko ajan, että käsi kipsissä tehdään täyttä päivää. Tietysti sitä yrittää valikoida tunteja, mutta välillä sinne lipsahtaa nelivuotias ensikertalainen tai HC-jatkotunti, eikä kumpaakaan oikein pysty vetämään täysillä.

Ei oikeastaan ihmetytä yhtään, miksi kausiopettajan ura tuntuu vakiintuvan pariin kolmeen vuoteen. Siinä ajassa on opettajasta imetty kaikki mehut pois ja hänellä ei välttämättä enää ole mahdollisuuksia tehdä töitä. Kausiväsymys iski viime keväänäkin, mutta tänä keväänä se on iskenyt paljon vahvemmin. Tällaisilla tuntimäärillä ja epäsäännöllisillä vapailla sitä palaa väkisinkin loppuun. Vuosien mittaan on puhuttu paljon siitä, miten kausareiden pitäisi jaksaa olla iloisia ja tsempata muita, mutta mitenkäs tsemppaat jos on niin väsynyt, että tuntien välissä nukkuu kymmenen minuutin päikkäreitä. Kaiken lisäksi jotkut hiihdonopettamisesta mitään tietämättömät haluaisivat lyhentää opettajien taukoja ja pidentää päiviä tuloksen parantamiseksi. Onneksi tällaista viestiä ei ole tullut johdolta päin, koska yhtään pidempää päivää tai yhtään lyhyemmillä tauoilla ei kukaan voi tätä tehdä! Nykyiselläänkään tämä ei ole ihmisen hommaa! Työ on kivaa, mutta puolikuntoisena mistään ei vain tule mitään!

Aurinko paistaa ja lunta riittää! Jospa tässä jaksaisi itsekin jossain vaiheessa laskea mäkeä, kun olosuhteet ovat kunnossa. Kolmisen viikkoa pitäisi vielä jaksaa tehdä töitä, mutta kohta pitäisi jo vähän keventyä... Kesä on vielä täysin avoinna, mutta siitä ei jaksa stressata. Kyllä se jossain vaiheessa selviää, mitä sitä tekee vai tekeekö mitään!

Tällainen vuodatus tällä kertaa... Toivottavasti sieltä jotain punaista lankaa löytää...

Vapaa kantapää, vapaa mieli!

Viime torstaina vietin illan läppäriä naputellen. Perjantaina alkoi Mielakan hiihtokoulun lumileiri Tahkolla ja koulutusohjelma piti viimeistellä paperille. Perjantain vietin autossa matkalla Tahkolle. Alkujaan tarkoitus oli lähteä torstaina, mutta jäin kyttäämään hyvää lunta Ylläkselle. Aiemmin viime viikolla käytiin korkkaamassa Luosukuru telluilla töiden jälkeen ja lumi oli aivan mahtavaa!!! Hymy oli silloin korvissa, vaikka näkyväisyys loppui tasan siihen, mihin tellujen kärjetkin.

Tahkolla laskettiin lauantaina yllättävän hyvällä asenteella ja sunnuntaina jatkettiin. Tarkoitus oli ajaa Tahkola Kuopioon, mutta huhut tunturista houkuttelivat suuntaamaan vähintään Tornioon asti, että maanantaina olisi jotain mahdollisuuksia hiihtää lisää hyvää lunta. Pari puhelua auttoivat jaksamaan suorilta kotitunturiin!

Maanantaina suunnattiin Jarin kanssa mäelle jo kymmenen maissa. Tunturin päällä lepäävät pilvetä vähän latistivat tunnelmaa ja skinejä ja vyöryvarusteita pakatessa päätettiin lähteä kevyesti liikkeelle. Reput otettiin selkään vain fiiliksen takia ja skinit jätettiin varastoon lepäämään. Ajatuksena oli katsella mitä rinteiden vierestä löytyy tai korkeintaan käydä katsomassa Tuomikurua, jos sinne jotenkin löytäisi sakeassa sinkissä. Huipulta katseltiin miten Kellostapulin suunnalla oli vähän kirkkaampaa. Ensimmäinen lasku kuitenkin otettiin Harrin rinteen kupeesta, mistä edellisenä päivänä oli muutamien lähteiden mukaan löytynyt hyvää lunta. Meidän laskiessamme se oli kuitenkin jo tuulen raiskaamaan paskaa eikä kauheasti motivoinut laskemaan. Päätettiin suunnata Varkaankuruun ja matkalla sinne Kellostapuli näytti kirkastuvan koko ajan. Keskisen laen kupeessa tehtiin päätös jatkaa Tapulille asti ihan vain haistelemaan, jos sieltä jotain löytyisi. Mukaan oli kuitenkin otettu vyöryvarustus, vaikka skinit olikin jätetty repusta pois!

Hiihdeltiin rauhassa Kellostapulin satulan päälle ja todettiin valo vähän haastavaksi, vaikka näkyväisyys sinänsä olikin hyvä. Päätettiin kuitenkin laskea ja haistella lunta ja tutustua pohjiin ihan vain tulevaisuutta ajatellen. Täytyy myöntää, että reissu kannatti kaikin puolin! Jo ensimmäisellä laskulla leveä hymy levisi meidän molempien kasvoille, kun tasalaatuiseen polven syvyiseen pyydakerrokseen jätettiin kahden suksiparin jäljet! Alhaalla otettiin nopeat hörpyt vesipullosta, mikä oli sattunut mukaan. Itsellä oli nälän tunne hiipinyt mahaan jo jokin aika sitten, mutta ei se paljon haitannut, vaan suunnattiin takaisin kohti huippua! Pois pitäisi kuitenkin päästä, vaikka toista laskua ei laskettaisikaan. Mielessä siinteli jo ajatus toisesta laskusta alas, vaikka päätöstä ei vielä oltukaan tehty. Pilvi tuntui laskeutuvan takaisin tunturin päälle ja näkyväisyys heikkeni koko ajan!

Ylös päin hikoillessa todettiin, että kyllä se skineillä nouseminen olisi paljon kevyempää, mutta mukavaa kiipeäminen oli jalkaisinkin. Ylhäällä piti pitää hetki taukoa ja pohtia laskettaisiinko vai hiihdeltäisiinkö takaisin hisseille. Molemmat ajattelivat samaa, mutta Jari sanoi sen ensin ääneen: lasketaan! Toinen lasku oli vielä ensimmäistäkin parempi, kun uskalsi luottaa lumeen ja suksiin! Pohjia ei tuntunut ja kivistä ei ollut tietoakaan! Valkoista kultaa oli riittävästi ja alhaalla hymy leveni entisestään. Lisää vettä, sukset reppuun ja ensimmäisen haikin aikana tehtyjä portaita takaisin ylös. Kolmatta laskua ei lähdetty laskemaan. Molemmilla oli hieno fiilis ja mielessä oli jo Kammin keittolounas ja pohdittiin vielä, jos jaksaisi lounaan jälkeen laskea Tuomikuruun haistelemaan olisiko siellä jotain.

Lounaalla päätettiin jättää Tuomikuru väliin. Molemmilla oli hyvä fiilis, eikä sitä haluttu lähteä riskeeraamaan jo väsyvillä jaloilla. Päivä oli kaikin puolin onnistunut! Kahdestaan hiljaisessa tunturissa vietetty parituntinen suksien kanssa rauhoitti mieltä mukavasti sesongin jälkeen ja taas tuli mieleen, miksi sitä oikeasti onkaan tullut tunturiin!