Tahdon asua aavekylässä

Se on jännä, miten muuttovirtaukset suuntaavat jatkuvasti kohti etelää. Mitä pienempi paikka, sitä kovempi kiire ihmisillä on muuttaa sieltä pois. Metsissä eläneet erakot ovat vuosikymmenien mittaan keksineet, että erakoituminen isommalla porukalla on mukavampaa. Kotiovelta pitää päästä alle sadalla askeleella lähikauppaan, mistä saa haettua yöllisen roiskeläpän mielellään kymmenen uutisten jälkeen, kun nälkä pääsi yllättämään ja töiden jälkeen ei muistanut käydä kaupassa. Koska taloista rakennetaan yhä korkeampia, täytyy olla hissi, ettei tarvitse tuhlata askelia jo rappukäytävässä. Ilman hissiä pitäisi lähikauppoja perustaa korkeimpiin kerrostaloihin jo keskikerrokseen palvelemaan ylimmissä kerroksissa asuvia. Jos matkaa metrolle on yli puoli kilometria, täytyy matka taittaa bussilla. Onneksi jotkut hipit ovat keksineet tuoda lonkkarit Suomeen, niin yhteiskunnan häirikköskeittarit voivat kulkea lihasvoimin vajaan kilometrin matkat, mutta kaksi on jo liikaa! Koska kaikki tahtovat asua samassa läjässä ja talojen rakentaminen on kallista, on asunnoille kysyntää enemmän kuin tarjontaa ja päädytään asumaan vaatehuoneen kokoiseen yksiöön tai vuokrataan kolmio viiden kaverin kanssa. Kuulostaa ekologiselta! Tähän polttoaineiden ja autojen verotuskin varmaan tähtää, koska autoahan ei voi omistaa, koska asumisen jälkeen siihen ei ole varaa, sitä ei saisi mihinkään parkkiin ja kaiken lisäksi jonain päivänä joku haluaisi mennä sinne ikkunasta sisään lainakatseen CD-soitinta. Tämä kaikki mikäli autoa löytyy kaupungin auraamien loskakasojen alta! Kun luontainen tarvi lisääntymiseen iskee, todetaan asumisen ihmisten ilmoilla olevan liian kallista ja muutetaan kehä kolmosen ulkopuolelle susien sekaan. Heti Keravan pohjoispuolelta löytyy jo varmaan porojakin!

Lähtiköhän tämä jo vähän lapasesta? (lähti ja tämä kappale harhailee vielä enemmän... parempi siis siirtyä suoraan seuraavaan...) Ajatushan lähti jalostumaan tänään, kun ajelin Ylläsjärvellä ja edessä ajoi melko tuore Toyota Avensis. Kuskin oli pakko olla turisti tuolta susirajan turvalliselta puolelta, koska hän selvästi kuvitteli tien olevan jo jäässä ja ajeli autiossa kylässä neljääkymppiä. Lokaalit kun erottaa turisteista helposti jo ajotyylin perusteella ainakin talvella. Turisteilla kun näkyy olevan lumiallergia. Toisaalta parempi niin päin, että pysyvät tiellä, jos ei ole ennen lunta nähnyt. Find sijoitti mainitun auton Riihmäelle, että ei se arvio kauas mennyt.

Jostain kumman syystä osa erilaisista nuorista tahtoo asua keskellä ei mitään. Jossain missä voi rauhassa hakea aamulehden alasti kenenkään kaksijalkaisen näkemättä. Terassin  nurkilla kummallista näkyä seuraavaa porotokkaa ei lasketa! Tänään kylällä jo mainitun auton lisäksi vastaan tuli kaksi taksia ja yksi mersu. Meneillään oli selkeästi ruuhka-aika! Hieman aavemaisesta fiiliksestä huolimatta oli hyvä fiilis ajella kylän läpi keskukselle ja palloilla aivan helvetillisessä tuulessa. Autosta ulos astuessa kuskin penkille ehti levähtää ämpärillinen vettä tuulen mukana. Aleksin mukaan "keli on paska ja kaikkia vituttaa!"... Täällä on kuitenkin se oma rauhallisuutensa ja näyttää siltä, että kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Nythän se on ymmärrettävää, että kenelläkään ei ole kiire mihinkään, kun ei kenelläkään ole töitäkään. Ei sitä kuitenkaan talvellakaan kiirettä huomannut, vaikka jengillä töitä olikin. Ehkä tämä kaikki tuntuu niin houkuttelevalta siksi, että sitä ei ole vielä kokenut, kuin yhden talven verran, mutta ehkä sitä pitäisi kokeilla joskus pidempäänkin.

Mutanttikyklooppi

Silmälasit ovat vituttaneet jo vuosia enemmän tai vähemmän. Ne ovat aina likaiset ja osuvat milloin mihinkin ja sit niitä saa väännellä pihdeillä suoraksi. Piilolinssejä käyttäessä silmät kuivuvat ja nesteet ovat aina jossain muualla kun itse on. Laserleikkaus muhi mielessä pitkään, mutta ajatus lääkäristä ronkkimassa silmiä ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Keväällä optikkokäynnin jälkeen piti asioita arpoa uudestaan, kun piilolinsseille asetettiin entistä tiukempia rajoituksia. Kun opettaa ihmisiä työkseen laskemaan ja harrastaa sellaisia sokeillekin soveltuvia lajeja kuten lautailu ja maastopyöräily, tarvitsee silmiäkin käyttää melko aktiivisesti. Asiakaskin todennäköisesti arvostaa, jos opettaja pystyy antamaan palautetta näkemänsä perusteella. Tästä sitten lähdettiin pohtimaan silmäleikkausta, jota on aina kuvattu helppona, nopeana ja kivuttomana! No aina kaikki ei mene putkeen!

Voisi kuvitella, että silmää sorkkiessa näkisi mitä tapahtuu. Tai ainakin näkisi, että jotain tapahtuu! No eipä nähnyt... Ei ollut kyllä kipuakaan, mikä on ihan positiivista ja ajattelin, että ensimmäisen silmän jälkeen helpottaisi ja toinen menisi rennommin. Kuumottaahan se ensimmäinen hyppykin aina eniten, kun uutta nokkaa lähtee testaamaan, mutta toisella kertaa on jo yleensä helpompaa. Jostain syystä ensimmäisen silmän operoinnin jälkeen kun toista alettiin työstämään, meni pupu pöksyyn. Ehkä paineita kasvatti vähän, kun ensimmäinenkään ei mennyt ihan kiltisti ja kuulin kun leikkaava lääkäri ääneen pohti, että meneepä nyt hankalaksi. Kuitenkin se onnistui, mutta paineet toisen silmän osalta olivatkin paljon kovemmat! Luomen levitin meni vielä ihan ongelmitta, mutta kaulasta alaspäin kroppa muistutti lähinnä ratakiskoa. Voitte kokeilla mennä pimeään huoneeseen, pitää silmiä auki ja tuijottaa yhtä kohtaa ja samalla miettiä, pysyykö silmä paikallaan vai ei. Se on yllättävän vaikeaa! Imukuppi silmässä se on vielä paljon vaikeampaa! Lukemattomia kertoja lääkäri käski pitää silmää paikallaan, mutta en tiedä miten se olisi pitänyt tehdä, kun ei ollut mitään pistettä mitä tuijottaa. En uskaltanut suutakaan avata, ettei siitä tule ylimääräisiä liikkeitä. Kaikki muut kenen tiedän käyneen laserleikkauksessa ovat sanoneet, että onhan siellä se piste mitä tuijottaa. Ensimmäisen laitteen alta en sitä koskaan kuitenkaan löytänyt ja toisen silmän osalta ei toisen laitteen alle koskaan päästy, kun operaatio keskeytettiin ja siirryttiin odottamaan pimeään huoneeseen lääkärin tuomiota semipaniikissa ja epätietoisena siitä, mitä on tapahtunut! Nyt kun on ensimmäisestä operaatiosta toivuttu, niin ensi viikolla uudestaan!

Eikä se homma aivan vituiksi mennyt... Oikealla näkee hyvin, mutta ei sitä yksisilmäisenä pitkään viitsisi elää!