Kesä 2011

Kesän teemana oli pitkälti liikkuminen paikasta toiseen täysin älyvapain perustein, mutta tärkeää oli päästä pois ja katsella paikkoja, tavata ihmisiä ja olla jossakin muualla. Opelilla on tullut ajeltua ympäri Etelä-Suomea ja muutamaan otteeseen vähän pidemmällekin. Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta oikea pakara on kyllä pistänyt kovasti vastaan jatkuvaa autolla ajelua, mutta liekö sillä niin väliä… Paljon jää kirjoittamatta, kun en jaksanut olla aktiivinen, mutta alla kuitenkin juttuja kesän varrelta.

Hiihtokoulun pyöräilytapahtuma

Hiihtokoulun pyöräilyviikonloppu oli tarkoitus feidata, mutta heinäkuisen pyöräilyviikon jälkeen oli kova polte päästä polkemaan lisää hienoja polkuja tunturimaisemissa ja sain järjesteltyä riittävästi vapaata, että kannatti lähteä. Suuntasin keskiviikkona ensin Kuopioon yhdeksi yöksi ja sieltä aamulla ajelin Vuokattiin laskemaan sisäpaippia. Harvemmin elokuussa lastataan mukaan polkupyörää ja laskukamoja, mutta täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Ensimmäinen puoli tuntia meni muistellessa mitenkä lankun päällä seisotaan ja mitä se valkoinen paska siinä jalkojen alla on. Pian valkoinen paska kuitenkin muuttui valkoiseksi hopeaksi. Kultaa on toivottavasti luvassa sitten talvella. Joka tapauksessa sisäpaippi oli loistava välietappi. Yksin laskeminen on vähän tylsää, mutta hienosti aika meni kuitenkin. Tunnissa ehti laskea aivan tarpeeksi ja kun paipissa ei tosiaan ollut ketään muita, sai laskea täysin omaa tahtia! Muutamia frontti kolmosiakin tuli ländättyä.

Iltapäivällä jatkoin matkaa Tornion kautta Ylläkselle, missä Ossi odotti jo reilusti kiroillen. Joku ystävällinen kollega oli jättänyt hiihtokoulun mökillä jääkaapin oven kiinni ja sisältä löytyi tukeva kerros hometta! Sitä sitten pestiin vähän toista tuntia kahteen mieheen! Vähän telkkaria ja perjantaisen reitin suunnittelua ja ajoissa nukkumaan.

Perjantaina reitti suuntautui Kukastunturin taakse, kun tarkoituksena oli kiertää Pyhätunturi ja polkea samalla Ylläs-Levi väliltä tuttu mukava pätkä. Matkalle sattui vähän toista kymmentä kilometriä vierasta reittiä ja sitä lähdettiin kartoittamaan. Katri ja Emma liittyivät aamulla seuraan Äkäshotellin takana. Alkuun otettiin rauhassa ja noustiin pitkää loivaa mäkeä ylös pilvisessä säässä. Kukaan ei ollut vaivautunut katsomaan säätiedotuksia, koska eivät ne yleensä kuitenkaan pidä paikkaansa. Uuden reitin alkaessa lähdettiin heti suolle ja löydettiinkin vähän huonokuntoisia pitkoksia. Jossain vaiheessa polku käytännössä hävisi ja noustiin ylemmäs tunturissa puurajaan asti, mistä saatiin hieno pitkä lasku alas. Kaikilla oli niin hieno fiilis mäkeä laskiessa, että missattiin joku risteys ja päädyttiin erään mökin pihalle. Siellä olevien ihmisten kanssa jutellessa kävi ilmi, että ei oltu alkuunkaan siellä missä piti! Laskettiin väärän järven rantaan! Sieltä saatiin onneksi koordinaatteja missä ollaan ja suunnattiin takaisin oikeaan suuntaan. Pyhäjärven laavulla pidettiin taukoa ja juuri alkanut sade vaikutti jatkuvan, joten lähdettiin vapaaehtoisesti kastumaan ja lähdettiin etenemään tuttua polkua vastakkaiseen suuntaan, kuin edellisellä kerralla siellä kulmilla. Aika oli kullannut muistot tai sitten sateen kastelemat juurakot olivat muuten paljon haastavampia kuin edellisellä kerralla, mutta porukalla meinasi välillä tulla kiukku. Emma paineli onneksi sellaisella draivilla, että tsemppasi meitä muitakin ja jostain itsekin löysin sen vauhdin, että homma ei ollut aivan hanurista. Sade ei tuntunut laantuvan millään ja kasteli maastoa koko ajan lisää. Pitkokset olivat todella liukkaita ja jarruilla ei juuri ollut vaikutusta. Pikkuhiljaa rauhalliseen tahtiin edettiin ja päästiin Kotamajalle pitämään viimeistä evästaukoa. Sieltä pari puhelua, että nyt ei olla ihan aikataulun mukaan perillä. Kukas huiputettiin tällä kertaa jyrkältä seinältä taluttaen ja saatiin monen kilometrin lasku loivalle puolelle. Puurajaan asti näkyvyys oli melko huono, kun satoi vettä eikä kiviä ja juuria juurikaan nähnyt, mutta kun antoi mennä näppituntumalla vauhdilla läpi, niin hyvä siitä tuli. Tai ainakaan pahemmin ei lähtenyt lapasesta. Puurajan alapuolella lasku jatkui ja Ossissa ja minussa heräsivät pikkupojat henkiin ja vaatteiden ollessa jo märät, oli mukava hyppiä vesilätäköissä ja hymy korvissa jatkettiin takaisin Äkäshotellille. Reilu 7,5 tunnin lenkki oli takana ja kaikilla hyvä fiilis autoja pakatessa.

Lauantaina oli vuorossa Äkäskero ja Emman jäädessä pois mukaan liittyi Aleksi, Jenna ja Santeri. Peurakaltiolta lähdettiin Auringon paistaessa kiipeämään huipulle. Nyt tuoreemmilla jaloilla jaksoi polkea paremmin, kuin edellisellä kerralla ja matka tuntui etenevän mukavasti. Jostain syystä selkä tuntui tukkoiselta, mutta sekään ei suuremmin häirinnyt. Huipulla katseltiin maisemia ja syötiin eväitä. Teknisemmällä osuudella muut kirosivat märkiä kiviä ja kantoja. Edellispäivän sade tuntui edelleen liukkaina paikkoina, mutta jotenkin itsellä oli sellainen sopivasti masokistinen olo ja nautin vaikeista paikoista, vaikka homma ei aina edennytkään suunnitellulla tavalla. Ilmeisesti kaikilla oli kokonaisuutena ihan hauskaa, vaikka väsyneitä kasvoja näkyikin lenkin jälkeen. Kiireellä suunnattiin takaisin Ylläsjärvelle ja alettiin valmistautua iltaa varten.

Huipulle ja gondolisaunaan saapui myös Tuija, Ikkelä ja Marcel ja nautittiin saunasta ja hienoista maisemista yhtä aikaa. Saunomisten jälkeen suunnattiin vielä Kaappiin muutamalle pastikselle, mutta päästiin kuitenkin ajoissa kotiin nukkumaan. Sunnuntaina aamulla ukosti ja satoi kaatamalla ja kaikki tyytyivät suosiolla huoltamaan pyöriä ja katsomaan Storen vaatevalikoimia.

Vielä olisi pari päivää reissua jäljellä ja maanantaina olisi tarkoitus suunnata Katrin kanssa DH-radoille. Ossi suuntasi jo sunnuntaina kotiin ja Aleksi ja Jennakin poistuvat maanantaina. Itse ajattelin suunnata joko maanantai-iltana Rovaniemelle tai tiistaina suoraan Vuokattiin laskemaan vielä vähän paippia. Huominen näyttää miten lopulta käy!

Urheilulomailua

Pyöräviikko heinäkuussa

Jo ennen pääsiäistä sovittu pyöräviikko Ossin kanssa toteutettiin 9.7-16.7. Heti kärkeen meinasin paniikki iskeä, että pääseekö sitä ollenkaan lähtemään. Rankan työrupeaman jälkeen kuume iski kuten aina loman lähestyessä. Kunnon lääkkeet ja tällä kertaa parantuminenkin tapahtui nopeasti ja jo maanantaina päästiin nauttimaan Ylläksestä parhaimmillaan. Ensimmäisen päivän reittinä poljettiin Keskisen laen satulasta yli ja Äkäshotellin takaa suunnattiin Kukastunturille. Noin 50 kilometrin lenkille mahtui pitkiä nousuja, teknisempää polkemista ja välillä helppoa latupohjaa. Aivan mahtavaa polkemista! Ensimmäisen päivän jälkeen paikat olivat väsyneet, mutta hyvällä ruualla ja tiukalla venyttelyllä, sekä illan kevyellä palauttavalla polkemisella päästiin kuntoon seuraavan päivän Äkäskeron keikkalle.

Äkäskeron oli tarkoitus toimia kevyenä välipäivän lenkkinä. Ennakkoon oli ajateltu reissun kestävän pari kolme tuntia, mutta koska reitti oli meille molemmille vieras, ei löydetty huipulle johtavaa polkua ja päätettiin lähteä kiertämään tunturia. Alkuun kaikki näytti hyvältä, mutta jossain vaiheessa polku loppui kuin seinään ja sitten rämmittiin ”kävelyreittiä” pitkin läpi umpimetsän ja märkien soiden välillä pyörää kantaen. Pahimmillaan meinasin vitutus hiipiä päähän, kun hyttyset ja paarmat pitivät huolen siitä, että pysähtymään ei voinut ja matkaa jatkettiin omaan suuntavaistoon luottaen, kun ötököiden takia karttaa ei viitsinyt lukea! Lopulta päästiin takaisin polulle ja kunnolla merkitylle reitille ja saatiin taas hyvää teknistä polkua alle. Lopulta 4,5h kestäneen reissun jälkeen päästiin autolle ja palattiin mökille väsyneenä ja alettiin valmistautua reissun pääetappia varten.

Kolmannen päivän kirous selätettiin Ylläs-Levi reissulla. Autolla Äkäshotellin taakse ja sieltä suunnattiin Kukastunturin sivusta kohti uusia reittejä. Kotamajalta alkaen polku oli meille taas vierasta ja heti kärkeen aivan helvetillistä! Mietittiin, että eihän tämä voi olla tällaista koko matkaa, mutta pian päästiin mukavalle tekniselle polulle joka vietti loivasti alaspäin. Mäki ei tosin tuntunut alamäeltä, mutta vieressä virtaava puro virtasi kulkusuuntaan, joten kai se oli alamäkeä. Matkalle mahtui paljon pitkoksia ja tunturit nousivat molemmin puolin ylös. Pyhäjärven laavulta pätkä hiekkatietä, jonka jälkeen päästiin taas polulle. Välillä meinasin minulla mennä selkäranka poikki ja väsymys iskeä. Onneksi nämä väsymiset tulivat meillä aina vuorotellen ja kun toista väsytti, oli toisella vauhti päällä ja se tsemppasi väsyneempääkin jatkamaan! Seitsemän kilometriä ennen Leviä päätettiin vielä huiputtaa Kätkä. Vaihtoehtona oli helppoa latupohjaa, mutta kun siellä jo oltiin, oli luonnollista valita polku Kätkän huipulle, joka osoittautui aivan helvetilliseksi nousuksi! Jyrkän kurun pohjalla noustiin taluttaen ja kivillä liukastellen, mutta pahempaa oli edessä luvassa, kun pyörä piti nostaa olalle ja kantaa! Huipulta saatiin mahtavia maisemia katseltavaksi ja todella tekninen lasku alas. Olisi ollut DH-pyörälle tarvetta, mutta nyt sai XC-pyörä elämänsä kyytiä, kun aivot jäivät minulta narikkaan, Ossin ottaessa vähän rauhallisemmin. Vauhdilla läpi ja katsotaan miten käy! Ja hyvin kävi ja alhaalla taisi vähän hymyilyttääkin. Levin asfaltilla fiilisteltiin, miten kevyesti pyörä rullasikaan. Yli seitsemän tunnin lenkki palkitsi, kun pääsi lopulta perille väsyneenä mutta onnellisena.

Torstaina oli tarkoitus polkea DH:ta, mutta huonon sään takia päivästä tuli huoltopäivä, joka oli varmasti oikein hyvä vaihtoehto! Sai kroppa vähän levätäkin ja tässä vaiheessa reissua alkoi minulla tuntua jo ruokapöydässä pehmustetulla tuolilla istuessa siltä, että istuisi pyörän satulassa koko ajan! Perjantaina päätettiin ottaa Äkäskero uudestaan ja etsiä se huipulle vievä polku, joka löytyikin pienellä etsimisellä. Nousu oli talutettava, mutta lopulta lyhyehkön nousun jälkeen päästiin aivan mahtavalle tunturin laelle. Ajonautintoa vähän häiritsi väsyneet jalat, kun takana oli jo yli sata kilometriä polkemista pyöräviikolla. Reitti osoittautui kuitenkin todella hyväksi ja lenkki poljettiin alle kolmen tunnin. Pyöräreissun loppu oli lähellä, mutta ei sitä juuri enempää olisi jaksanutkaan!

Jostain syystä tuntuu, että Ylläksen reissut eivät koskaan ole huonoja eikä niitä koskaan hehkuta tarpeeksi. Mahtavaa tekemistä hyvällä porukalla lähes aina! Koko viikon mentiin hyvällä sykkeellä ja huonommista hetkistä polun varrella selvisi kaverin tsempatessa omalla tekemisellä, eikä turhia valitettu, vaikka johonkin vähän kolottikin. Hyvällä ruualla ja venyttelyllä onnistuttiin pitämään kroppa toimintakykyisenä koko viikon ja osoitettiin, ettei tarvitse olla rautaisessa kunnossa pystyäkseen mitä ihmeellisempiin pyöräsuorituksiin haastavissa olosuhteissa. Pahemmilta välinerikoiltakin vältyttiin, kun edes renkaita ei tarvinnut vaihtaa. Pyöräviikon aikana tuli lajiin aivan uusia ulottuvuuksia, kun lenkki ei ollutkaan perus parin tunnin lenkki, vaan päivämatkat pyörivät 20 ja 50 välillä ja koko ajan piti miettiä myös seuraavien päivien jaksamista. Ossi on muutamaan kertaan maininnut, että aika kultaa muistot ja tätä kirjoittaessa reissusta on jo tovi vierähtänyt, mutta ajattelen sen niin, että jos ne ikävämmät hetket sieltä polun varrelta ovat unohtuneet, ei niillä lopulta ole niin merkitystä! Aivan mahtava reissu ja täytyy ehdottomasti ottaa uudestaan!

Kun yksi oli poissa joukostamme...

Seurakunnan juhannuskokoontuminen

Ylläksen juhannus kutsui tänäkin vuonna. Apteekkari Latvalan huvila toimi taas tukikohtana ja tyttöystävät olivat edellisvuodesta vaihtuneet Ossiin. Perinteiseen tyyliin läheskään kaikkea ei sovi kertoa, mutta sensuroituna jotain materiaalia sopii julkistaa. Itse suuntasin töiden jälkeen junalla Kolariin ja sieltä hankkiuduin tunturiin jo torstaina aamusta Aleksin ja Ossin viipyessä vielä Rollon ja Ylläksen välillä frisbeegolfkentillä.

Torstai meni rennosti tunturissa kävellen ja Tuomikuruun tutustuen. Ikkelän ja Marcellin kanssa käytiin huipulla, pohdittiin tunturin asioita, paistettiin makkaraa ja nautittiin kevyesti olutta. Illalla jatkettiin Ossin ja Aleksin kanssa huvilalla kevyesti tissutellen. Ketään ei varmaankaan yllätä, että juomia oli hankittu vähintäänkin riittävästi. Nickekin viihtyi seurassa pitkään ja hartaasti pullojen ja tonkkien keskellä.

Läpi juhannuksen oli tarkoitus syödä hyvin ja juoda sopivasti. Ihmisiä tunturissa oli paljon edellisvuotta vähemmän, mutta se ei menoa haitannut. Veera ja Saarakin saapuivat viettämään juhannusta. Päivät käytettiin erilaiseen häröilyyn ja illat vietettiin vähän railakkaammin. Jäsen X tosin jämähti mökille sekä perjantaina että lauantaina, mutta ei se tuntunut muuta ryhmää suuremmin hidastavan.

Lauantaina oli Äkäslompolossa Älyvapaat kyläkisat, mihin hiihtokoulu osallistui kokoonpanolla Ikkelä, Imaami, Allu ja Nicsu. Paikalle saavuttiin mistään mitään tietämättömänä, mutta varmasti suurimmalla huoltoryhmällä Akin toimiessa joukkueenjohtajana ja kuljettajana Veeran häärätessä huoltojoukoissa. Heti kärkeen pistettiin meteli pystyyn ja odotukset korkealle, mutta valitettavasti promillekertoimia ei tällä kertaa tunnettu ja parin pienen epäonnistumisen seurauksena voitto lipsahti täpärästi käsistä. Munan kanto tuntui sujuvan ryhmältä lähes täydellisesti, mutta vauvan heitto ei sitten enää sujunutkaan niin hyvin. Imaamilta lipsahti jauhosäkki käsistä tuuletusvaiheessa, joten muille osuuksille jäi vähän kirittävää. Jätelavaa raahattiin oikein menestyksekkäästi ensimmäiset kolme askelta, kunnes Ikkelä kaatui. Koska kilpailuvietti oli äärimmäisen kova, ei se vauhtia juuri hidastanut, mutta jotenkin jäätiin taas hieman kärjestä. Suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautui fishermans friendien nieleminen. Jostain syystä Imaami ei kyennyt nielemään paria pikku karkkia. Tietysti tämä tappion viitta tulee vainoamaan häntä lopun ikäänsä! Viimeisenä tehtävänä oli hiihto-osuus, mutta yllättäen kolme neljästä joukkueemme jäsenestä oli lumilautailun opettajia, joten ketään ei varmaankaan yllätä, että kahden lankun hallinta yhtä aikaa oli hieman haastavaa. Kaikesta huolimatta joukkueellamme oli ehdottomasti paras asenne ja kannustettiin muitakin joukkueita niin paljon kuin ehdittiin. Ensi vuonna täytyy lähteä ottamaan revanssi!

Lompolosta siirryttiin Kaapin terassille ja siellä nautittiin Auringosta ja vähäisestä, mutta hyvästä seurasta. Omalla pienellä porukalla syntyy parhaat ideat ja pahimmat juorut, joita sitten täytyy joskus toteuttaakin. Loppuilta lienee sensuroitavaa materiaalia…

Sunnuntaina osa porukasta siirtyi ulkoilmaan nauttimaan säästä ja hikoilemaan krapulaa pois. Fillarilla oli mukava käydä katselemassa kylällä ja törmässä ja näki paikkoja vähän eri kulmasta, kuin yleensä. Kevyen polkemisen innoittamina päätettiin maanantaina suunnata maastopyörälenkille maanantaina. Aamulla suunnattiin Aleksin, Ossin ja Ikkelän kanssa Resortille ja otettiin pyörät alle. Kontsalla ylös ja laskettiin Y1:lle ja sieltä poljettiin latupohjaa ja polkuja pitkin takaisin Ylläsjärvelle. Paarmat ja hyttyset häiritsivät hieman nautintoa, mutta minulle lenkki oli aivan loistava!

Kokonaisuutena juhannus oli taas aivan loistava, vaikka perjantaina vähän satoikin vettä, mutta ainakin jono kaljahanalle oli huomattavasti edellisvuotta lyhyempi. Jotenkin sitä perjantaina päätyi hetkeksi juhannustansseihinkin… Mahtavaa seuraa, hyvää juomaa ja mahtavaa ruokaa. Ruokaa ja juomaa jäi yli ja rankan loman jälkeen paluu etelään oli taas astetta raaempi. Kotona on kiva lomailla!

Olinko mä opiskelija?

Kesäkuun alku, Vuokatti

Tipaton päättyi juuri sopivasti viimeisen lähijakson alkuun. Ohjelmassa oli vähän yrittäjyyttä ja SkiLAT Olympic Games eli erilaisia kilpailuja melonnasta tietovisaan. Mikan kanssa samassa tiimissä hyökättiin heti ensimmäisellä rastilla keilaamassa kärkeen ja myöhemmin jatkettiin vahvaa suorittamista melontaosuudella. Pari viimeistä päivää pyhitettiin täysin kilpailuille, joita oli ympäri Vuokattia. Ohjelmassa oli muun muassa golfia, jonka jälkeen protesteja jätettiin puolin ja toisin. Uhkailu, lahjonta ja kiristys oli myös voimissaan ja säännöistä väännettiin kättä pitkään. Jälkipelit käytiin tennisniemessä makkaran, oluen ja muiden virvokkeiden kannustamana. Frisbeegolfissa joukkueilla tuntui olevan välillä säännöt hakusessa veden osalta, mutta onneksi tarkkaavaiset kanssakilpailijat ohjeistivat omaksi edukseen. Viimeisellä lähijaksolla nautittiin hyvästä seurasta ja rennosta tunnelmasta. Rehtori Welsbykin sai kuulla, kuinka karhu vaelsi lukittujen ovien lävitse.