Kuukausi kolmessa kappaleessa

Paljon on taas tapahtunut. Ylläkseltä pääsin lopulta Kouvolaan, Espoossa leikattiin toinen silmä uudestaan ja sitten maattiinkin pari päivää pimeässä huoneessa aurinkolasit päässä ja silmät kiinni. Nyt kuukautta myöhemmin näkee jo melkein hyvin, mutta olisi kyllä parempi näön parantua vielä vähän! Sitten oli Expot ja armotonta kohellusta kaksi päivää. Suoraan Helsingistä sunnuntaina Rovaniemelle ja vähän lisää koheltamista. Täysin samoihin arvoihin ei päässyt kuin Expoilla, mutta hyvä niin! Reilun viikon Rollossa notkumisen jälkeen pääsin lopulta lumettoman tunturin juurelle...

Nyt on Kaappi avattu ja Ylläs näyttäisi olevan ensimmäinen keskus Suomessa tänä vuonna, mikä saa rinteen auki avajaisiin! Ei kyllä paljon itseä napostele nappihissi, mutta voihan siinä auraa opettaa. Nyt pitäisi jo pikkuhiljaa tulla pakkasia, ei tästä muuten talvea tule! Eikä tällä menolla mistään muustakaan mun kohdalla, mutta ehkä se tästä!

Kun pohdin ennen Expoja, että mitä kauden aikana tunturissa tarvitseekaan, Katja sanoi, että laskukamojen, rahan ja kavereiden lisäksi lääkekaappi on yksi olennaisimmista! Rinne ei ole vielä edes auki, mutta lääkitys on kyllä jo päihittänyt viime vuotiset mennen tullen! Katsellaan nyt muutama päivä, rupeaako käsi toimimaan normaalisti ja kipu rangasta häviämään. Joka hiihtokoulussa pitää olla oma farmaseutti ja koska edellinen otti opikseen ja lähti opiskelemaan, napsahti se nakki näköjään mulle tällä kaudella...

Tahdon asua aavekylässä

Se on jännä, miten muuttovirtaukset suuntaavat jatkuvasti kohti etelää. Mitä pienempi paikka, sitä kovempi kiire ihmisillä on muuttaa sieltä pois. Metsissä eläneet erakot ovat vuosikymmenien mittaan keksineet, että erakoituminen isommalla porukalla on mukavampaa. Kotiovelta pitää päästä alle sadalla askeleella lähikauppaan, mistä saa haettua yöllisen roiskeläpän mielellään kymmenen uutisten jälkeen, kun nälkä pääsi yllättämään ja töiden jälkeen ei muistanut käydä kaupassa. Koska taloista rakennetaan yhä korkeampia, täytyy olla hissi, ettei tarvitse tuhlata askelia jo rappukäytävässä. Ilman hissiä pitäisi lähikauppoja perustaa korkeimpiin kerrostaloihin jo keskikerrokseen palvelemaan ylimmissä kerroksissa asuvia. Jos matkaa metrolle on yli puoli kilometria, täytyy matka taittaa bussilla. Onneksi jotkut hipit ovat keksineet tuoda lonkkarit Suomeen, niin yhteiskunnan häirikköskeittarit voivat kulkea lihasvoimin vajaan kilometrin matkat, mutta kaksi on jo liikaa! Koska kaikki tahtovat asua samassa läjässä ja talojen rakentaminen on kallista, on asunnoille kysyntää enemmän kuin tarjontaa ja päädytään asumaan vaatehuoneen kokoiseen yksiöön tai vuokrataan kolmio viiden kaverin kanssa. Kuulostaa ekologiselta! Tähän polttoaineiden ja autojen verotuskin varmaan tähtää, koska autoahan ei voi omistaa, koska asumisen jälkeen siihen ei ole varaa, sitä ei saisi mihinkään parkkiin ja kaiken lisäksi jonain päivänä joku haluaisi mennä sinne ikkunasta sisään lainakatseen CD-soitinta. Tämä kaikki mikäli autoa löytyy kaupungin auraamien loskakasojen alta! Kun luontainen tarvi lisääntymiseen iskee, todetaan asumisen ihmisten ilmoilla olevan liian kallista ja muutetaan kehä kolmosen ulkopuolelle susien sekaan. Heti Keravan pohjoispuolelta löytyy jo varmaan porojakin!

Lähtiköhän tämä jo vähän lapasesta? (lähti ja tämä kappale harhailee vielä enemmän... parempi siis siirtyä suoraan seuraavaan...) Ajatushan lähti jalostumaan tänään, kun ajelin Ylläsjärvellä ja edessä ajoi melko tuore Toyota Avensis. Kuskin oli pakko olla turisti tuolta susirajan turvalliselta puolelta, koska hän selvästi kuvitteli tien olevan jo jäässä ja ajeli autiossa kylässä neljääkymppiä. Lokaalit kun erottaa turisteista helposti jo ajotyylin perusteella ainakin talvella. Turisteilla kun näkyy olevan lumiallergia. Toisaalta parempi niin päin, että pysyvät tiellä, jos ei ole ennen lunta nähnyt. Find sijoitti mainitun auton Riihmäelle, että ei se arvio kauas mennyt.

Jostain kumman syystä osa erilaisista nuorista tahtoo asua keskellä ei mitään. Jossain missä voi rauhassa hakea aamulehden alasti kenenkään kaksijalkaisen näkemättä. Terassin  nurkilla kummallista näkyä seuraavaa porotokkaa ei lasketa! Tänään kylällä jo mainitun auton lisäksi vastaan tuli kaksi taksia ja yksi mersu. Meneillään oli selkeästi ruuhka-aika! Hieman aavemaisesta fiiliksestä huolimatta oli hyvä fiilis ajella kylän läpi keskukselle ja palloilla aivan helvetillisessä tuulessa. Autosta ulos astuessa kuskin penkille ehti levähtää ämpärillinen vettä tuulen mukana. Aleksin mukaan "keli on paska ja kaikkia vituttaa!"... Täällä on kuitenkin se oma rauhallisuutensa ja näyttää siltä, että kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Nythän se on ymmärrettävää, että kenelläkään ei ole kiire mihinkään, kun ei kenelläkään ole töitäkään. Ei sitä kuitenkaan talvellakaan kiirettä huomannut, vaikka jengillä töitä olikin. Ehkä tämä kaikki tuntuu niin houkuttelevalta siksi, että sitä ei ole vielä kokenut, kuin yhden talven verran, mutta ehkä sitä pitäisi kokeilla joskus pidempäänkin.

Mutanttikyklooppi

Silmälasit ovat vituttaneet jo vuosia enemmän tai vähemmän. Ne ovat aina likaiset ja osuvat milloin mihinkin ja sit niitä saa väännellä pihdeillä suoraksi. Piilolinssejä käyttäessä silmät kuivuvat ja nesteet ovat aina jossain muualla kun itse on. Laserleikkaus muhi mielessä pitkään, mutta ajatus lääkäristä ronkkimassa silmiä ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Keväällä optikkokäynnin jälkeen piti asioita arpoa uudestaan, kun piilolinsseille asetettiin entistä tiukempia rajoituksia. Kun opettaa ihmisiä työkseen laskemaan ja harrastaa sellaisia sokeillekin soveltuvia lajeja kuten lautailu ja maastopyöräily, tarvitsee silmiäkin käyttää melko aktiivisesti. Asiakaskin todennäköisesti arvostaa, jos opettaja pystyy antamaan palautetta näkemänsä perusteella. Tästä sitten lähdettiin pohtimaan silmäleikkausta, jota on aina kuvattu helppona, nopeana ja kivuttomana! No aina kaikki ei mene putkeen!

Voisi kuvitella, että silmää sorkkiessa näkisi mitä tapahtuu. Tai ainakin näkisi, että jotain tapahtuu! No eipä nähnyt... Ei ollut kyllä kipuakaan, mikä on ihan positiivista ja ajattelin, että ensimmäisen silmän jälkeen helpottaisi ja toinen menisi rennommin. Kuumottaahan se ensimmäinen hyppykin aina eniten, kun uutta nokkaa lähtee testaamaan, mutta toisella kertaa on jo yleensä helpompaa. Jostain syystä ensimmäisen silmän operoinnin jälkeen kun toista alettiin työstämään, meni pupu pöksyyn. Ehkä paineita kasvatti vähän, kun ensimmäinenkään ei mennyt ihan kiltisti ja kuulin kun leikkaava lääkäri ääneen pohti, että meneepä nyt hankalaksi. Kuitenkin se onnistui, mutta paineet toisen silmän osalta olivatkin paljon kovemmat! Luomen levitin meni vielä ihan ongelmitta, mutta kaulasta alaspäin kroppa muistutti lähinnä ratakiskoa. Voitte kokeilla mennä pimeään huoneeseen, pitää silmiä auki ja tuijottaa yhtä kohtaa ja samalla miettiä, pysyykö silmä paikallaan vai ei. Se on yllättävän vaikeaa! Imukuppi silmässä se on vielä paljon vaikeampaa! Lukemattomia kertoja lääkäri käski pitää silmää paikallaan, mutta en tiedä miten se olisi pitänyt tehdä, kun ei ollut mitään pistettä mitä tuijottaa. En uskaltanut suutakaan avata, ettei siitä tule ylimääräisiä liikkeitä. Kaikki muut kenen tiedän käyneen laserleikkauksessa ovat sanoneet, että onhan siellä se piste mitä tuijottaa. Ensimmäisen laitteen alta en sitä koskaan kuitenkaan löytänyt ja toisen silmän osalta ei toisen laitteen alle koskaan päästy, kun operaatio keskeytettiin ja siirryttiin odottamaan pimeään huoneeseen lääkärin tuomiota semipaniikissa ja epätietoisena siitä, mitä on tapahtunut! Nyt kun on ensimmäisestä operaatiosta toivuttu, niin ensi viikolla uudestaan!

Eikä se homma aivan vituiksi mennyt... Oikealla näkee hyvin, mutta ei sitä yksisilmäisenä pitkään viitsisi elää!

Jokaisessa meissä asuu pieni masokisti!

Käyn säännöllisesti tietyllä hierojalla, jonka asiakkaiden täytyy olla vähän masokisteja tai ainakin kipua täytyy sietää. Todennäköisesti hän hieroo ihmisiä eri tavalla ja jostain syystä on todennut, että minua voi murjoa ihan urakalla ja hyvä niin. Aina hieronnan jälkeen paikat ovat paljon paremmassa kunnossa, vaikka kipeää se kyllä tekee. Ja joka kerta (yhtä vuoden takaista poikkeusta lukuun ottamatta) kuulen samat asiat, miten lihashuoltoon pitäisi panostaa enemmän ja miten jalkani ovat aivan hirveät!

Muutama viikko sitten Ylläksellä Emma vihjaili, että saattaisin nauttia kivusta. Oltiin pyöräilemässä jossain Pyhätunturin juurella kaatosateessa ja poljettiin märkien juurakoiden ja liukkaiden kivien täyttämää hyvin teknistä polkua, joka todellakin oli yksi pitkä kärsimys, mutta jotenkin löysin sen flown, että kykenin nauttimaan siitä.

Tänään lähdin nauttimaan kauden viimeisistä hyvistä pyöräilykeleistä, kun ulkona oli 13 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Vartti lenkin aloittamisen jälkeen iski kymmenen minuutin rankka sadekuuro ja vaatteet olivat aivan märät ja paleli. Päätin, että periksi ei anneta! Ilmeisesti tällä viikolla on satanut muulloinkin, koska sateiden liukastamien kallioiden ja juurien lisäksi mestästä löytyi paljon kaikkea uutta ja jännää, mitä ei tutulla polulla aiemmin ole ollut. Ennen niin kuivassa paikassa oli tällä kertaa lampi. Noin 50 metriä pitkä ja tuntemattoman levyinen lätäkkö, jonka läpi polku kulki oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta kun kerran sattui tielle, niin läpi vaan! Ja täysillä kuten asiaan kuuluu! Muutamissa alamäissä oli poluista tullut pieniä puroja.

Puolentoista tunnin polkemisen jälkeen paita oli jo kuivunut, mutta kengät olivat melkoisen märät lukuisten uusien lampien ylitysten jäljiltä ja jaloista alkoi tunto kadota. Onnistuin vielä hymyilemään ja nauttimaan pilvien takaa pilkottavasta auringosta, haastavasta polusta ja tuttu tunne jaloissa muistutti talvesta. Tätä se tulisi taas olemaan ensi talvena! Paitsi silloin tulisi jossain vaiheessa eteen se hetki, kun tunne häviäisi ja tietäisi, että nyt on kylmä! Tunto oli kadonnut ja polkimia ei tuntunut kengän pohjassa. Sormet eivät enää tunteneet jarrukahvoja kunnolla, mutta fiilis oli hyvä. Jalkoja ja sormia lukuun ottamatta oli lämmin ja matka eteni kohti uusia mutalampia, jotka ylitettiin sinnillä ja väkisin! Taluttamaan ei ruvettu ihan välttämättä, kun on niistä paikoista kuivallakin läpi päässyt, niin miksi ei sitten märkänä! Sitten kun eteneminen loppui, niin se loppui totaalisesti ja tuli bongattua syvin paikka, mihin fillarin olen koskaan ajanut. Vettä oli polveen asti, kun jalan laittoi maahan ja siirtyi talutushommiin...

Yleensä lenkin jälkeen pesen pyörän heti, mutta nyt se sai jäädä! Suoraan lenkiltä suihkuun vaatteet päällä ja sukkien alta paljastui viime talvena niin tutuksi tullut valkoinen näky. En olisi itsekään uskonut, että varpaat saa valkoiseksi, kun ulkona on yli kymmenen astetta lämmintä! Kivusta huolimatta yksi parhaita lenkkejä tälle syksylle. Ja sanotaanhan sitä joskus, että kipu on kivaa ja kaikki mikä sattuu on... No kyllä te tiedätte ja jos ette tiedä, niin ottakaa selvää ;)

Kesä 2011

Kesän teemana oli pitkälti liikkuminen paikasta toiseen täysin älyvapain perustein, mutta tärkeää oli päästä pois ja katsella paikkoja, tavata ihmisiä ja olla jossakin muualla. Opelilla on tullut ajeltua ympäri Etelä-Suomea ja muutamaan otteeseen vähän pidemmällekin. Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta oikea pakara on kyllä pistänyt kovasti vastaan jatkuvaa autolla ajelua, mutta liekö sillä niin väliä… Paljon jää kirjoittamatta, kun en jaksanut olla aktiivinen, mutta alla kuitenkin juttuja kesän varrelta.

Hiihtokoulun pyöräilytapahtuma

Hiihtokoulun pyöräilyviikonloppu oli tarkoitus feidata, mutta heinäkuisen pyöräilyviikon jälkeen oli kova polte päästä polkemaan lisää hienoja polkuja tunturimaisemissa ja sain järjesteltyä riittävästi vapaata, että kannatti lähteä. Suuntasin keskiviikkona ensin Kuopioon yhdeksi yöksi ja sieltä aamulla ajelin Vuokattiin laskemaan sisäpaippia. Harvemmin elokuussa lastataan mukaan polkupyörää ja laskukamoja, mutta täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Ensimmäinen puoli tuntia meni muistellessa mitenkä lankun päällä seisotaan ja mitä se valkoinen paska siinä jalkojen alla on. Pian valkoinen paska kuitenkin muuttui valkoiseksi hopeaksi. Kultaa on toivottavasti luvassa sitten talvella. Joka tapauksessa sisäpaippi oli loistava välietappi. Yksin laskeminen on vähän tylsää, mutta hienosti aika meni kuitenkin. Tunnissa ehti laskea aivan tarpeeksi ja kun paipissa ei tosiaan ollut ketään muita, sai laskea täysin omaa tahtia! Muutamia frontti kolmosiakin tuli ländättyä.

Iltapäivällä jatkoin matkaa Tornion kautta Ylläkselle, missä Ossi odotti jo reilusti kiroillen. Joku ystävällinen kollega oli jättänyt hiihtokoulun mökillä jääkaapin oven kiinni ja sisältä löytyi tukeva kerros hometta! Sitä sitten pestiin vähän toista tuntia kahteen mieheen! Vähän telkkaria ja perjantaisen reitin suunnittelua ja ajoissa nukkumaan.

Perjantaina reitti suuntautui Kukastunturin taakse, kun tarkoituksena oli kiertää Pyhätunturi ja polkea samalla Ylläs-Levi väliltä tuttu mukava pätkä. Matkalle sattui vähän toista kymmentä kilometriä vierasta reittiä ja sitä lähdettiin kartoittamaan. Katri ja Emma liittyivät aamulla seuraan Äkäshotellin takana. Alkuun otettiin rauhassa ja noustiin pitkää loivaa mäkeä ylös pilvisessä säässä. Kukaan ei ollut vaivautunut katsomaan säätiedotuksia, koska eivät ne yleensä kuitenkaan pidä paikkaansa. Uuden reitin alkaessa lähdettiin heti suolle ja löydettiinkin vähän huonokuntoisia pitkoksia. Jossain vaiheessa polku käytännössä hävisi ja noustiin ylemmäs tunturissa puurajaan asti, mistä saatiin hieno pitkä lasku alas. Kaikilla oli niin hieno fiilis mäkeä laskiessa, että missattiin joku risteys ja päädyttiin erään mökin pihalle. Siellä olevien ihmisten kanssa jutellessa kävi ilmi, että ei oltu alkuunkaan siellä missä piti! Laskettiin väärän järven rantaan! Sieltä saatiin onneksi koordinaatteja missä ollaan ja suunnattiin takaisin oikeaan suuntaan. Pyhäjärven laavulla pidettiin taukoa ja juuri alkanut sade vaikutti jatkuvan, joten lähdettiin vapaaehtoisesti kastumaan ja lähdettiin etenemään tuttua polkua vastakkaiseen suuntaan, kuin edellisellä kerralla siellä kulmilla. Aika oli kullannut muistot tai sitten sateen kastelemat juurakot olivat muuten paljon haastavampia kuin edellisellä kerralla, mutta porukalla meinasi välillä tulla kiukku. Emma paineli onneksi sellaisella draivilla, että tsemppasi meitä muitakin ja jostain itsekin löysin sen vauhdin, että homma ei ollut aivan hanurista. Sade ei tuntunut laantuvan millään ja kasteli maastoa koko ajan lisää. Pitkokset olivat todella liukkaita ja jarruilla ei juuri ollut vaikutusta. Pikkuhiljaa rauhalliseen tahtiin edettiin ja päästiin Kotamajalle pitämään viimeistä evästaukoa. Sieltä pari puhelua, että nyt ei olla ihan aikataulun mukaan perillä. Kukas huiputettiin tällä kertaa jyrkältä seinältä taluttaen ja saatiin monen kilometrin lasku loivalle puolelle. Puurajaan asti näkyvyys oli melko huono, kun satoi vettä eikä kiviä ja juuria juurikaan nähnyt, mutta kun antoi mennä näppituntumalla vauhdilla läpi, niin hyvä siitä tuli. Tai ainakaan pahemmin ei lähtenyt lapasesta. Puurajan alapuolella lasku jatkui ja Ossissa ja minussa heräsivät pikkupojat henkiin ja vaatteiden ollessa jo märät, oli mukava hyppiä vesilätäköissä ja hymy korvissa jatkettiin takaisin Äkäshotellille. Reilu 7,5 tunnin lenkki oli takana ja kaikilla hyvä fiilis autoja pakatessa.

Lauantaina oli vuorossa Äkäskero ja Emman jäädessä pois mukaan liittyi Aleksi, Jenna ja Santeri. Peurakaltiolta lähdettiin Auringon paistaessa kiipeämään huipulle. Nyt tuoreemmilla jaloilla jaksoi polkea paremmin, kuin edellisellä kerralla ja matka tuntui etenevän mukavasti. Jostain syystä selkä tuntui tukkoiselta, mutta sekään ei suuremmin häirinnyt. Huipulla katseltiin maisemia ja syötiin eväitä. Teknisemmällä osuudella muut kirosivat märkiä kiviä ja kantoja. Edellispäivän sade tuntui edelleen liukkaina paikkoina, mutta jotenkin itsellä oli sellainen sopivasti masokistinen olo ja nautin vaikeista paikoista, vaikka homma ei aina edennytkään suunnitellulla tavalla. Ilmeisesti kaikilla oli kokonaisuutena ihan hauskaa, vaikka väsyneitä kasvoja näkyikin lenkin jälkeen. Kiireellä suunnattiin takaisin Ylläsjärvelle ja alettiin valmistautua iltaa varten.

Huipulle ja gondolisaunaan saapui myös Tuija, Ikkelä ja Marcel ja nautittiin saunasta ja hienoista maisemista yhtä aikaa. Saunomisten jälkeen suunnattiin vielä Kaappiin muutamalle pastikselle, mutta päästiin kuitenkin ajoissa kotiin nukkumaan. Sunnuntaina aamulla ukosti ja satoi kaatamalla ja kaikki tyytyivät suosiolla huoltamaan pyöriä ja katsomaan Storen vaatevalikoimia.

Vielä olisi pari päivää reissua jäljellä ja maanantaina olisi tarkoitus suunnata Katrin kanssa DH-radoille. Ossi suuntasi jo sunnuntaina kotiin ja Aleksi ja Jennakin poistuvat maanantaina. Itse ajattelin suunnata joko maanantai-iltana Rovaniemelle tai tiistaina suoraan Vuokattiin laskemaan vielä vähän paippia. Huominen näyttää miten lopulta käy!

Urheilulomailua

Pyöräviikko heinäkuussa

Jo ennen pääsiäistä sovittu pyöräviikko Ossin kanssa toteutettiin 9.7-16.7. Heti kärkeen meinasin paniikki iskeä, että pääseekö sitä ollenkaan lähtemään. Rankan työrupeaman jälkeen kuume iski kuten aina loman lähestyessä. Kunnon lääkkeet ja tällä kertaa parantuminenkin tapahtui nopeasti ja jo maanantaina päästiin nauttimaan Ylläksestä parhaimmillaan. Ensimmäisen päivän reittinä poljettiin Keskisen laen satulasta yli ja Äkäshotellin takaa suunnattiin Kukastunturille. Noin 50 kilometrin lenkille mahtui pitkiä nousuja, teknisempää polkemista ja välillä helppoa latupohjaa. Aivan mahtavaa polkemista! Ensimmäisen päivän jälkeen paikat olivat väsyneet, mutta hyvällä ruualla ja tiukalla venyttelyllä, sekä illan kevyellä palauttavalla polkemisella päästiin kuntoon seuraavan päivän Äkäskeron keikkalle.

Äkäskeron oli tarkoitus toimia kevyenä välipäivän lenkkinä. Ennakkoon oli ajateltu reissun kestävän pari kolme tuntia, mutta koska reitti oli meille molemmille vieras, ei löydetty huipulle johtavaa polkua ja päätettiin lähteä kiertämään tunturia. Alkuun kaikki näytti hyvältä, mutta jossain vaiheessa polku loppui kuin seinään ja sitten rämmittiin ”kävelyreittiä” pitkin läpi umpimetsän ja märkien soiden välillä pyörää kantaen. Pahimmillaan meinasin vitutus hiipiä päähän, kun hyttyset ja paarmat pitivät huolen siitä, että pysähtymään ei voinut ja matkaa jatkettiin omaan suuntavaistoon luottaen, kun ötököiden takia karttaa ei viitsinyt lukea! Lopulta päästiin takaisin polulle ja kunnolla merkitylle reitille ja saatiin taas hyvää teknistä polkua alle. Lopulta 4,5h kestäneen reissun jälkeen päästiin autolle ja palattiin mökille väsyneenä ja alettiin valmistautua reissun pääetappia varten.

Kolmannen päivän kirous selätettiin Ylläs-Levi reissulla. Autolla Äkäshotellin taakse ja sieltä suunnattiin Kukastunturin sivusta kohti uusia reittejä. Kotamajalta alkaen polku oli meille taas vierasta ja heti kärkeen aivan helvetillistä! Mietittiin, että eihän tämä voi olla tällaista koko matkaa, mutta pian päästiin mukavalle tekniselle polulle joka vietti loivasti alaspäin. Mäki ei tosin tuntunut alamäeltä, mutta vieressä virtaava puro virtasi kulkusuuntaan, joten kai se oli alamäkeä. Matkalle mahtui paljon pitkoksia ja tunturit nousivat molemmin puolin ylös. Pyhäjärven laavulta pätkä hiekkatietä, jonka jälkeen päästiin taas polulle. Välillä meinasin minulla mennä selkäranka poikki ja väsymys iskeä. Onneksi nämä väsymiset tulivat meillä aina vuorotellen ja kun toista väsytti, oli toisella vauhti päällä ja se tsemppasi väsyneempääkin jatkamaan! Seitsemän kilometriä ennen Leviä päätettiin vielä huiputtaa Kätkä. Vaihtoehtona oli helppoa latupohjaa, mutta kun siellä jo oltiin, oli luonnollista valita polku Kätkän huipulle, joka osoittautui aivan helvetilliseksi nousuksi! Jyrkän kurun pohjalla noustiin taluttaen ja kivillä liukastellen, mutta pahempaa oli edessä luvassa, kun pyörä piti nostaa olalle ja kantaa! Huipulta saatiin mahtavia maisemia katseltavaksi ja todella tekninen lasku alas. Olisi ollut DH-pyörälle tarvetta, mutta nyt sai XC-pyörä elämänsä kyytiä, kun aivot jäivät minulta narikkaan, Ossin ottaessa vähän rauhallisemmin. Vauhdilla läpi ja katsotaan miten käy! Ja hyvin kävi ja alhaalla taisi vähän hymyilyttääkin. Levin asfaltilla fiilisteltiin, miten kevyesti pyörä rullasikaan. Yli seitsemän tunnin lenkki palkitsi, kun pääsi lopulta perille väsyneenä mutta onnellisena.

Torstaina oli tarkoitus polkea DH:ta, mutta huonon sään takia päivästä tuli huoltopäivä, joka oli varmasti oikein hyvä vaihtoehto! Sai kroppa vähän levätäkin ja tässä vaiheessa reissua alkoi minulla tuntua jo ruokapöydässä pehmustetulla tuolilla istuessa siltä, että istuisi pyörän satulassa koko ajan! Perjantaina päätettiin ottaa Äkäskero uudestaan ja etsiä se huipulle vievä polku, joka löytyikin pienellä etsimisellä. Nousu oli talutettava, mutta lopulta lyhyehkön nousun jälkeen päästiin aivan mahtavalle tunturin laelle. Ajonautintoa vähän häiritsi väsyneet jalat, kun takana oli jo yli sata kilometriä polkemista pyöräviikolla. Reitti osoittautui kuitenkin todella hyväksi ja lenkki poljettiin alle kolmen tunnin. Pyöräreissun loppu oli lähellä, mutta ei sitä juuri enempää olisi jaksanutkaan!

Jostain syystä tuntuu, että Ylläksen reissut eivät koskaan ole huonoja eikä niitä koskaan hehkuta tarpeeksi. Mahtavaa tekemistä hyvällä porukalla lähes aina! Koko viikon mentiin hyvällä sykkeellä ja huonommista hetkistä polun varrella selvisi kaverin tsempatessa omalla tekemisellä, eikä turhia valitettu, vaikka johonkin vähän kolottikin. Hyvällä ruualla ja venyttelyllä onnistuttiin pitämään kroppa toimintakykyisenä koko viikon ja osoitettiin, ettei tarvitse olla rautaisessa kunnossa pystyäkseen mitä ihmeellisempiin pyöräsuorituksiin haastavissa olosuhteissa. Pahemmilta välinerikoiltakin vältyttiin, kun edes renkaita ei tarvinnut vaihtaa. Pyöräviikon aikana tuli lajiin aivan uusia ulottuvuuksia, kun lenkki ei ollutkaan perus parin tunnin lenkki, vaan päivämatkat pyörivät 20 ja 50 välillä ja koko ajan piti miettiä myös seuraavien päivien jaksamista. Ossi on muutamaan kertaan maininnut, että aika kultaa muistot ja tätä kirjoittaessa reissusta on jo tovi vierähtänyt, mutta ajattelen sen niin, että jos ne ikävämmät hetket sieltä polun varrelta ovat unohtuneet, ei niillä lopulta ole niin merkitystä! Aivan mahtava reissu ja täytyy ehdottomasti ottaa uudestaan!

Kun yksi oli poissa joukostamme...

Seurakunnan juhannuskokoontuminen

Ylläksen juhannus kutsui tänäkin vuonna. Apteekkari Latvalan huvila toimi taas tukikohtana ja tyttöystävät olivat edellisvuodesta vaihtuneet Ossiin. Perinteiseen tyyliin läheskään kaikkea ei sovi kertoa, mutta sensuroituna jotain materiaalia sopii julkistaa. Itse suuntasin töiden jälkeen junalla Kolariin ja sieltä hankkiuduin tunturiin jo torstaina aamusta Aleksin ja Ossin viipyessä vielä Rollon ja Ylläksen välillä frisbeegolfkentillä.

Torstai meni rennosti tunturissa kävellen ja Tuomikuruun tutustuen. Ikkelän ja Marcellin kanssa käytiin huipulla, pohdittiin tunturin asioita, paistettiin makkaraa ja nautittiin kevyesti olutta. Illalla jatkettiin Ossin ja Aleksin kanssa huvilalla kevyesti tissutellen. Ketään ei varmaankaan yllätä, että juomia oli hankittu vähintäänkin riittävästi. Nickekin viihtyi seurassa pitkään ja hartaasti pullojen ja tonkkien keskellä.

Läpi juhannuksen oli tarkoitus syödä hyvin ja juoda sopivasti. Ihmisiä tunturissa oli paljon edellisvuotta vähemmän, mutta se ei menoa haitannut. Veera ja Saarakin saapuivat viettämään juhannusta. Päivät käytettiin erilaiseen häröilyyn ja illat vietettiin vähän railakkaammin. Jäsen X tosin jämähti mökille sekä perjantaina että lauantaina, mutta ei se tuntunut muuta ryhmää suuremmin hidastavan.

Lauantaina oli Äkäslompolossa Älyvapaat kyläkisat, mihin hiihtokoulu osallistui kokoonpanolla Ikkelä, Imaami, Allu ja Nicsu. Paikalle saavuttiin mistään mitään tietämättömänä, mutta varmasti suurimmalla huoltoryhmällä Akin toimiessa joukkueenjohtajana ja kuljettajana Veeran häärätessä huoltojoukoissa. Heti kärkeen pistettiin meteli pystyyn ja odotukset korkealle, mutta valitettavasti promillekertoimia ei tällä kertaa tunnettu ja parin pienen epäonnistumisen seurauksena voitto lipsahti täpärästi käsistä. Munan kanto tuntui sujuvan ryhmältä lähes täydellisesti, mutta vauvan heitto ei sitten enää sujunutkaan niin hyvin. Imaamilta lipsahti jauhosäkki käsistä tuuletusvaiheessa, joten muille osuuksille jäi vähän kirittävää. Jätelavaa raahattiin oikein menestyksekkäästi ensimmäiset kolme askelta, kunnes Ikkelä kaatui. Koska kilpailuvietti oli äärimmäisen kova, ei se vauhtia juuri hidastanut, mutta jotenkin jäätiin taas hieman kärjestä. Suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautui fishermans friendien nieleminen. Jostain syystä Imaami ei kyennyt nielemään paria pikku karkkia. Tietysti tämä tappion viitta tulee vainoamaan häntä lopun ikäänsä! Viimeisenä tehtävänä oli hiihto-osuus, mutta yllättäen kolme neljästä joukkueemme jäsenestä oli lumilautailun opettajia, joten ketään ei varmaankaan yllätä, että kahden lankun hallinta yhtä aikaa oli hieman haastavaa. Kaikesta huolimatta joukkueellamme oli ehdottomasti paras asenne ja kannustettiin muitakin joukkueita niin paljon kuin ehdittiin. Ensi vuonna täytyy lähteä ottamaan revanssi!

Lompolosta siirryttiin Kaapin terassille ja siellä nautittiin Auringosta ja vähäisestä, mutta hyvästä seurasta. Omalla pienellä porukalla syntyy parhaat ideat ja pahimmat juorut, joita sitten täytyy joskus toteuttaakin. Loppuilta lienee sensuroitavaa materiaalia…

Sunnuntaina osa porukasta siirtyi ulkoilmaan nauttimaan säästä ja hikoilemaan krapulaa pois. Fillarilla oli mukava käydä katselemassa kylällä ja törmässä ja näki paikkoja vähän eri kulmasta, kuin yleensä. Kevyen polkemisen innoittamina päätettiin maanantaina suunnata maastopyörälenkille maanantaina. Aamulla suunnattiin Aleksin, Ossin ja Ikkelän kanssa Resortille ja otettiin pyörät alle. Kontsalla ylös ja laskettiin Y1:lle ja sieltä poljettiin latupohjaa ja polkuja pitkin takaisin Ylläsjärvelle. Paarmat ja hyttyset häiritsivät hieman nautintoa, mutta minulle lenkki oli aivan loistava!

Kokonaisuutena juhannus oli taas aivan loistava, vaikka perjantaina vähän satoikin vettä, mutta ainakin jono kaljahanalle oli huomattavasti edellisvuotta lyhyempi. Jotenkin sitä perjantaina päätyi hetkeksi juhannustansseihinkin… Mahtavaa seuraa, hyvää juomaa ja mahtavaa ruokaa. Ruokaa ja juomaa jäi yli ja rankan loman jälkeen paluu etelään oli taas astetta raaempi. Kotona on kiva lomailla!

Olinko mä opiskelija?

Kesäkuun alku, Vuokatti

Tipaton päättyi juuri sopivasti viimeisen lähijakson alkuun. Ohjelmassa oli vähän yrittäjyyttä ja SkiLAT Olympic Games eli erilaisia kilpailuja melonnasta tietovisaan. Mikan kanssa samassa tiimissä hyökättiin heti ensimmäisellä rastilla keilaamassa kärkeen ja myöhemmin jatkettiin vahvaa suorittamista melontaosuudella. Pari viimeistä päivää pyhitettiin täysin kilpailuille, joita oli ympäri Vuokattia. Ohjelmassa oli muun muassa golfia, jonka jälkeen protesteja jätettiin puolin ja toisin. Uhkailu, lahjonta ja kiristys oli myös voimissaan ja säännöistä väännettiin kättä pitkään. Jälkipelit käytiin tennisniemessä makkaran, oluen ja muiden virvokkeiden kannustamana. Frisbeegolfissa joukkueilla tuntui olevan välillä säännöt hakusessa veden osalta, mutta onneksi tarkkaavaiset kanssakilpailijat ohjeistivat omaksi edukseen. Viimeisellä lähijaksolla nautittiin hyvästä seurasta ja rennosta tunnelmasta. Rehtori Welsbykin sai kuulla, kuinka karhu vaelsi lukittujen ovien lävitse.

Kuumeilua taas...

Olen nyt pari kertaa käynyt kaverin moottoripyörällä ajelemassa ja kuume on iskenyt taas kerran. Olen miettinyt miksi se on niin mukavaa ja miksi sitä tahtoo aina vain lisää. Jos ajattelee järkevästi, niin eihän moottoripyörä kannata. Vakuutusmaksut vuodessa vastaavat autoni hankintahintaa ja jos tahtoo ottaa mukaan vaihtokalsarit, -sukat ja hammasharjan, täytyy varustautua repulla. Sateen yllättäessä aina jostain raosta tunkee vettä vaatteiden alle ja märät maalaukset tien pinnassa muistuttavat lähinnä luistinrataa.

Löytyy toki myös positiivisia puolia. Matka taittuu kummasti ripeämmin kuin autolla, vaikka ajonopeuden pitääkin rajoitusten mukaisena. Erona vain on se, että pikkuperhefarkku 90-luvulta jämähtää rekan perään ja lähtee siitä hitaammin kuin purkka tukasta, kun taas moottoripyörällä päästään itäsuomalaisesta ystävästä ohi kevyellä ranneliikkeellä. Lähes aina yksin autoillessani päästöjä tulee rikollisen suuria määriä ja moottoripyörällä hiilijalanjälkikin varmaan pienenisi. Tai sitten ei, mutta ainakin polttoainetta kuluisi todennäköisesti vähemmän...

Moottoripyörän hankintaa ei kai koskaan voi perustella järkisyin. Kyse on tunteesta ja halusta. Isälleni iski taas matkamersukuume, mutta sitäkään ei kai voi perustella järkisyin? Vanha auto 70-luvulta on lähinnä ympäristörikos, vie pihalta paljon tilaa eikä todellakaan ole mikään nautinto työmatka-ajossa. Majapaikkakin löytyy Suomesta aina yhden ajopäivän päästä, joten matkassa kulkeva sänkykään ei liene järkiperuste?

Moottoripyörällä kulkee yksi tai kaksi ihmistä näppärästi paikasta toiseen, kunhan ei pitkälle tarvitse ajaa. Samalla se toimii hyvänä terapiana. Ajaessa ei paljon pääse keskittymään maailman murheisiin, vaan yleensä ollaan täysillä mukana siinä mitä tehdään. Jossain vaiheessa naamalle leviää väkisinkin hymy, joka häviää siinä vaiheessa, kun pyörän palauttaa oikealle omistajalleen... Silloin taas muistaa, miksi oikeastaan jäi illalla kotiin, vaikka koko muu kylä oli liikkeellä ja miksi aamulla ensimmäiseksi tahtoi lähteä kauas pois.

Kausi paketissa

Edellisestä kerrasta on vierähtänyt aikaa ja paljon on tapahtunut. Kolmoskurssi tuli hiihdettyä, jalkojen turvotus nousi ja laski, aurinko paistoi, lumet suli, Opeli kiskottiin kissalla rinteestä ja omaisuus heiteltiin sinne sisään mahdollisimman laiskasti ja levälleen.

Kausi oli ja meni ja oli kivaa. Kokonaisuutena aivan mahtava vajaa puolivuotinen setti, vaikka omaa laskua tulikin vähemmän kuin parina edellisenä kautena, mutta toisaalta eihän sitä voi odottaa pystyvänsä laskemaan täysillä toista sataa päivää, jos on jo työn puolesta viisi päivää viikossa suksilla/laudalla. Kroppa huusi äärirajoilla jo nyt, joten lisärasitusta ei todellakaan tarvittu!

Viimeinen viikko tunturissa tuntui menevän kevätahdistuksen kanssa painiessa, mutta sunnuntaina kun Kaappia tyhjennettiin oli lopulta aivan mahtava fiilis, kun henksu oli hyvin liikkeellä ja Lompolostakin oli edustusta paikalla. Maanantai meni sitten toipuessa, siivotessa ja pakatessa. Paljon olisi varmasti pitänyt muutakin tehdä, mutta tekemättä jäi.

Jos kaudesta jotain jäi hampaan koloon, niin offareille olisi pitänyt päästä enemmän! Tällä kaudella lunta ei vain ollut, joten sitä voi syyttää ainakin osittain. Ehkä omaa laiskuuttakin oli ilmassa toisinaan... Myös Pyhä, Pallas ja Olos jäivät käymättä eikä Norjaankaan päässyt. Ehkä sitten ensi vuonna!

Nyt on kesäkausi käynnistetty tutuilla mestoilla ja märkä rätti lensi kasvoille melkoisella voimalla. Tästä on suunta vain ylöspäin ja sinne pyritään. Nyt pyöritään Vuokatissa hermolomalähijaksolla loppuviikko ja tiistaina palataan sorvin ääreen toivottavasti pirteämmissä tunnelmissa.

Herra Palovaara

Otsikolla ei sitten tule olemaan mitään tekemistä tekstin kanssa. Se vain sattui ensimmäisenä mieleen, eikä mitään osuvaa otsikkoa sen sijasta...

Maaliskuu on mennyt nopeasti! Oikeastaan liian nopeasti, jos minulta kysytään! Asiakkaita on riittänyt kohtuullisen hyvin ja tunturin lumitilanne on edelleen lähinnä säälittävä. Vituttaa, koska olin kuvitellut laskevani pehmeää lunta tänä talvena enemmän kuin koskaan, mutta kun ei niin ei! Täytyy kaiketi tyytyä tähän mitä on tarjolla ja katsoa kohta jo tulevaisuuteen, kun kevään kalenterikin näyttää jo aivan liian täydeltä.

Tästä päästäänkin näppärästi kevääseen yleisesti. Kevätahdistus iski pari viikkoa sitten ja meni myös pois. Suunnitelmissa oli vähän hiihtoa ja Vuokatissa poikkeamista, sekä valtion asettama velvollisuus, minkä pointtia en ymmärrä, mutta kun käsky käy niin kai se on mentävä. Suunnitelmat ovat kyllä menneet täysin uusiksi ja täytyisi keksiä uusia. En tosin keksi, miten ongelmat ratkaisisi, mutta pakkohan se on yrittää...

Jo kertaalleen poistunut kevätahdistus palasi myös takaisin. Toukokuussa palaan ilmeisesti Kouvolaan, vaikka rehellisesti sanottuna en keksi montaa syytä palata sinne. Perhe asuu siellä, Kouvolassa on töitä mistä maksetaan ihan kivasti ja todennäköisesti työ on monipuolisempaa kuin missään muualla samalla alalla. Silti ahdistaa ajatus taas yhdestä kesästä Kouvolassa! Mitä tekemistä sieltä voisi löytyä, kun aiempinakin vuosina laatu on ollut mitä sattuu ja elämän ilot Kouvolassa valitettavan vähissä. Niistäkin vähistä on entistä vähemmän jäljellä! Kohta pitäisi kai tosissaan harkita, koska sitä vakavissaan miettisi lumen perässä muuttamista toiselle pallon puoliskolle.

Elämä tunturissa hymyilee, mutta valitettavasti kausi täälläkin loppuu joskus.

Yhden miehen kokkisota

Kasiviikon torstaina meillä oli ohjelmassa kokkisota takavuosien malliin. Käytiin kaupassa neljän hengen kokoonpanolla ja viides odotteli kuuliaisesti chaletsissa ruokakassia. Jounin kaupalta meille tarttui matkaan sekoitus riisiä ja kauraa, kanan fileepihvit, chilituorejuustoa, jäätelöä, herneen versoja, säilykepersikoita, tummaa suklaata, siideri ja omasta kaapista kaivettiin lisäksi yksi kananmuna, fetaa ja yksi banaani.

Mitähän näistä saisi aikaiseksi?

Imaamin jostain syystä keittiön pöydällä ruokakassin sisältö vielä vähän lisääntyi. Yhdestä kananmunasta tuli viisi ja yhdestä banaanista kaksi. Lisäksi jostakin ilmestyi parmesan juustoa. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui. Alkupalaksi oli tarjolla puolikova kananmuna sekä kanafilettä parmesan juustolla ja fetalla maustettuna herneenversopedillä. Pääruuaksi kokki taikoi risottohässäkkää ja kanafilettä chilijuustokastikkeessa. Jälkiruokana tarjoiltiin banaanisuklaapirtelöä.

Alkupaloja

Oli hauskaa ja ruokakin oli oikeasti hyvää, vaikka kassista löytyikin kokille vieraita ainesosia. Tai jos ei vieraita niin olivat ainakin ensimmäistä kertaa käytössä. Tämä täytyy joskus ottaa uusiksi!

Valkonaaman työviikko

Hiihtolomasesonki pyöräytti tunturielämän täysin ympäri! Viime lauantaina oli kauden parhaat bileet, kun vietettiin Kaapin 1w synttäreitä ja sunnuntaina alettiin puskea töitä oikein toden teolla. Hiljaisesta tunturista vilkkaaksi turistikeskukseksi yhdessä yössä muuttunut Ylläs tarjosi sunnuntaina parasta sekä asiakkaille että minulle. Aurinko paistoi, gondoli pyöri ja oli lämmin. Ehkä ainut lämmin päivä viikkoihin! Onneksi juuri sunnuntaina, koska olin unohtanut vaihtosukat mökille ja puskin 5h töitä yksillä sukilla, kun normaalisti vaihdan kuivat joka tunnille.

Maanantaina kiire vain lisääntyi ja lähes kaikki puskivat täyttä päivää. Asiakkaita tuntui pursuavan joka tuutista ja hyvä niin. Kylmyys alkoi taas vaivaamaan, mutta gondoli pyöri kuitenkin. Brittejäkin oli löytänyt täksi viikoksi tunturiin reilusti ja minulle sattui ehkä kauden paras ski school ryhmä. Koko talven olen "valittanut" kun ei lautatunteja tunnu riittävän minulle asti, mutta kasiviikko paikkasi tämänkin ja lautatunteja on riittänyt joka päivälle. Torstaille jopa täyden päivän verran!

Sää ei ole suosinut sen enempää lomalaisia kuin hiihdonopettajiakaan. Pakkasta on riittänyt 15-20 astetta ja tunturissa on tuullut Levinkin tarpeiksi. Naama on monesti tuntunut siltä, että se putoaa rinteeseen ja pariin otteeseen hissimiehiltä on tullut kommenttia vaaleista läikistä. Toistaiseksi nahka on kuitenkin pysynyt siinä missä pitääkin ja fiilis on ollut yllättävän korkealla. Sunnuntaista tiistaihin oli sellainen draivi päällä, ettei ole ennen nähty ja sekin jälkeen pääosin on jaksanut hymyilyttää. Jos ei hymy pian hyydy ja vielä pari viikkoa painaa tähän tahtiin töitä, on naama jo niin koppura, ettei hymy hyydy ennen juhannusta.

Rookiemaisia virheitä!

 Eilen otettiin illalla kaljat ja tujaus jallua ihan vain telkkarin katsomisen ohessa. Siitä se ajatus sitten lähti... Illan mittaan todettiin, että oluen jättäminen tuulikaappiin oli täydellinen ajatus, koska jäiset kaljatölkit pussissa viilensivät kipeitä polvia mukavasti ja eilisen jääpussikierros vaihtuikin kaljapussikierrokseksi. Kohta huomattiin olevamme Kaapissa ja sieltä kyytien poistuttua jouduttiin taas kerran kotiutumaan Jaakon palveluilla. Tänään sitten pohdittiin missä pussillinen kaljaa asustaa, mutta lopulta pitkällisten etsintöjen jälkeen selvisi pussin asustaneen vessassa viime yön...

Aleksilla söpöt teipit!

Viikonloppuvapaa

Viime viikonloppuna oli ensimmäinen vapaa viikonloppu pitkään aikaan. Ossin kanssa oli haaveiltu takamaaston laskuista jo pidemmän aikaa ja nyt sattui palaset loksahtamaan kohdalleen. Tuomas suuntasi myös tunturiin ja Olsukin kyseli laskuseuraa, niin porukkakin oli kasassa ja lauantaina suunnattiin heti aamusta Kesängille. Alhaalla pakkanen paukkui kovaa, mutta ylempänä oli mukavan lämmin ja Aurinkokin paistoi mukavasti. Tuultakaan ei ollut ja kaikille tuli vähän outo fiilis, kun ylhäällä pystyi laittamaan kamat laskukuntoon ilman mitään kiirettä tai pelkoa skinipussin karkaamisesta tuulen mukaan. Pipo ja hanskat lojuivat repun päällä eväitä syödessä ennen laskua ja Aurinko tosiaan hiveli kasvoja. Pirunkurun nousukaan ei vaatinut liikoja energiaa, kun portaat olivat valmiina lähes ylös asti. Parin laskun aikana saatiin muutamia hyviä käännöksiä ja fiilis oli kohdallaan. Oltiin ensimmäisenä liikkeellä ja se kannatti, koska porukkaa haikkaili ylös pitkin päivää ja sunnuntaina katseltiin, miten tunturin seinältä paistoivat monet laskujäljet. Paluukävely parkkipaikalle sujui hyvinkin nopeaan palelevien varpaiden ja sormien takia. Vaihtohanskat loistivat tietysti poissaolollaan ja märkä hanska ei paljoa lämmittänyt pakkasen paukkuessa tuntureiden välissä parin kymmenen tienoilla.

Aurinko paistoi kivasti ennen puolta päivää =)

Tuomas ja Olsu skinnaamassa...

...ja Ossi ihan kahdella jalalla =)

Sunnuntaina oli vuorossa parkkipäivä ja suunnattiin puolen päivän maissa mäkeen. Keli oli samaa luokkaa kuin lauantainakin ja innostuttiin käymään Mordorissakin toteamassa, että Lompolon puolelle ei Aurinko paista. Parkki näyttää tässä vaiheessa jo ihan hyvältä ja iso parkkikin valmistuu ensi viikonlopulle. Hauskaa neppailua laudalla pitkin päivää vähän ympäri tunturia ja sekaan mahtui pientä siteiden säätöäkin. Aamulla unohtui säätää stanssi offariasetuksista rinne ja parkkisäätöihin, joten se oli pakko hoitaa laskemisen ohella. Kapeampi takapainoinen stanssi ei vaan toiminut rinteessa ja parkissa.

Mukavan viikonlopun jälkeen sunnuntai-iltana olo oli väsynyt mutta onnellinen. Tunturissa on hyvä olla =)

Pikkupoikainnostus!

Tälle päivälle tarjottiin mahdollisuutta ratatreeneihin ja tarkoitus oli suunnata telluilla kokeilemaan, miten Moto taipuu keppien väliin! Todistetustihan se taipuu, mutta miten se taipuun minun käskyttämänä...

Sää on viime päivinä ollut kuitenkin hyvin suosiollinen alkukauden nihkeilyn jälkeen ja Imaamin odotellessa kopilla jo ennen kymmentä hissien aukeamista, päätin liittyä seuraan ja lähteä metsästämään pehmeää tunturista. Siispä Armadaa alle ja mäkeen. Ensimmäinen nousu Huippuhissillä osoitti, että tuuli huipulla oli melkoinen ja toinen lasku Maailman cupin kuvetta tarjosi meille elämämme ensimmäiset Ylläs face shotit! Loistavaa settiä!!! Kylmä tuuli myöskin pakotti meidät siirtymään alas lämmittelemään, kun allekirjoittaneen posket olivat jo tässä vaiheessa kovat ja valkoiset.

Tauon jälkeen vuorattiin naamat turistityylisesti niin, että mistään ei näkynyt paljasta nahkaa. Päivän mittaan näkyväisyys vaihteli suuresti ja jossakin vaiheessa Aurinkokin pilkisti pilvien lomasta. Lunta tuprutteli taivaalta pitkin päivää. Hyvää linjaa sai vähän hakea, koska tuuli kasasi lunta notkoihin ja aitojen viereen, mutta aikainen lumen löytää - ainakin ennen turistia! Pitkin päivää päästiin korkkaamaan uusia linjoja ja parasta antia tarjosi ennen lounasta laskettu leveä linja lähes huipulta aina puurajaan asti. Taivaskin repesti sopivasti niin, että kontrasti oli kohdallaan ja pääsi tykittämään oikeasti kovaa! Pikkupoikainnostus valtasi mielen meillä molemmilla, mutta turistina mukana ollut Marko mainitsi alhaalla, että eihän hän osaa pehmeää laskea.

Lounaan jälkeen täytyi säästellä vähän jalkoja ja otin laudan alle ja taas jatkettiin face shottien metsästystä ympäri tunturia. Muutamia saatiinkin taas ja fiilis pysyi korkealla. Näkyvyys vaihteli edelleen ja totaalista taivaan repeämistä ei nähty missään vaiheessa. Kertaalleen vetäydyttiinkin spotin päältä heikon näkyväisyyden takia. Näin jälkikäteen ajateltuna ei sen linjan laskeminen olisi ollut yhtään sen enempää HC-kamaa, kuin päivän päättänyt lasku Luosuun.

Kun lopulta ennen neljää päästiin alas kopille, päätettiin toteuttaa Ossin kanssa päivän mittaan herännyt ajatus Luosukurun laskemisesta. Aleksi lupautui nappaamaan meidät matkalta kyytiin ja pienen lämmittelyn jälkeen suunnattiin vielä kerran Huippuhissillä toppiin! Ylhäällä molempia hieman arvelutti, mutta kumpikaan ei ääneen ehdottanut vetäytymistä. Pientä lumen tunnustelua ylhäällä ja molempien suusta sama toteamus: ei täällä mitään näe! Hämärä laskeutui jo tunturiin, kun otettiin puhelua Aleksille, että nyt mennään! Matkan varrelta löytyi korppua ja kumpua, mutta myös loistavaa pehmeää lunta ja muutamia hyviä käännöksiä tuli tehtyä telluilla. Ylhäällä oli sovittu, että pidetään nyt edes vähän kaverista huolta ja että soitellaan sitten maisematiellä mihin kohtaan alas tullaan. Matka tuntui olevan melkoista taistelua paikoitellen ja myös kiviä joutui pujottelemaan, mutta molemmilla oli hymy korvissa, kun lopulta päästiin pimeän Maisematien varteen. Ei välttämättä elämän parasta laskua, mutta ainakin yksi haastavimmista pätkistä, mitä on eteen tullut! Ei siksi että mäki olisi ollut haastava, vaan siksi ettei siellä nähnyt mitään!

Päivä oli erikoinen moneltakin suunnalta tarkasteltuna. Keli oli suoraan sanottuna helvetillinen, mutta missään vaiheessa päivää se ei tuntunut häiritsevän. Kunhan lumi on hyvää, kaikki tuntuu olevan hyvin! Gondoli ei pyörinyt, joten kaikki huiputukset tehtiin ankkurissa roikkuen, mutta poikkeuksellisesti sekään ei häirinnyt! Ajateltiin vain positiivisesti, että kovassa tuulessa ei turisteja ole niin paljon laskemassa samoja paikkoja kuin me. Kumpikaan ei muistanut nousseensa Huippuhissillä näin monesti päivän aikana sitten Gondolin valmistumisen. Päivän saldona paleltuneet posket, seitsemän tuntia tiukkaa laskemista ja lukuisia loistavia käännöksiä!

Synttärit

Vietettiin synttäreitä tasan viikko sitten. Hengellinen johtaja nuoreni taas vuodella ja synttärit olivat myös sen mukaiset. Ilta alkoi saunomisella ja tietysti tarjosimme kaverille juhlaillallisen. Tosin pitkään kaavaan ei lähdetty, mutta lihafondue meni mukavasti napaan ja kun lihaa oli tarpeeksi, saatiin kermaperunoiden kanssa mahat täyteen ja viinikin tuntui ryhmälle uppoavan oikein mukavasti. Illan päätteeksi suunnattiin Jaakon kyydillä Kaappiin juhlimaan hieman lisää. Synttärikutsu oli tavoittanut muutaman turistinkin ja tietysti myös hyviä ystäviä. Hieman erikoisempi synttärikakku tarjoiltiin pöytään, kuten oli sovittu ja ilta jatkui totuttuun malliin...

Kuvia InterSkistä

Minulle sanottiin, että ei saisi laittaa kuvia Facebookiin ihmisten kiusaksi. Saatan laittaa muutaman, mutta en montaa. Sen sijaan laitan niitä tänne ja jos jossakin on masokistin vikaa, niin olkaa hyvä - seuraavassa on kuvasaldoa Itävallasta.

Näissä maisemissa =)

Ökön ja Tonin workshop treeni sadalle oppilaalle.

Avajaisilotulitus

Nicke on Perusleirillä mukana =)

Baarimikko rupesi elvistelemään tarjoillessaan meille juomia...

...eikä se nyt täysin putkeen mennyt :D

Olisiko tämä Korea? Saatan olla väärässäkin...

Itävaltalaiset osasi nekin jotain...

...kuten new schoolia...

...mikä oli melko mielenkiintoista suurpuikkareilla :D
Oli muuten elämäni ensimmäinen kerta poikittain suksilla pressiin!

Eikä InterSki ihan pelkkää juhlaa ollut!

Kopterillekin oli valitettavasti käyttöä.

Onneksi meillä oli Jussi oppaana.

Norjalaiset väsähtivät jo viikossa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Paluu arkeen on tapahtunut ja matka St Antonista Ylläkselle on todistetusti pitkä - 27h! Kausi on ehtinyt jo pitkälle, mutta vielä on talvea jäljellä. Onneksi!

InterSki 2011, St. Anton, Austria

Neljän vuoden välein järjestettävä kansainvälinen hiihdonopettajien kongressi keräsi tänä vuonna hiihtokansan Itävaltaan ja St. Antoniin. Yli 2000 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui yhteen jakamaan tietojaan, esittelemään taitojaan ja kehittämään yhdessä talviurheilua. Suomesta lähti noin 130 henkilön ryhmä edustamaan Suomea ja tuomaan maata entistä tunnetummaksi maailman hiihtopiireissä. Levi oli myös InterSki kandidaatti 2015 ja porukalla koitettiin markkinoida sitäkin.

Matkahan alkoi jo perjantain ja lauantain välisenä yönä parin tunnin unien jälkeen Sallan ja Petterin kanssa Kouvolasta. Illalla oltiin jo St. Antonissa ja osan tavaratkin saapuivat meidän mukana paikalla. Osalla porukasta tavarat harhailivat pitkin Eurooppaa. Meillä SkiLATtilaisilla oli viikon tehtävänä ohjata pienryhmiä oikeille luennoille ja workshoppeihin. Modulilaiset saivat ISIAn päivitettyä asiallisella läsnäololla ja aktiivisuudella.

Tässä pieni osa porukasta Ökön ja Tonin ohjattavana.

Sunnuntai aloitettiin tutustumalla hiihtoalueeseen pienryhmien kanssa meidän lattilaisten johdolla. Onneksi meidän tiimissä oli Jussi (omien sanojensa mukaan vanha hiihtopummi kivikaudelta), joka on aikanaan hiihdellyt alueella useita kausia ja meidän muiden homma helpottui kummasti. Allun kanssa oltiin hiihtoalueella ensimmäistä kertaa! Iltapäivällä koottiin Suomen ryhmä lähes kokonaisuudessaan yhteen Ökön ja Tonin oppiin ja tutustumaan Suomen workshopin tarjontaan. Avajaisseremoniat illalla demorinteellä keräsivät koko ryhmän kokoon ja jo ensimmäisenä päivänä todettiin, että Suomi oikeasti näkyi, keräsi katseita ja kiinnosti ihmisiä!


Iltaisin oli usein Demo Showt ja koko InterSki kansa kokoontui demorinteen juurelle. Viikon mittaan nähtiin paljon hienoja suorituksia ja koettiin myös pettymyksiä! Suomi edusti helikopteririntamalla pariinkin otteeseen ja pari kaveria vietiin rinteistä vispilällä. Loukkaantumiset latistivat varsinkin lauta Demo Teamin tunnelmaa. Demo alueella olevat hyppyritkin osoittautuivat susiksi ja Suomen Demo Team päätti lopulta jättää shown väliin ja esittää sen sijaan Rendlin parkissa kuvattua materiaalia ja selittää, miksi show lopulta jäi väliin. Santtua ei valitettavasti päästetty mikrofonin ääreen kertomaan koko yleisölle Suomen viestiä ja meille jäi hommaksi niellä se fakta, että InterSki on nimenomaan SKI, eikä sillä juurikaan ole tekemistä lumilautailun kanssa...

Itävalta edustaa demorinteessä.

Slovenialla on lupa tappaa. Suomalaisilla ei kuulemma ollut syytä pelätä =)

Iltaisin demolaskujen ohella vietettiin aikaa Base Campissä ja Post Kellerissä sekä tutustuttiin muiden maiden edustajiin. Aikataulu oli usein tiukka ja edustusasu koki toisinaan kovia. Pensionaatista lähdettiin aamuisin liikkeelle kahdeksan jälkeen ja pahimmillaan sinne pääsi takaisin vasta kahden maissa.

Lähes kaikista workshopeista saatiin tieto haalittua ja jokaiselta maalta opittiin jotain uutta. Tarkoitus olisi vielä koota InterSkin anti yksiin kansiin lähitulevaisuudessa, että koko suomalainen hiihdonopetus voisi saata mahdollisimman paljon irti InterSkin annista.

Keskiviikkona oli vapaapäivä ja ainoastaan tellutiimillä oli luento. Me muut laskettiin vapaata ja saattoi joku kärsiä darrastakin. Meidän porukka suuntasi Lechiin ja Weisse Ringille. Oli hyvää laskua ja tuli reilusti vertikaalimetrejä. Perjantaina piti olla workshoppi, mutta suunnattiin kuitenkin laskemaan Zürsiin. Vertikaalia tuli päälle 6000m ja lasku oli viikon parasta antia!

Perjantaina oli päättäjäiset ja viimeiset demo showt. Tavarat pakattiin märkinä ja iltapäivä jännitettiin Levin puolesta. Illalla koettiin myös pettymyksiä, kun seuraava InterSki järjestetään syyskuussa 2015 Argentiinassa. Viikon setti saatiin pakettiin hyvissä tunnelmissa ja lauantaina St Antonista starttasi ryhmä väsyneitä, mutta reissuun tyytyväisiä Suomalaisia, kuka minkäkin maan vaatteissa.

Suomen Demo Shown avaus.

Meidän pienryhmä Kanadan workshopissa.

Kiitos koko InterSki porukalle ja koitetaan lähteä ryminällä Argentiinaan 2015!

St Anton kutsuu!

Lievän säätämisen, pikaisen pakkaamisen ja epäilyttävän pienen panikoinnin päätteeksi päädyin täksi päiväksi Kouvolaan. Tarkoitus oli tulla vasta huomenna, mutta tilanteet elävät ja saavuinkin jo tänään. Lauantaina klo 6:45 lähtee kone Helsingistä ja suunnataan Itävaltaan viikoksi. Interski kutsuu ja Suomi menee ryminällä paikalle!

Tässä on kuitenkin pari Kouvolapäivää Ylläksen ja Interskin välissä. Mitäpä muutakaan sillä ajalla tekisi, kuin laskisi mäkeä Mielakassa! Oli jännä fiilis suunnata mäelle ja todeta, ettei tarvitse pelätä joutuvansa töihin vapaapäivänä. Pystyi olemaan kuten (lähes) kuka tahansa laskija siellä. Suuresta laskunautinnosta ei Ylläksen jälkeen voi puhua, kun vauhtia saa koko mäessä jotakuinkin yhtä paljon kuin Ylläksen Maailman cupissa kahden käännöksen aikana ja pituuden puolesta puikkareilla ehtii sen kymmenen käännöstä. Fiilis oli kuitenkin yllättävän hyvä ja tuttujakin tuli tavattua... Tästä on hyvä jatkaa kovalla metelillä Stanttoniin!

Sairaiden uusi vuosi

Sairaiden uusi vuosi meni mukavasti ja siihen yhdistettiin eilen illalla viidet läksiäiset ja juustobileet. Ilta käynnistyi laimeissa tunnelmissa hiihtarilla, mutta siitä saatiin pikkuhiljaa koneet käyntiin ja suunnattiin Kaappiin. Nautittiin hyvästä seurasta pitkälle iltaan, kunnes Jesse ilmoitta Kaapin ovien sulkemisesta, jolloin jouduttiin käyttämään koko ryhmän kaikki suunnistustaidot päästäksemme naapurin yläkertaan. Siellä vietettiin loppuiltaa pilkun ohitse ja hommahan meni ihan putkeen. Aamulla heräsin mukavasti Imaamin vierestä tutulta kotisohvalta. Tiivistetysti vuosi lähti koko porukalla ihan kivasti käyntiin!

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä?

Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne vaikkapa Kouvolassa. Normaali talvinen ajokeli jossain muualla kuin runkotiellä. Tie on normaalin luminen, näkyvyys on hyvä ja liikennettä on vähän. Nopeusrajoitus tiellä on 80km/h. Mikä mahtaa olla perussuomalaisen nopeus? Veikkaisin vähintään 80! Liikenteessä ajetaan yleisesti vähän miten sattuu. Vilkkua kuitenkin muistetaan käyttää liikenneympyrästä poistuttaessa, kaikilla on tiedossa, että Suomessa on käytössä oikeanpuoleinen liikenne, mutta kaikesta huolimatta lumipyryn sattuessa mittari näyttää samalla tiellä edelleen 80+!

Siirrytäänpä sitten Lappiin. Liikenneympyrään ajettaessa lienee paikallaan näyttää vilkulla oikealle ja liikenneympyrässä vasemmalle. Ylämäessä Audi A6 4,2 TDI:stä ja muista vastaavista ökyautoista loppuu tehot niin, että nopeus laskee neljään kymppiin (60 alueella) ja Opelillakin pääsisi ohitse. Kun autoja tulee vastaan täytyy varmuuden vuoksi käyttää jalkaa jarrulla, sillä vastaan tulevathan saattavat ajaa samalla tavalla, kuin itsekin ajaa - keskellä tietä! Mitä nopeusrajoituksiin tulee, ne todellakin ovat suurimpia sallittuja ja niitä ei missään tilanteissa ylitetä! Päinvastoin ajetaan varmuuden vuoksi 20-30km/h alle rajoituksen, ettei vahingossakaan saa ylinopeussakkoja sankoin joukoin liikkeellä olevilta poliiseilta!

Ajelin rauhassa Kolariin päin ja tie oli normaalin talvinen ja rajoitus se perus 80km/h. Kuvassa näkyvä Volvo oli selkeästi päättänyt, että Lapissa on aina liukasta ja pitää pelätä ja tien reunakin saattaa pettää ja siksi kannattaa varmuuden vuoksi ajaa keskellä tietä 50-60km/h ilman aikomustakaan päästää perässä ajavia ohitse. Koita siinä sitten ohittaa ketään, kun ei vaan mahdu!

Vuoden vaihde karanteenissa!

Hiihtokoululla on pyörinyt kunnon kuumeaalto. Mulla nousi kuume jo tapanin päivänä sunnuntaina ja jäin maanantaina suosiolla nukkumaan. Lahosin sohvalla ja keräsin voimia maanantaina aamulla, kun Aleksi tuli lääkäristä ja liittyi seuraan. Aleksin kyyditsemänä suuntasin lääkäriin ja apteekin kautta aloitettiin päiviä kestänyt sohvahetki. Parhaimmillaan meitä on lahonnut sohvalla samaan aikaan neljä ihmistä kuumeessa. Voitte muuten kuvitella, missä kunnossa kroppa on, kun makaa yöt huonossa sängyssä ja päivät röhnöttää solmussa sohvalla! Ei rutise selkä enää, mutta joka paikkaan kyllä kolottaa.

Uusi vuosi meni mukavasti sohvalla. Lievästi sanottuna vitutti, kun muut lähtivät pitämään hauskaa ja tapaamaan ihmisiä tunturiin illalla ja Peetun kanssa jäätiin lahoamaan mökille. Mulla sairasloma jatkuu vielä maanantaihin, joten ei tarvitse pahemmin näyttää naamaa Ylläksen yössä vielä. Pääosin porukka kyllä alkaa olemaan paranemaan päin, lukuunottamatta Japia, joka vaikutti aamulla melko flunssaiselta. Mullakaan ei enää viime yönä kaatunut seinät päälle eikä tarvinnut täristä koko yötä hikisissä lakanoissa. Tästä se lähtee - toivottavasti!