Koti on... Missä?

Vannoin keväällä, että en enää tule takaisin Kouvolaan ensi kesänä. Taidan tosin olla jo tulossa, mutta silti nyt tuntuu, että maisemanvaihdos olisi paikallaan. Kesän aikana tuli tehtyä paljon hienoja juttuja, mutta nyt valo tunnelin päässä näkyy jossain kaamoksen keskellä. Suuren kivikasan silhuetti voisi jonkun silmään näyttää luotaan työntävältä, mutta minua se vetää puoleensa samalla, kun Kouvolan kadut työntävät pois!

Kämppä jota kodiksikin kutsun on täynnä kamaa ja silti yli puolet omaisuudestani on jossain muualla. Silti se on tuntunut tyhjältä viime aikoina. Muistan miten vuosia sitten kysyin serkultani kodin määritelmää. "Koti on siellä missä lumilaudat on yöllä ja koirat päivällä." Liekö serkulla koti silloin vielä vähän etsintäasteella vai mitä, mutta minulle jäi kuva, ettei kodilla tarvitse olla mitään konkreettista osoitetta eikä sen tarvitse pysyä paikallaan. Kai koti voisi olla siellä, missä juuri sillä hetkellä on hyvä olla.

Nyt on ainakin harvinaisen selvää, että koti ei ole Kouvolassa, mutta jo muutaman kuukauden sisällä pääsee etsimään jostain muualta. Ehkä se koti joskus löytyy ja sitä odotellessa voi vältellä niitä huonoja paikkoja!

Lumia odotellessa

Mistä tietää, että kesä alkaa olla ohi, syksystä porukka ei kauheasti välitä ja talvi on tulossa? Viime päivinä on tuntunut, että missä tahansa sitä on ollut, on puhuttu lumesta ja laskemisesta.

Torstaina pohdittiin alkavaa kautta ja ensilumia. Mihin aikaa Rukalle on aiempina vuosina suunnattu, mikä aika nyt olisi hyvä ja miten kalenteriin mahtuu. Ajattelin jo aiemmin tänä vuonna, että taidan jättää Rukan väliin tänä syksynä, mutta tuntuu että sinne täytyy silti mennä. Mikään pakkohan se ei ole, mutta haluan!

Toissailtana Katin terassilla pohdittiin hiihdonopettajaelämää, hiihtokoulujen erilaisia käytäntöjä ja identiteettiä. Miten missäkin on profiloiduttu ja minkälaisia ihmisiä missäkin hiihtokoulussa on. Se meni vähän vaikeaksi, mutta aina sitä jotain pystyi heittämään näppituntumalta. Se on sitten eri asia kuinka lähellä totuutta oltiin, mutta fiilispohjalta...

Viime yönä tompan terassilla päästiin taas asiaan. Keskustelut pyörivät vähän koulussa ja kuluneessa kesässä. Siinä on paljon juttua kerrottavana, kun ei ole nähnyt kolmeen kuukauteen! Jossain vaiheessa jutut lipsahtivat taas mäenlaskuun ja tulevaan kauteen.

Ja tänään... Skeittaamassa unohtui jossain vaiheessa itse skeittaaminen ja pohdittiin ensi talven välineasioita, millä perusteella niitä kamoja pitäisi hankkia, kuinka paljon ottaa selvää spekseistä, mistä hankkia... Onko aikaa? Onko rahaa?

Kesä on taputeltu ja varma talven merkki odottaa vain reilun parin kuukauden päässä! Sitä odotellessa on hyvää aikaa tehdä vaikka töitä!

Kristallin kirkas sinkki

Nyt ollaan jo onnellisesti sunnuntain puolella - onneksi! Lähes katastrofaalinen lauantai on takana ja jälkiä siivotaan sitten maanantaina. Voi mennä tiistaillekin. Näkee sitten...

Tämä viikko oli golfkentällä tapahtumien viikko. Perjantaina pelattiin PariScramble ja lauantaina Junior Harvest. PariScramble keräsi osanottajia mukavasti, vaikka pelaajatavoitetta ei aivan saavutettukaan. Junior Harvest puolestaan kärsi osanottajapulasta ja alle kymmenen pelaajaa oli suoranainen pettymys.

Molemmat tapahtumista järjestettiin pienellä budjetilla, mutta silti valmistelut olivat monin tavoin hyvin erilaiset. Toisessa tapahtumassa allekirjoittaneella oli selkeä kuva mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa. Tieto siitä kuinka maaliin päästään pyöri kristallin kirkkaasti päässä. Helppo juttu! Toisessa tapauksessa tapahtuman lopullinen kulku oli hieman hukassa ja tehtävien jako ei oikein koskaan selkiytynyt. Taustat ja lopullinen tavoite näkyivät haaleina ääriviivoina sinkissä.

Miten sitten tästä eteenpäin? Ensiksi täytyy istua molempien tapahtumien järjestävien tahojen yhteiseen pöytään ja pohtia missä onnistuttiin ja kuinka parantaa ensi vuonna. Varsinkin heikompiin osa-alueisiin tulee kiinnittää huomiota ja kirjoittaa asiat ylös ensi vuotta ajatellen! Edellisten vuosien virheistä on huono ottaa oppia, jos ei ole mitään muistuttamassa oikealla hetkellä...

Maanantaina on sitten se hetki, kun leikitään apinaa ja tehdään taas lähempää tuttavuutta Leitnerin kanssa! Se on taas pahoittanut mielensä ja sanoi yhteistyösopimuksen irti. Sen täytyy olla nainen!

Tulee se tänäkin vuonna!

Sen on pakko!

Joka syksy olen sanonut, että talvi tulee ja pelastaa! En koskaan muista pitäneeni syksystä! Tietty sinnekin on mahtunut niitä hienoja juttuja, kuten junnuna joka syksyiset kalareissut mökille ja niin edelleen. Ei nyt tähän kohtaa tullut muuta mieleen, mutta täytyyhän niitä muitakin juttuja olla. Täytyyhän?

Joka vuosi kesän jälkeen on tullut syksy ja syksyn jälkeen talvi. Toivottavasti viime talvinen talvi ei ollut poikkeuksellisen talvinen. Toisaalta tänä vuonna ei ehkä niin paljon tarvitse pelätä lämpimiä säitä. Pakkasta kai sitten sitäkin enemmän... Kesän suunnitelmat eivät ole menneet ihan putkeen. Pyörä on edelleen talviteloilla, lonkkari on ollut tossujen alla edelliskesää enemmän, mutta silti liian vähän. Treeniohjelmaa en koskaan saanut tehtyä ja golfiakin olen pelannut paljon suunniteltua vähemmän. Asia ei sen suuremmin ole häirinnyt, vaikka tietysti pientä ärsyyntymistä asian suhteen on aina. Varsinkin, kun tiedän kuinka paljon helpommalla selviäisin talvella, jos jaksaisin kesällä treenata edes semikunnolla.

Nyt se viimeinenkin treenimotivaatio on hävinnyt ja talvi saisi odottaa jo seuraavan kulman takana. Fiilistelen välinetilauksilla ja vastaavalla. Harmi sinänsä, että tällä hetkellä välinetilaus ei mene järkiperusteilla tai fiilispohjalta, vaan täysin puhtaasti eurojen mukaan! Jää se fiilistely vähän taka-alalle, kun tietää ettei sillä järjellä ja fiiliksellä ole mitään tekemistä päätösten kanssa.

Kohta on syksy ja sateet ja sitten on talvi ja dumpit. En malta odottaa! Talvi tulee ja pelastaa tänäkin vuonna! Viimeistään talvi... Toivottavasti...

Huojuva torni

Kaikki tietävät pelin, missä rakennetaan torni kolmen palikan kerroksista. Loistavaa viihdettä laskupäivän jälkeen tai tissutteluillan oheistoiminnaksi. Peliä voi pelata monella tavalla. Voidaan pelata toisia vastaan ja pyrkiä kaatamaan torni mahdollisimman nopeasti jonkun muun toimesta. Toinen hyvä vaihtoehto ja ehkä jopa mukavampi tapa on pelata peliä niin, että pyritään kasvattamaan torni mahdollisimman korkeaksi ja tukevaksi. Jälkimmäisellä tyylillä kannustetaan ja tuetaan toista ja yritetään pitää kaikki mukana viimeiseen asti.

Kumpi tahansa pelimuodoista on kyseessä, torni kaatuu aina joskus! Kuka tornin lopulta kaataa? Syytetäänkö kylmästi kaatajaa, vai sitä kaveria, kuka oli edellisenä vuorossa? Vai kenties jotain muuta edeltäjää...? Onko sillä lopulta mitään väliä kuka tornin kaatoi? Suurempi merkitys on sillä, että torni on pieninä paloina levällään ja niistä pienistä paloista pitää lähteä rakentamaan uutta tornia - jos osaa!

Kuumeilua

Heinäkuu on mennyt isolta osin enemmän tai vähemmän sairastaessa. Tulipa se elämän ensimmäinen oikea sairaslomakin lusittua angiinan takia! No kurkkukipuhan ei helpottanut ja selvisi myöhemmin, että virus oli iskenyt bakteeritaudin perään...

Eilen iski sitten toisenlainen kuume päälle! Onhan se ollut jo pitkään selvää, että tältä kuumeelta on helppo välttyä pitämällä kaikki moottoroidut kaksipyöräiset poissa jalkojen välistä! No eilen sitten tuli tilaisuus testata Yamahan R1:stä ja väärinhän siinä kävi. Odotetusti se oli kivaa ja pyörän omistajakin naureskeli, kun ensimmäisen mutkan takana avautuvalta suoralta kuului komea ujellus. Harmi sinänsä, että pyörän neljä suurinta vaihdetta tuntuivat melko turhilta näin Suomen nopeuksissa.

Muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen hymy oli korvissa ja kotona epähuomiossa päädyin nettimotoon. Katsoo asiaa miltä kantilta tahansa, ei siinä ole mitään järkeä! Nyt on laskettu, pohdittu, väännetty, käännetty, mietitty, yritetty ajatella järjellä... Pitäisiköhän sitä kuitenkin ruveta säästämään?