Suomen paras kivikasa

Lopultakin päästiin Miikan kanssa perille Kolariin vaivaiset kolme tuntia oletettua myöhemmin! Iltajunakin oli reilusti myöhässä! VR:lle sopisi mainossloganiksi "omalla autolla olisit jo perillä" tai jotain vastaavaa.

Lauantain sää ei millään tavalla lämmittänyt mieltä sen enempää kuin ruumistakaan. Oli kylmä, tuulta oli naapurituntureidenkin tarpeiksi ja näkyvyyskin oli heikko. Käytiin Miikan kanssa tutustumassa junnuparkkiin muutaman laskun verran. Miika haki tuntumaa laudalle ja itse treenailin ykkösiä ja kolmosia. Päivän päätteeksi poikettiin Eväskorissa pitsalla ja itse suuntasin Kaappiin katsomaan muiden meininkiä.

Sunnuntaina olikin sitten laskupäivä ja tuli hiihdeltyä tellua aika reilusti. Hyvää laskua ja nyt tuntuu siltä, että telluilla kulkee ja kovaa - kirjaimellisesti! Harvemmin tulee sellaista tilannetta, että tekisi mieli hidastaa vauhtia! Osalla porukasta oli päikkärit menossa, kun oma laskupäiväni päättyi ja siirryin sujuvasti kuskiksi.

Maanantaina laskettiin taas mäkeä, kuten asiaan kuuluu. Hyvää telluilua hyvässä seurassa reilu pari tuntia ja sitten Kammiin! Tuuli yltyi, näkyvyys heikkeni ja suu napsahteli. Täydellisesti ajoitettu after ski jatkui Kaapissa ja illalla saatiin Judelta kyyti mökille ja siellä pistin korkin kiinni ja suuntasin ajoissa nukkumaan! Lopputuloksena hyvä hiihtopäivä tänäänkin Auringon paistaessa kivasti taas kerran. Junnuparkissa tuli laskettua laudalla. Oli kivaa, vaikka ländit olivatkin hyvinkin kosteat ja horjumisesta ländätessä rangaistiin välittömästi!

Tässä on taas kerran keskusteltu ympäristöstä ja miten täällä eri ikäiset ja muutenkin "siviilissä" täysin erilaiset ihmiset pitävät hauskaa keskenään ilman mitään ongelmia. Kukaan ei erotu joukosta ja yhteistä juttua riittää. Voisi jopa väittää, että tämä on ainutlaatuista toimintaa! Paljon hyviä tyyppejä ja samanhenkistä porukkaa Suomen parhaan kivikasan juurella tekemässä sitä, mitä haluaa! Kohta porukka hajaantuu taas ympäri Suomea tekemään kuka mitäkin ja jokainen koittaa sopeutua elämään täysin erilaisessa maailmassa. Onneksi seuraava kausi kolkuttelee jo ovella.

Venaile rauhassa

Matkalla Ylläkselle taas kerran. Tänä talvena poikkeuksellisesti junalla Miikan kanssa. Se on jännä, miten yleensä ajan yksin autolla ja nyt kun minulla on seuraa, menen junalla. Syykin on selvä. Tulin junalla etelään ja auto odottaa Kolarissa.

Matka alkoi mukavasti Kouvolasta, kun IC oli myöhässä puoli tuntia jo heti lähdössä. Matkalla kuunneltiin kuulutuksia, miten pohjoiseen menijöiden pitäisi toimia. Toisessa kuulutuksessa kehotettiin siirtymään Lahdessa taajamajunaan, joka lähtisi tuntia myöhemmin kuin alkuperäisessä suunnitelmassa luki. Kuulutuksessa mainittiin myös juna, jolla meidän alunperin oli tarkoitus mennä ja että sen sijasta mentäisiin tällä toisella. Viimeisessä kuulutuksessa puhuttiin, että pohjoiseen menijät jatkaisivat Tikkurilaan ja vaihtaisivat siellä pikajunaan, joka päätyy Rovaniemelle. Muutamia kertoja pohjoiseen menneenä oli selvää, että sillä ei Kolariin pääse.

Oletusarvo oli siis, että uskotaan toista kuulutusta ja jäätiinkin Lahdessa pois. Riina nähtiin Kouvolassa ja pari minuuttia asemalle jäännin jälkeen Riina soitti ja kertoi uudesta kuulutuksesta, jonka mukaan pitäisi Kolariin menijöidenkin siirtyä Tikkurilassa pohjoisen junaan. Meille tieto tuli myöhässä ja jo aiemmin ehdittiin kirota VR:n epäselviä ohjeita, eikä konnariakaan oltu nähty koko matkalla. Astuttiin siis taajamajunaan, joka lähti Lahdesta tuntia myöhemmin kuin meidän juna. Asemalla katsoin netistä, että näillä yhteyksillä ei millään ehditä Omaan Kolarin junaan. Tunnustan: vitutti!

Taajamajunan konnarilta kyseltiin, miten meidän tulisi toimia ja onnistuttiin hillitsemään itsemme ja saatiinkin oikein hyvää palvelua ja soitettiin sitten Riihimäelle asiakaspalveluun. Venailin muutamia minuutteja toivoen, ettei puhelu maksaisi kauhean paljon. Toisessa päässä vastattiin lopulta ja oltiin oikein ymmärtäväisiä ja saatiin seuraavaan Kolarin junaan makuupaikat. Onneksi tilaa oli vielä runsaasti! Haittapuolena oli puolentoista tunnin odottelu Riihimäellä. Siinä kohtaa se ei enää tuntunut niin paljon häiritsevän, koska ainakin itse pelkäsin, että juna on täysi ja saadaan lattiapaikat!

Lahti-Riihimäki välille sattui samaan vaunuun hyvinkin humalainen nainen, joka aukoi päätään pitkin matkaa. Koitin kohteliaasti kertoa, että nyt kyrsii lievästi ja että voisi pysyä omalla paikallaan ja olla huutelematta "vieraisiin pöytiin"! Ei tehonnut ja koko matkan tyyppi piinasi sekä meitä, että vieressä istunutta neitiä, joka koitti tehdä koulutehtäviä. Kuuli uhkauksia, miten sen mies tulee ja hakkaa jos ei olla ihmisiksi ja miten huumeet ovat pahasta ja allekirjoittanut on epäonnistunut itseruskettavan kanssa, kun on naamassa rusketusrajat. Siitäkin selvittiin ja nyt makaan Kolarin junassa ja ollaan perillä reilu tunti arvioitua myöhemmin - olettaen, ettei tarvitse enempää venailla!

Yhteiskuntakelvollinen

Mitä sitten tehdään, kun lumi sulaa pois ja pitäisi oikeasti pysyä hetki paikallaan ja tehdä töitä. Ihmiset ympäriltä levähtävät ympäri Suomea kuka mihinkin. Kukaan ei iltaisin painosta oluelle tai työpäivän päätteeksi ei suunnata porukalla pohtimaan päivän tapahtumia, tulevia säitä, mahdollisia yhteisiä hiihtohetkiä, kertaamaan kuumimpia tilanteita ja tapahtumia.

Tunturidarra iski jo ensimmäisenä iltana. Oireina jatkuva kellon kyttääminen, tylsistyminen, väsymys ja suun kuivuminen näin muutamia mainitakseni. Positiivista on, että jo ylihuomenna hyppään junaan ja suuntaan lumille. Negatiivinen puoli on, että jo alle kahden viikon päästä löydän itseni taas Kouvolasta ja sitten jämähdetäänkin paikoilleen melkein puoleksi vuodeksi.

Mitähän normaalit ihmiset saavat tehdessään töitä viisi päivää viikossa kahdeksasta neljään vuodesta toiseen? Okei, aina ei voi mennä samalla kaavalla, kun viimiset muutaman kuukauden olen elänyt. Silti tuntuu ikävältä ajatella, että pitäisi opetella yhteiskuntakelpoiseksi ja elää, kuten "normaalit" ihmiset elävät. Sulautuminen massaan käy taas vähän edellisvuotta hitaammin. Vaikka ei suuremmin asioista stressaisikaan, niin pohjoisen letkeää menoa ei näille leveyspiireille saa tuotua, vaikka kuinka yrittäisi!

Tanhuvaara

Kolmen päivän telluilut Tanhuvaaran urheiluopiston porukan kanssa on nyt saatettu päätökseen ja pienellä kiireellä junalla Kouvolaan muutamaksi päiväksi. Täydet päivät tellua oli oikein mukavaa vaihtelua normaaliin hiihtokoulutyöskentelyyn. Tavallinen epävarmuustekijät tuntien määrästä, laadusta ja välineestä loistivat poissaolollaan, joten homma oli normaalia rennompaa ja oppilaillakin oli ainakin pääosin motivaatio kohdallaan.

Kolmen päivän aikana oli kolme eri ryhmää ja jokaisessa noin kymmenen oppilasta. Sinällään ryhmäkoko aika iso, mutta toisaalta oppilaatkin kykenivät työskentelemään ilman jatkuvaa perässä roikkumista ja vahtaamista. Erilaisia harjoitteita päästiin tekemään ihan mukavasti, vaikka pääosa ajasta menikin telluasennon hiomiseen, mistä sitten eräänä iltana ja aamuna sainkin vähän vittuilua. Koirat ja rodeotkin tuli testattua mukavina kevennyksinä välillä. Horjuminen harjoittaa ja kaatuminen kehittää, joten Tanhuvaara kyllä kehittyi reilusti, kun opettaja pisti ruoskaa viuhumaan muutamaan otteeseen!

Uusia ihmisiä, erilaisia oppilaita ja rento ilmapiiri olivat päivien teemoja. Koska aikaa oli reilusti, ei koko ajan tarvinnut kytätä kelloa ja päästiin käymään asioita mukavassa tahdissa sen kummemmin kiirehtimättä. Aikatauluistakin päästin joustamaan ja selkeästikin porukassa oli hiihtoainesta, vaikka vielä on toki tehtävää sekä ski- että after skiosuudessa. Tästä tyyppien on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin ja minulle mukavat kauden viimeiset opetukset. Vielä palaan lumille lauantaina, mutta silloin panostetaan sitten siihen hiihtoon ja jälkihiihtoon!

Kokkigurut lähtevät yksille

Sunnuntai-iltana todettiin, että meillä on mökillä vakava ongelma - jääkaappin on täynnä ruokaa ja maanantaina sinne ei jää ketään! Matt, Jari ja minä pistettiin päät yhteen ja laitettiin kimpparuoka pystyyn. Täysi jääkaappi ei muuten suoraan tarkoita, että siellä oikeasti olisi sisältöä vaan sitä, että siellä on paljon pilaantuvaa materiaalia.

Pistettiin broilerit yhdelle pannulle, jauheliha toiselle ja spagetti kiehumaan. Mausteitahan meillä ei tietenkään juuri ollut, eikä jauhoja kastikkeen suurustamiseen. Täytyy myöntää, että onnistuttiin yli odotusten lähinnä Jarin visioiden ansiosta.

Jauhelihakastike aloitettiin heittämällä lihat, sipulit ja valkosipulit pannulle ja perään pippurituorejuustoa. Perushuttua tähän asti, eikä chilikastikekaan ole mikään erikoisuus. Sekaan vielä tujaus jallua kruunasi kokonaisuuden. Broileri meinasi olla hieman haastavampi, kun hunajamarinaadilla ei kuitenkaan vielä pitkälle pötkitä. Punaviini ja jallu hoitivat kuitenkin homman kotiin ihan kivasti!

Ruuan jälkeen saatiin yllätysvieraita, kun Touho ja Jude poikkesivat käymään. Siinä päätettiin poiketa Kaappiin yksille. Matt lupautui auliisti kuskiksi ja kun lopulta löydettiin Opelista pakki, päästiin nauttimaan tuopit hyvässä seurassa. Lopputulos oli ankara tarjoilukierros, jolloin ainakin allekirjoittaneella oli lähes koko ajan kaksi tuoppia kädessä. Ei ollenkaan huono tilanne sekään!

Ja mitä olisi lähteä yksille päätymättä Pirtukellariin? Tämän kauden aikana jo useat ovat todistaneet, että näin se oikeasti kuuluu mennä. Onnistuin ensimmäisestä Pirtuun lähtevästä taksista kieltäytymään, mutta toiseen piti jo astua useiden tyyppien painostuksen seurauksena. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut lähteä, mutta joskus on kiva nukkuakin. Sen aika ei ollut vielä...

Pirtussa ei oikeastaan ollut ketään, mutta eipä sen väliä. Omalla porukalla kaadettiin kaljaa, lonkeroa ja valkovenäläisiä napaan ja jostain sitä juotavaa vain tuli, vaikkei itse nostanut persettään penkistä. Kolme lasia kahteen käteen oli jo vähän liikaa, joten osaa piti jo ruveta työntämään muille.

Kotiutumisajasta ei oikein ole selvyyttä, mutta allekirjoittanut pistää ISON kiitoksen Mattin suuntaan aamuisista palveluksista. Täytynee tarjota miehellä tuoppi jossakin välissä!

Kaappiin, Kaapissa, Kaapista...

Pääsiäisviikko meni miten meni ja siitä voi lukea enemmän vanhemmista kirjoituksista. Sen verran muisteltakoon vielä kuitenkin, että aikaa vietetiin tiiviisti Kaapissa!

Tellumoduulin jälkeinen aika onkin sitten mennyt vähän vahvemmin mökin sohvalla, joka kuluu todennäköisesti tällä menolla hyvinkin nopeaan puhki. Tai sitten ei, kun mietitään tarkemmin kyseisen kalusteen pitkää historiaa ja sitä lukuisia kertoja kuluttaneita tyyppejä. Aleksin ja Mattin kanssa on joka tapauksessa parannettu maailmaa ja juotu Eelin kallista olutta telkkarin katsomisen ohessa vähintäänkin riittävästi. Tiesittekö muuten, että Kenny vs Spenny menee aina samalla kaavalla ja Treffit pimeässä on ihan paska ohjelma?

Tänään ajattelin repäistä ja suuntasin Kaappiin K2 leffailtaan ja kuten tosihiihtomaikka aina tekee, lähdin omalla autolla! Uudet leffat pyörivät pitkin iltaa ja niihin voisi joskus oikeasti tutustua ihan ajan kanssa. Viihdyttävää laskemista näkyi useammalla pätkällä ja K2:n edustajilta kuuli hyviä juttuja laskijoiden taustoista. Selkeästi huomaa, että pääsiäisen jäljiltä elämä on hiljenemään päin ja tiskin takanakin on jo koko viikon kovasti ihmetelty, mitenkä se vesi maistuu ainakin allekirjoittaneelle niin hyvin. Näinköhän sitä on antanut itsestään aiemmin täysin väärän kuvan? Tehtiin kuitenkin sopimus, että vappuviikolla räjäytetään pankki ja painetaan kuin viimeistä viikkoa! Kesällä on kuitenkin hyvää aikaa toipua seuraavaa kautta varten. Leffaillan arvonnassa ei tällä kertaa onni suosinut, mutta eihän siihen(kään) kuole. Mikä ei tapa, sattuu vitusti! Lisäksi näillä palkoilla kyseiset hupparit ja t-paidat ostaa kuitenkin köykäsesti omallakin rahalla, vaikka en kyllä tiedä onko niitä edes myynnissä missään, mutta onko silläkään nyt niin väliä.

Ettei ihan mene pelkäksi Kaapin piilomainonnaksi, niin on täällä tullut vähän hiihdettyäkin. Vapaa mieli ja vapaa kantapää on ollut viikon teemana, enkä ole vielä käynyt varastosta lautaa kaivamassa. Ehkä se odottaa siellä sitä vappuviikkoa. Alppitouhu jäänee odottamaan ensi talvea, jos ei ensikauden suksia pääse hyviin olosuhteisiin testaamaan. Telluilla olin mäessä tänäänkin ja Suskin kanssa tuli hiihdeltyä hyviä siivuja molemmin puolin tunturia. Mordorissa tutustuttiin veden kovempaan olomuotoon, kun taas meidän puolella hiihdeltiin keväistä sohjoa. Molemmat olivat mukavia alustoja, vaikka alkaa tuntua siltä, että ARVien kanteille olisi aika tehdä jotain. Kesällä on hyvää aikaa tähänkin puuhaan... Murtsikausi on kyllä nyt totaalisesti pulkassa, kun eräänä iltapäivänä poikkesin hiihtämään kylän lenkin ja odotetusti lumi oli märkää ja suksi upposi oikein reilun puoleisesti. Nautinnosta ei voinut puhua, mutta tulipahan jotain tehtyä. Ensi talvena sitten lisää veren makua suuhun! Alamäkihiihtoa jatketaan kuitenkin vielä parisen viikkoa säiden ja jalkojen niin salliessa.

Kirkasta

Vuokatin sateet ovat takana päin ja Ylläksellä riittää luntakin suksien alle - toistaiseksi! Vuokatissa laskettiin loskalaskuja neljä päivää satunnaisesti vesisateessakin. Täytyy myöntää, että laskumotivaatio oli täysin nollassa monta kertaa, mutta kokonaisuudessaan ne neljä päivää jäivät ehkä kuitenkin plussan puolelle. Ainakin radan lasku oli mukavaa ja käteen jäi tellupätevyys ja vinkkejä oman laskun kehittämiseen.

Ylläkselle kotiuduin sunnuntaina ja mäkeä on laskettu nyt pari päivää. Lapin tiet ovat kivasti asfaltilla, mutta lumet tunturissa katoavat vähän turhan nopeaan tahtiin. Sunnuntainakin houkutti lähteä mäkeen, kun Aurinko paistoi, mutta maltoin pysyä poissa. Eilen sitten laskettiin pitkät pätkät ja suunniteltu lepo siirtyi odottamaan pilvistä päivää. Aamulla erehdyin tiedustelemaan säätä ja tiedon saatuani, en enää osannut nukkua. Muutama tunti tiukkaa telluilua riitti ja loppupäivä meni mukavasti mökin sohvalla lahotessa. Matt koitti houkutella Kaappiinkin, mutta onneksi ymmärsin pysyä poissa.

Tänään tuli laskettua vähän vähemmän. Pari mäkeä tellua riitti ja illalla iski tilapäinen mielenhäiriö ja suuntasin murtsilenkille. Vajaa kymppi tuli hiihdettyä loskaisilla laduilla. Mistään hiihtonautinnosta ei voi puhua, mutta tulipahan jotain tehtyä. Mökin sohva houkutteli taas lahoamaan ja kun saunakaan ei syystä tai toisesta lämpiä, jää hyvin aikaa kuluttaa Japin kuvaa pois sohvatyynyistä...

Kevään kuviokin alkaa olla melko tarkkaan selvillä, mutta siitä lisää myöhemmin. Vielä pari päivää vapaata vietettävänä ja sitten kolme täyttä päivää opetusta telluilla! Kuulostaa hyvältä =)

Räkänokka

Lautaykkösen kävin melko tarkkaan kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen ehtinyt pyöritellä mäkiautohommia, leikata nurtsia, liittyä kahteen hiihtokouluun, kouluttautua alppi- ja ratamoduulilla sekä lauta- ja alppikakkosella. Nyt on menossa tellumoduuli.

Joka kurssilla olen ollut nuorin. Jännä juttu, jos ensimmäisen kurssin olen käynyt juuri 18 vuotta täytettyäni ja kahdessa vuodessa kouluttautunut enemmän, kuin useimmilla olisi varaa! Yleensä joku aina heittää jotain läppää siitä, että olen nuorin eikä siinä varsinaisesti mitään. Aina se vähän kyrsii, mutta kuitenkin. Lautapuolella ero ei ole niin selkeä, kun porukka yleisestikin on nuorempaa. Suksien puolella keski-ikä on selkeästi korkeampi, ehkä välttämättä ole ihan täysin tyytyväinen tilanteeseen. Tänään luennolla kuului oman videon purun jälkeen takarivistä taas fiksua tekstiä. "Ei nyt vaadita räkänokka noviisilta liikoja!" JUMALAUTA!!! Jotain rajaa sentään! Edelleen on ihan perseestä, että ihmisiä arvioidaan iän perusteella, koska oletetaan että on kokematon. Sadan vuoden elämänkokemus tekee tunnetusti viisaaksi ja kunnolliseksi ihmiseksi! Todennäköisesti tuokin kommentti oli tarkoitettu vain "normaaliksi pään aukomiseksi" mutta vituttaa se silti!

Asiasta sen verran, että aamu alkoi vahvasti. Kokoontumisen jälkeen oli puolisen tuntia aikaa vaihtaa kamat ja siirtyä rinteille. Siinä piti luovuttaa huonekin, kun piti vaihtaa huonetta päivän aikana. Mulla oli huoneen ovi mennyt lukkoon niin, että siivoojan avaimellakaan ei auennut. Huoneessa oli kaikki kypärästä ja selkäpanssarista hanskoihin. Lopulta pääsin suhteellisen nopeasti rinteeseen vain viisi minuuttia myöhässä.

Aamupäivä vietettiin murtsien kanssa rinteesse temppuillen ja iltapäivällä siirryttiin telluihin. Oli ihan mukavaa, vaikka keli olikin totuttuun tapaan lämmin, kostea ja harmaa. Ehkä sitä oppi jotain uuttakin - toivottavasti!

Huomenna jatketaan...

Normipäivä

Viikko Yllästä taas takana ja elämä hymyilee. Kelien puolesta homma on mennyt vähän reisille. Monena päivänä on ollut tunturi aika sinkissä, mutta jotain laskettavaa on löytynyt kuitenkin. Maanantaina laskettiin Varkaankurussa muutamia hyviä laskuja ja meidänkin puolelta löydettiin pehmeää. Torstaina lämpötila nousi jo reilusti plussan puolelle ja laskeminen ei innostanut enää läheskään samalla tavalla.

Bar Kaapissa on tullut vietettyä tovi jos toinenkin. Hyviä juttuja moneen kertaan ja tuntuu, että kaikki viettävät siellä mielellään aikaansa. Fiksuhin jatkosuunnitelmiin voidaan lukea yllätyslähtö Pirtukellariin tunturin toiselle puolelle perjantaina. Sen keikan olisi kyllä aivan hyvin voinut jättää väliin, kun mökille kotiutui vasta neljän jälkeen ja kello soi todistajien mukaan 08:35. Itsehän en sitä kuullut, mutta onneksi yleinen aamumetelöinti herätti ajoissa. Lauantain pääsiäissetit venähtivätkin sitten Taigan kautta mökille suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Hyviä aftereita on ollut useampaan otteeseen...

Lauantain pääsiäisnäytös vedettiin onnistuneesti läpi. Lautajengillä suunniteltiin aamulla kuviolaskut ja vedettiin dog townia turvaväli max metri -periaatteella. Vai mitenkä se nyt oli... Näytti kuulemma hyvältä!

Viikonlopun sää on ollut taas suhteellisen hyvin kohdallaan. Aurinko on paistanut, vaikka pilviäkin on taivaalla näkynyt. Tänään oli aivan loistava laskusää ja telluilla sai hyviä laskuja alle. Fyysinen kunto on tällä hetkellä vähän heikolla pohjalla vähäisten nukkumisten ja hyvien aftereiden seuraksella, joten hirveitä laskusessioita ei pystynyt tänäänkään vetämään. Ehkä alkuviikosta kondis paranee ja ensi viikonlopun moduulilla ollaan taas kunnolla tikissä!

Loppukevään suunnitelma on edelleen lähes täysin avoin. Viikon päästä pitäisi päätöksiä tehdä ja suunnata Vuokatista joko Kouvolaan tai takaisin Ylläkselle. Ehkä muitakin vaihtoehtoja voi vakavasti harkita. Tällä hetkellä tuntuu, että todennäköisin vaihtoehto on Ylläs ja mahdollisesti töitäkin saattaisi viikon päästä olla ainakin sen verran, että vähän matkakuluja saa peittoon. Huomenna nukun joka tapauksessa pitkään ja päivä on tarkoitus viettää hiihtäen!