Lupa ajatella

Keskusteltiin tänään kahviossa rinnekäyttäytymisestä ja todettiin, että tällä kaudella varsinkin hissikäyttäytyminen on ollut heikompaa edellisvuosiin verrattuna. Syyksi arveltiin valvonnan löystymistä, mutta jokaisenhan pitäisi osata ajatella itse, eikä tehdä oikein vain rangaistuksen pelossa!

Keskustelun innoittamana laskemaan lähtiessäni päätin ottaa tiukan linjan ja pidän kuria rinteessä laskemisen ohessa. Puolitoista tuntia myöhemmin olin saanut ääneni käheäksi huutaessani hissilinjoilla laskeville tai muuten rinteessä törttöileville. Siinä sivussa tuli Sannan kanssa keskeytettyä yksi tappelu, jonka seurauksena pojat pääsivät kahvioon istumaan hissilippujen vaihtaessa haltijaa.

Ainakin neljä kertaa on tällä kaudella vaijerikin vedetty alas rullastolta. Tänään Peitsa hälytettiin kotoa kissaa ajamaan, kun vaijeri taas kerran tippui. Samat tyypit, ketkä vedättävät sivulle ovat marisemassa kun hissi seisoo, vaikka se olisi itse aiheutettua! Mielakassakin kissakuskeja on huikeat kaksi, joten vaijerin nostaminen voi hetkisen kestää, jos kuskia joutuu metsästämään milloin mistäkin.

Vastuu rinneturvallisuudesta

Illalla tuli pohdittua rinnekasvatusta ja -turvallisuutta. Eikö vanhemmilla oikeasti ole mitään käsitystä, mitä lapset rinteessä tekevät? Eikö kukaan ole kertomassa kuinka rinteessä kuuluu toimia? Tietysti monet eivät itse osaa laskea ja tuovat lapset "päiväkotiin", mutta eikö silloin olisi loogista laittaa lapsi hiihtokouluun, missä opetetaan kuinka kuuluu toimia?

Omien kokemusta pohjalta rinteissä on joitakin riskiryhmiä, joilla ei oikeasti ole mitään käsitystä siitä kuinka toimia. Ensimmäinen on lapset, toinen venäläiset ja kolmas pieni vähemmistö satunnaisia ihmisiä. Lapset ja venäläiset eivät rinteissä juurikaan eroa toisistaan. Merkittävin ero on ehkä siinä, että kun 100 kiloinen venäläinen laskee jonku ylitse soitellaan uhrille ambulanssia, kun taas lapsen törmätessä johonkin uhri selviää yleensä paljon vähemmällä. Usein vain syyllistä sattuu. Venäläisten hälläväliä -asenne näkyy invapaikkojen täyttymisen lisäksi myös rinneonnnettomuustilastoissa. Idiootit eivät ymmärrä olevansa vaaraksi, kun eivät osaa edes jarruttaa ja silti on pakko mennä isoon rinteeseen. Britit sentään ymmärtävät mennä hiihtokouluun, eivätkä kuvittele osaavansa itse paremmin!

Lasten rinnekasvatus kuuluu selkeästi vanhemmille, kuten kasvatus yleensäkin. Jos itse ei osaa laskea, tulisi lapsi laittaa hiihtokouluun oppimaan asioita. Tietysti hiihtokoulu olisi hyväksi vaikka vanhempi laskisikin, eikä se varmasti tekisi pahaksi isälle tai äidillekään! Yksi parhaista rinteessä kuulluista asioista on, että jos vanhemmat eivät opeta lapsille rinnekäyttäytymistä, tulisi hiihtokeskuksen henkilökunnan hoitaa tämä kasvatus. Näin hiihtokeskuksessa työskentelevänä voisi tietysti tiedustella, että millä ajalla ja miksi? Taasko yhteiskunnan tulisi tehdä vanhempien työt? Tulisiko kaikkien muidenkin lasten harrastuksia mahdollistavien yritysten vastata lasten kasvatuksesta? Kaiken huipuksi hiihtokeskukset oikeasti tarjoavat tällaista "kasvatuspalvelua" hiihtokoulun muodossa! Siitä vain joutuu maksamaan opettajalle rahaa ja suomalaisilla on paha tapa kuvitella, että osaavat itse ja jos eivät osaa voivat opetella! Eikö se hiihtotunti kuitenkin olisi aika halpa henkivakuutus, kun opettaja opettaisi kuinka käyttäyä ja laskea turvallisesti? Ja kuinka monta prosenttia lapsista oppisi lukemaan, jos isi opettaisi?

Linkous

Krapulamaanantaina oli hyvä hetki suunnata Lahteen hakemaan tellumonoja timanttikantista. Muokkaus oli tehty ja uusi sovellettu solki oli paikallaan. Scarpan mono ei kuitenkaan silti tuntunut toimivan! Kun on leveä jalka niin on leveä jalka. Onhan se perseestä, mutta täytynee etsiä jostain toisen merkkiset monot. Eurot lentelevät hyvää vauhtia muiden tileille. Mitä uuteen sovellettuun solkeen tulee täytyy sanoa, että se oli hoidettu päin helvettiä! Kun Scarpan varaosia ei kuulemma saanut, oli tilalle laitettu lautasiteen kiristyspalikat. Nekin suhteellisen lelumalliset ja monoa ei juurikaan saanut kiristettyä. Sinänsä aivan sama, kun jalkaa kesti pitää siellä sisällä sen 5-7 laskua.

Kun niiden laskujen jälkeen lopulta vaihdoin alppikamoihin, olin päästää yhden muksun päiviltään. Kaikki ketkä ovat käyneet Mielakassa, voivat varmasti kuvitella kuinka kovan vauhdin leikkaavalla käännöksellä ehtii saamaan siihen mennessä, kun mäkeä on neljännes jäljellä. Siihen kohtaan sattuu sopivasti metsäreitin risteys ja sieltähän paukkasi tälläkin kertaa poika suksilla suoraan rinteeseen. Todennäköisesti tyyppi ei katsonut yhtään mihin on tulossa, koska kaveri ei ehtinyt reagoida senkään vertaa mitä itse kykenin. Nopea väistö oikealle ja sen verran sain suuntaa muutettua, ettei osunut. Kunnon pesukoneet ja vauhti pysähtyi taas turva-aitoihin!

Ensimmäisenä välähti mielessä, millaisessa kunnossa olisin jos olisi ollut tellut jalassa. Molemmat siteet kun laukesivat ja sukset keräiltiin talteen. Tellut kun olisivat olleet jalassa vielä aidan välissäkin ja todennäköisesti polvet olisivat menneet muutamaan kertaan ympäri. Todennäköisesti poika ei edes ymmärtänyt, kuinka lähellä oli päätyä sairaalaan! Illan saldona tänään Mielakkaan laitettiin lisää aitaa rinteen viereen hidastamaan metsäreitiltä tulevien vauhtia ja estämään suora syöksy poikittain rinteeseen. Vasen polvi rutisi tänään vähän jännästi, mutta ehkä sieltä ei mitään sen kummempaa mennyt rikki, kun ei ole normaalia kipeämpikään.

Pala kakkua

Tänään tuli pikakomennus hiihtotunnille. Miikan kanssa arvottiin kumpi tunnin pitää ja päädyttiin siihen, että minä pidän Miikan suksilla. Sallalle meni tänään mun sukset reissua varten. Alla oli suhteellisen tiukkaa lautatreeniä monta tuntia ja viitisen tuntia huoltoa, joten alkoi olla aika väsynyt olo. Oppilas oli kuusi vuotias Konsta pk-seudulta. Harrastuksia ei pojalla omien sanojensa mukaan ollut, mutta isä paljasti luistelun sujuvan ihan mallikkaasti. Sukset olivat jalassa ensimmäistä kertaa.

Alkuun pohdin kauhuissani, että mitähän tästäkin tulee. Ensimmäisellä laskulla lentokone kääntyi kuitenkin ihan mallikkaasti ja muutaman mäen jälkeen mentiinkin jo ankkurilla ylös ja takamäkeen. Siellä tehtiin erilaisia juttuja ja Konstasta tuli oikein puhelias. Kyselykausi tuntui alkaneen ja kaikkea uutta oli kiva kokeilla. Lennettiin reilusti lentokoneella, leikittiin laivaa ja junaa, hypittiin käännösten välillä, pohdittiin miten sauvoja kuuluisi käsissä pitää...

Helpon ja hauskan tunnin päätteeksi sekä oppilaalla että opettajalla oli ollut mukavaa ja minullehan maksettiin siitä oikein palkkaakin. Näitä lisää kiitos...

Kun ei ehdi kissaa sanoa...

Aamu alkoi kivasti huoltohommilla. Kympiksi vedin monot jalkaan ja kannoin sukset ulos. Aurinko paistoi, rinne oli kova ja ihmisiä ei juuri yhtään. Ehkä kauden parhaat laskuolosuhteet! Fiilis löytyi sen kummemmin kaivelematta, vaikka lasku ei heti lähtenytkään kulkemaan. Kolme ensimmäistä laskua sisälsi kahdet pannut, mutta eihän se ole niin vaarallista.

Yhdestätoista yhteen oli hiihtotunteja. Ensimmäinen tunti oli kertausta 15 vuotta sitten laskeneelle naiselle ja toisella tunnilla oli kaksi poikaa ensimmäistä kertaa suksilla. Edes murtseja ei ollut aiemmin ollut jalassa ja se kyllä näkyi. Toinen pojista oppi suhteellisen nopeasti ja helposti, mutta toisen kanssa oli hieman enemmän ongelmia ja tästä johtuen takarinteeseen ei ollut asiaa. Tuntui, että asia ei mennyt kaverin päähän vaikka sitä kuinka yritti sinne takoa perustellen, perustelematta, käskien, ohjeistaen, huijaten, näyttäen tai jotekin muuten...

Kahdelta alkoi vuokraamovuoro. Ajattelin, että äkkiähän sieltä pääsee pois kun asiakkaita ei ollut merkittävästi ja firmassa eletään säästöliekillä. Sitten jostain löytyi huomisten ryhmien välinelistat, eikä auttanut kun alkaa tekemään paketteja valmiiksi. Kaksi koululaisryhmää, kolme hiihtokouluryhmää ja psykiatrian tyypit vievät kummasti vuokraamosta välineitä ja pohdittiinkin, mistä kaikille löytyy välineet. Lopulta suksia taiottiin kaikille eikä mennyt edes ylitöiksi. Ajoissa kotiin pääsy olikin sitten asia erikseen. Todettiin Emilian kanssa myös, että huomenna ei tarvitse vuokrata suksista pituuksia 120, 130, 140 ja 146cm eikä monoista kokoja 36, 37 ja 38.

Fiilis

Ilman työtä ei ole rahaa! Ilman rahaa ei voi harrastaa! Ilman harrastamista vituttaa! Ja koska työ vie liikaa aikaa ei ehdi kunnolla harrastamaan, joten aina vituttaa!

Syksyllä annoin tarkat rajat sille, minkä verran olen valmis tekemään töitä ja toistaiseksi olen pysynyt niiden rajojen sisällä. Lumipäiviä on kertynyt tälle kaudelle jo 50 ja silti tuntuu, että lumilla tulee vietettyä liian vähän aikaa. Jospa ottaisi lopputilin...

Tänään aamusta aurinko paistoi ja rinne näytti loistavalta. Hiihtotunteja oli kymmenestä kahteentoista ja molemmat tunnit menivät ihan mukavasti perustuntumalla. Olin aiemmin onnistunut vaihtamaan vuokraamovuoron niin, että työt alkoivat vasta kolmelta yhden sijasta ja se kannatti! Loistavalla fiiliksellä tuli laskettua melkein kolme tuntia ja rinne säilyi ihan kohtalaisessa kunnossa. Vain kavereita olisi kaivannut enemmän mäkeen...

Nimiä

Mielakka on pieni suuri laskettelukeskus iloisella asenteella. Mielakassa nautitaan paremmasta hankielämästä ainakin mainosten mukaan. Täytyy siellä pienellä nyppylällä jotain hyvääkin olla, koska sieltä tulee niin paljon kovia laskijoita. Jukka Rajala ja Sami Saarenpää ovat ehkä ne tunnetuimmat Mielakan kasvatit mutta muun muassa Tonterin Roope tekee lautapuolla nimeä kovaa vauhtia ja tuleehan sieltä yksi maailman mestarikin.

Huupposen Mikko kävi hiihtelemässä telemarkin MM-kultaa alle 21-vuotiaiden classicissa ja tästä kiertäen sattui itselleni kumma tapaaminen Mielakassa. Puuterin Perässä -blogia on tullut luettua joitakin kuukausia ja sen kirjoittaja tekee toimittajan hommia. Mikosta tehtiin eilen juttua skimbaajaan ja Muukkosen Arttuhan se käveli vastaan Mielakan kahviossa. Tuntui oudolta tavata heppu ihan oikeasti, vaikkei sen kummemmin mistään turistukaan. Piirit on pienet...

ADHD

Kolme päivää meni laskujen osalta täysin ylienergisissä merkeissä. Ensimmäinen tällainen "haistakaa paska mä lasken" tyylinen päivä meni telluilla. Yleisesti laskufiilis oli niin hyvä, että yleensä en ylhäällä malttanut varttua muita puhumattakaan, että olisin kuunnellut jos heillä oli jotain sanottavaa. Tuli tehtyä vähän hyppytreeniä, kunnes KHS tuli ja pisti radan kisarinteeseen niin, että kummulle ei enää ollut asiaa hyppimään. Täytyi siis pitäytyä tasamaalla ja koittaa hioa laskua muuten ja kehitystä olikin selkeästi havaittavissa. Jostain syystä hienoja pannujakin tuli harrastettua.

Toinen päivä olikin lautapäivä ja ehkä jopa edellistä pahempi. Jo heti ensimmäiseltä laskulta tuntui, että tänään kulkee ja onnistuinkin laskemaan joitakin aivan mahtavia rinnelaskuja. Ehkä kauden tähän mennessä parhaat lautasuoritukset tuli tehtyä torstaina. Rinne oli mahtavassa kunnossa! Sopivan kova laudalle mutta ei kuitenkaan jäinen. Teknisesti lasku ei ehkä ollut tälläkään kertaa kovin loistavaa, vaikka lauta leikkasikin kohtuullisen puhtaasti koko illan. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin lainata Samia ja todeta, että näyttölaskut ja omat vaparit ovat kaksi eri asiaa.

Eilen nautiskeltiin taas telluilla sekä hyppyjä että rinnettä. Loivalla suksi leikkasi jo ihan kivasti ja ehkä sieltä jostain alkoi pikkuhiljaa löytymään lantionkulmatkin. Tai ehkä se vain tuntui siltä. Hauskaa kuitenkin oli aina siihen asti, kunnes piti lähteä. Loppuilta menikin sitten seurasta huolimatta vähän yksinäisellä fiiliksellä ja se ehkä vähän lannisti tätäkin laskupäivää.

Pääsyy tämän päivän huonoon laskufiilikseen löytyy kuitenkin säästä. Yöllä tuli kymmenisen senttiä lunta ja kello olikin aamulla soimassa jo seitsemältä. Tarkoitus oli ehtiä mäkeen ennen KHS:n treenejä mutta ulos vilkaistuani painoin pään tyynyyn. Kymmenen senttiä tuoretta lunta haikaten hävisi lämpimälle sängylle puolen tunnin arvonnan jälkeen. Rinne olikin kympiltä jo aika raiskattu ja lumi tarrasi tiukasti tellujen pohjiin. Mitä lie välinehuoltaja taas tehnyt, kun suksissa oli voitelu niin heikolla tasolla...