Sukellus

Sanotaan, että vain rohkeat kaatuvat eteenpäin. Kysehän on tietysti telemarkista. Mikon innoittamana otin tänään itseäni niskasta kiinni ja ajattelin yrittää opetella oikeasti hiihtämään! Kolmas tellupäivä tälle talvelle ja alkoihan se leikkaavakin sieltä löytyä loivalla rinteellä. Vielä on kuitenkin työtä tehtävänä...

Mahtui päivään kuitenkin muutakin, kuin onnistumisen riemua. Päivän kolmas leikkaava käännös päättyi syöksyyn ja mahalaskuun. Vaihdoin kanttia tarkoituksena kääntyä oikealle, mutta kun tällä kaudella on tullut laskettua paljon alppikamoilla, laitoin liikaa painetta eteen ja samalla nostin johtavan jalan kantapään ilmaan! Siitä sukellettiin suoraan eteenpäin ja syöksyttiin pitkin rinnettä mahallaan. Liu'un aikana ehti pohtia muun muassa aidan kuntoa ja sen kiinnityksiä. Onneksi aita oli oikein pystytetty ja selvisin pienellä niskakivulla ja lievällä polven vääntymisellä syöksystä pää edellä aitaan.

Järjestelmällistä toimintaa

Kello on kahdeksan lauantaiaamuna. Silmät eivät tahdo pysyä auki, lehti on lukematta ja aamupala pahasti kesken. Lähtö olisi 20 minuutin kuluttua. Mielakan kodan raput odottavat tekijäänsä ja yhdeksältä olisi tarkoitus aloittaa. Ratapöllit joista raput on tarkoitus tehdä loistavat poissaolollaan. Puhelu rinnepäällikölle paljastaa, että kaksi kuudesta tarvittavasta pöllistä lojuu nyppylän toisella puolella. Ei kun Lynx käyntiin, ahkio perään ja hakemaan! Kun pöllit lopulta saapuvat porrastyömaalle ja maapohja alkaa muistuttamaan rappuja todetaan, että pöllejä ei oikein löydy lisää. Päätetään siis oikaista ja tehdä raput kolmella pöllillä. Kun sitä kolmattakaan ei löydy, päätetään oikaista vielä vähän ja laitetaan vain kaksi.

Tavoitteena oli tehdä portaat nopeasti ja mennä sitten ajoissa rinteeseen. Toisin kuitenkin kävi tälläkin kertaa. Pääsin lopulta mäkeen kahdentoista jälkeen. Onneksi olin jo siirtänyt ainoan lautatunnin Jamille ja sain rauhassa laskea pari tuntia ennen vuokraamovuoroa. Uusi lauta (Atomic Cold Smoke) toimi mukavasti ja lautafiiliskin on nyt parin päivän aikana löytynyt mukavasti Ylläksen jäljiltä.

Kolmelta alkoi vuokraamovuoro. Asiakkaita tuli ja meni eikä missään kohtaa ehtinyt hengähtää. Jo ennen tilityksen aloittamista ilmeni, että joitain ongelmia todennäköisesti tulee. Näin myös kävi! Hiihtokoulun kuitteja oli 140€:n arvosta hukassa. Ilman kuitteja opettaja ei saa palkkaa, joten olisi suotavaa, että kuitit olisivat siellä missä niiden kuuluu olla. Pankkikortin lukija ja kassa olivat erimielisiä myynnin määristä ja Stora Enson virkistysseteleitäkään ei ilmeisesti oltu lyöty oikein. Muitakin ongelmia saattoi olla mutta ne eivät ehkä tulleet ilmi. Pitkällisten laskutoimitusten, useiden sivistyssanojen ja monien pohdintojen jälkeen pistin luvut paperille, nimen alle ja toivoin, että ongelma ei olisi kovin vakava ja että pienet heitot joita en pohdintojen jälkeenkään kyennyt selittämään eivät olisi niin kovin vaarallisia...

Kiirettä, laskuja ja motivaatiopulaa

Eilen tuli laskettua suhteellisen mukavasti. Aloittelin telluilla ja siirryin myöhemmin alppisuksiin. Rinne oli Mielakassa kohtalaisessa kunnossa ja seuraakin oli ihan mukavasti ettei tarvinnut yksin laskea. Ehkä ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun selvisi yhdellä kahvitauolla!

Viime aikoina on alkanut tuntua, ettei ehdi laskea niin paljon kuin haluaisi. Hiihtokoulu vie osan ajasta, välineitä täytyy huoltaa ja vuokraamossakin on vuoroja aina silloin tällöin. Lukiokin pitäisi hoitaa kunnialla loppuun. Laskemiseen jää aikaa aivan liian vähän! Monen voi olla vaikea käsittää, miten tyyppi joka on laskenut jo 30 päivää kokee laskevansa liian vähän. Ehkä kaikkien ei sitä tarvitse käsittää mutta omalla kohdallani laskemisen laatu on ollu valitettavan heikkoa ja niin sanottuja hengailulaskupäiviä on liikaa. Kovaa treeniä on tullut tehtyä vain jotain kymmenen päivää käsittäen kahden lajin treenit. Ei riitä mihinkään.

Tästä pääsee näppärästi motivaatiopulaan. Edelliset kunnon lasku laudalla on laskettu Ylläksellä joskus kuun alussa. Maaliskuussa olisi tarkoitus mennä lauta kakkoselle ja tavoitteet ovat tietysti korkealla. Etelään tulo toi tullessaa kuitekin ikävän motivaatiopulan! Mielakka ei ole omiaan lautatekniikan hiomiseen ja kun suorituspaikat eivät ole täysin kunnossa, näkyy se heti motivaatiossakin. Uusi lautakin on lojunut jo kohta pari viikkoa odottamassa ensikosketusta lumeen!

Huomenna olisi taas ohjelmassa koulua kahdeksasta kymmeneen, jonka jälkeen siirryn Mielakan huoltotiloihin ja illalla on vuorossa wernerin hiihtokoulu. Perjantain kohdalla kalenterissa on vain koulua, joten silloin voisi olla tiukka laskupäivä!

Löysäilyä

Lumileirin toinen ja samalla viimeinen päivä meni monen osalta aika löysäillen, vaikka eihän se väärin ole. Nelisen tuntia pyörittiin mäessä ja tehtiin erilaisia harjoitteita, laskettiin vähän rataa ja treenattiin suksitaituruutta. Rinne oli taas hyvässä kunnossa ja eikä pehmennyt päivän edetessä oikeastaan ollenkaan. Sumua vähän kertyi ylös, mutta sekään ei suuresti haitannut laskemista.

Iltapäivällä kahden maissa lähdettiin takaisin mökille syömään ja pakkaamaan. Tavoitteena oli lähteä kotiin päin neljältä, mutta Antin ennustus toteutui ja lähtö viivästyi reilusti. Lopulta puoli kuuden maissa "lintta" lähti matkaan ja tällä kertaa selvittiin kahdella tauolla ja matka meni ihan mukavasti.

Yhteenvetona itse olisin kaivannut enemmän ohjattua laskemista, klinikointia ja tarkempaa laskun ruodintaa. Toisaalta liikaa muutoksia ei saa tehdä kerralla, joten ehkä tässä vaiheessa oli Miikalta hyvä veto vetää lumileiri suhteellisen väljällä ohjelmalla. Kokonaisuudessaan viikonlopusta jäi kuitenkin positiivinen maku ja tulevina vuosina tietysti täytyy pyrkiä mukaan!

Lumileirillä

Eilen päästiin illalla perillä monien kusitaukojen jälkeen. Näkemyseroja asioihin oli havaittavissa jo matkalla mutta niistäkin selvittiin. Ilta meni mukavasti olutta nauttien ja jutustellen.

Aamusta tilataksilla rinteeseen, ettei tarvinnut autoja lämmittää, eikä kenenkään tarvinnut rasittaa itseään autoillen. Päivän ohjelma piti sisällään alpin opetusohjelman hyvinkin tiivistetyssä muodossa. Aura, kyssi ja leikkaava käytiin pikaisesti läpi ja lopuksi kaikki videoitiin tarkempaa analyysia varten. Päivän aikana nesteytyksestä täytyi pitää huolta, ettei pakkasessa alkaisi palelemaan.

Virallisessa ohjelmassa on jäljellä vielä videoiden purku, jonka jälkeen siirrytään vapaalle ja saatetaan ehkä nautiskella olut tai pari saunan yhteydessä. Muistetaan kuitenkin ammattimaisuus ja aamulla ollaankin taas ajoissa rinteessä.

Wernereitä

Tänään alkoi Wernerin hiihtokoulu. Werneri on siis tarkoitettu lapsille ja siitä on olemassa eri versioita. Lumiwerneri on aivan alkeisryhmä, vauhtiwerneri vähän kokeneemmille ja ratawernerissä sitten lasketaan jo keppien välistä. Lisäksi löytyy ilmeisesti lumilautawerneriä ja eiköhän noita ole vielä joitain muitakin. Eihän kaikkea voi muistaa... Meillä oli nyt kuitenkin lumiwerneri ja yhden kerran pituudeksi oli päätetty 90 minuuttia.

Oppilaita oli 23 neljälle opettajalle eli ihan sopivasti. Alku meni ihan kivasti, kun Antin kanssa saatiin alkeisporukka Killin ja Matin ottaessa kokeneemmat laskijat huostaansa. Tasamaatoiminta sujui kaikilta ihan kivasti joten pian siirryttiin lasten rinteeseen. Siinä sitten hetken pyörimisen jälkeen pilkottiin porukkaa taas pieniksi ja mulle jäi ne kaikkein jalattomimmat yksilöt, jos näin voi asian ilmaista. Toisin sanoen oppilaat olivat kaikki enemmän tai vähemmän talutettavia.

Pikkuhiljaa siitä putosi porukkaa Antille opettelemaan kääntymistä, kun minä jäin vääntämään parin tyypin kanssa auraa. Toinen jäljelle jääneistä oli kuusi vuotias todennäköisesti liikuntaa harrastamaton poika, jonka vanhemmat olivat "pakottaneet" mäkeen. Heti ensimmäisen laskun jälkeen kuului "En ikinä opi auraamaan! Ei tästä mitään tule!". Yritä siinä sitten vakuutella, että hyvin se menee ja tehdään vielä näin niin menee vielä paremmin. Toinen oli viisi vuotias poika, joka oli alkuun tosi innostunut, vaikka aura ei mennyt edes sinne päin. Ylös mennessä täytyi auttaa, kun tamppaaminen sivuttain ei oikein onnistunut, vaan sukset kääntyivät väkisin kohti ylärinnettä. Loppua kohden innostus kuitenkin laantui väsymyksen ja oppimattomuuden seurauksena.

Nyt onkin mietittävä mitä sitä tekee ensi viikolla. Uhkailu, kiristys ja lahjonta toimivat lyhyellä tähtäimellä, mutta kokonaisen wernerikurssin läpi vetäminen noilla perjaatteilla ei ehkä onnistu. Eikä se olisi edes mukavaa... Miikan kanssa ajateltiin, että voidaan viikonloppuna ottaa lumileirillä asia yleiseen pohdintaan. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että otetaan askel taakse päin ja siirrytään takaisin tasamaalle ja kehitetään siihen jotain leikkejä ja harjoitteita, mitä on mukava tehdä ja hakea sitä kautta tuntumaa laskuvälineisiin.

Kotona?

Matkoilla on kuulemma mukavaa ja kotiin on kuulemma vielä mukavampi palata. Koskaan ei puhuta siellä viihtymisestä. Ainakaan reissaamisen yhteydessä!

Nyt on jo kolme päivää laskettu Mielakassa. Tänään välineenä oli vaihteeksi lauta ja ihan rehellisesti ilmaistuna laskemisesta ei tullut mitään! Rinne oli epätasainen, jäinen ja kapea. Olisihan siinä puikkarilla laskenut, mutta kun halusin laskea laudalla. Alkoi tuntua, että johan tässä on oltu kotona ja voisi lähteä takaisin Lappiin. Joku sanoi joskus, että kotona saa olla mukavaa, mutta sieltä pitäisi myös haluta välillä pois. Meneeköhän tämä jo yli, jos olen kaksi yötä nukkunut omassa sängyssä?

Paluu kotiin

Aamuyöstä porukkaa alkoi virrata baarista möksälle ja nukkuminen kävi hieman haastavaksi. Lähtö tapahtui sen verran ajoissa, että illalla ehti vielä hyvin laskemaan muutaman mäen Mielakkaan.

Tuntui kuin olisi tullut kotiin. Välineenä toimi tällä kertaa Atomicin SL 12, joka viime kaudella oli tuntunut vähän turhan agressiiviselta sukselta. Tänään se tuntui kuitenkin toimivan, vaikka lasku menikin osittain "vauhti korjaa virheet" asenteella. Porukkaa oli eksynyt mäkeen yllättävän paljon ja ensimmäinen ajatus parkkipaikalle kaartaessani oli, että voisiko olla jokin ihmeellinen tapahtuma meneillään tai jotain, kun autoja oli oikeasti PALJON! Asiakkaat olivat kuitenkin saapuneet paikalle muuten vain ilman tapahtumia vain nauttimaan talvipäivästä.

Koskaan ei ole hyvä

Eilen fiilis oli aika maassa. Porukkaa silminnähden vitutti eikä työnteko maistunut kenellekään. Koko viikon jatkunut kova tuuli ja reilun kymmenen asteen pakkanen olivat aika lahjakkaasti vieneet motivaation kaikilta. Eilen olin itsekin aivan valmis lähtemään kotiin parantelemaan flunssaa. Lindan kanssa ei ehditty hoitamaan tämän päivän työkuvioita loppuun, joten tulin vielä aamulla tunturiin kotiin lähdön sijasta.

Onneksi tulin! Heti oli merkattuna yksi learn to ski -ryhmä puolille päivin. Vartin varoitusajalla sain komennon myös aamun learn to ski -ryhmään, mikä vähän tuotti ongelmia, kun alppimonot olivat jo autossa ja olivat aika lahjakkaasti kylmässä kovettuneet. Konzon avustuksella onnistuin vääntämään monot jalkaan. Onneksi eivät olleet kisakireät ratamonot! Puoli kahdesta alkaen on ollut vapaata ja Tuomaksen ja Lillin kanssa käytiin vähän laskemassa. Fiilis nousi ihan kivasti, vaikka rinne olikin aika jäinen.

Aina sanotaan, että mikään ei koskaan riitä ja aina on valittamista. Eilen olin aivan valmis lähtemään etelään mutta nyt flunssasta huolimatta voisin vielä jäädä. Viikonlopuksi pitäisi tulla lunta ja offareilla on ainakin pohjat kunnossa. Vain se lumi puuttuu pohjien päältä. Onneksi autolla ja junilla pääsee kulkemaan ja lunta taitaa olla jo etelässäkin. Onhan tuossa kohta jo lumileirikin tiedossa. Ehkä tämä on sitä positiivista ajattelua...

Jääpuikko ja tuulimittari

Edelleen keli on mitä on. Gondoli on sentään pyörinyt ainakin satunnaisesti, mutta tuulta riittää edelleen. Eilen poikkesin Äkäslompolon puolella ja siellä ala-asemalla keli oli paljon parempi. Tuntui ettei tuulesta ollut tietoakaan.

Sää alkaa vaikuttamaan jo ihmisten mielialaan ja mökillä on iltaisin havaittavissa lievää vitutusta! Flunssa meinaa myös puskea osalle porukasta, myös minulle. Rinteen pinnasta on kaikki irtolumi kulunut pois ja jäljelle on jäänyt vain jää. Topissa en ole käynyt laudalla tai suksilla viikkoon. Tuossa kelissä ei pahemmin innosta lähteä ylös katselemaan miltä näyttää, vaikka eilenkin siellä oli kuulemma ihan kohtalaista, kun gondolilla on päässyt ylös. Tietysti kun laskiessa tuulee selän puolelta, niin eihän sitä huomaa...

Tänään on ensimmänen tyhjä päivä. Koko viikon ihmisten jääräpäisyyden ja tyhmyyden takia tunteja on ollut aivan riittävästi. Moneen kertaan on ihmetelty, miten kukaan haluaa vapaaehtoisesti ulos palelemaan pakkaseen ja tuuleen. Aina ei voi ymmärtää, vaikka miten yrittäisi.

Uutta ja hienoa

Uusi vuosi oli ja meni ja "mieshuorilla" meni kovaa. Niin kai muillakin... Tammikuu lähtenyt mukavasti kovassa tuulessa liikkeelle eikä omaa laskua ole viitsinyt harrastaa. Kylmää, tuulista ja työntäyteistä tammikuun alkua vielä kolme päivää jäljellä. Katsotaan sitten etelässä miten siellä talvi lähtee liikkeelle...